sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2011

Mene, myy, anna, tule, seuraa

Saarna Vanhassa kirkossa su 31.7.2011 klo 10
Rakkauden laki
Markus 10:17-27

Libanonilaisilla on kuulemma sanonta: ”Se, jolla on rahaa, voi syödä jäätelöä helvetissä”. Rahalla voi ostaa monenlaista lohdutusta, mutta kuolematonta sieluaan ihminen ei sillä pelasta. Jäätelö on helteellä hyvää, mutta se ei pelasta ihmistä elämän paahteesta.

Jeesuksen sanat Markuksen evankeliumissa kohdistuvat suoraan vaurauteen, maalliseen omaisuuteen. Ja juuri siksi evankeliumin viesti on niin tinkimätön. Rikas ei voi pelastua. Väite suorastaan vaatii etsimään lievennyksiä, tulkintoja ja selityksiä. Mutta mikään lievennys tai hengellistävä tulkinta ei voi viedä terää siltä, mitä Jeesus sanoo.

Markus kertoo Jeesuksen ja ”muuan miehen” tapaamisesta heti sen kohtauksen jälkeen, josta Vanhan kirkon alttaritaulu kertoo. ”Totisesti: joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaani niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: Hyvä opettaja…”

Näyttää siltä, että mies oli tosissaan. Hänellä oli kiire Jeesuksen luokse, hänellä oli huoli omasta sielustaan. Tilanteessa on kiihtymystä, omistautumista, myös miellyttämisen halua. Mutta Jeesuksen katse on tarkka. Hän valaa öljyä miehen sisimmässä kuohuville laineille. ”Miksi sanot minua hyväksi?” Ei näin. Katso Jumalaan. Älä etsi vastausta hengellisiltä opettajilta, edes siltä, joka edessäsi seisoo. Älä luo itsellesi vääriä sitoumuksia. Jos olet kiinnostunut iankaikkisesta elämästä, älä kiinnity lempipappiisi, älä juokse opettajien perässä. Etsi Jumalan tahtoa.

Mutta juuri sitä tämä rikas mies kertoo nuoruudestaan lähtien etsineensä ja sen mukaan halunneensa elää. Jeesuksen silmissä on edelleen sama Jumalan valtakunnan katse, jolla hän katsoi luokseen tuotuja lapsia. En tiedä, mitä hän näki edessään olevassa miehessä, kun evankelista kertoo, että hän rakasti tätä. Niin lähellä Jumalan valtakuntaa. Niin lähellä, vain tämä puuttuu: ”mene, myy, anna, tule, seuraa”.

Evankeliumeissa kerrotaan monista, jotka lähtivät epäröimättä seuraamaan Jeesusta, kun hän kutsui. Rikkaan miehen tapaus on tähän nähden traaginen epäonnistuminen. Hänestä olisi voinut tulla yksi apostoleista. Mutta: ”mies synkistyi”. Sananmukaisesti ”hänen kasvonsa valahtivat”. Ilmaisu kuvaa samanaikaista hätkähtämistä ja synkistymistä, jonkinlaista kauhistusta. Oliko mies paikalla, kun Jeesus siunasi lapsia? Seurasiko hän tilannetta kiinnostuneena muiden olkien yli? ”Näinkö lapsellisen helppoa on päästä Jumalan valtakuntaan? Mutta mitä se tarkoittaa juuri minulle? Miten minä saavutan iankaikkisen elämän? Minun on saatava tietää…” Niin mies lähtee juoksemaan Jeesuksen perään. Tyrmäys on kova. ”Mene, myy, anna, tule, seuraa”. Opetuslapset seuraavat hämmentyneinä sivusta. Ja heidän kauttaan kysymyksestä tulee meille henkilökohtainen. ”Kuka sitten voi pelastua?”

Jeesuksen alkuperäiset sanat jäävät voimaan: ”Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä”, erityisesti jos on rikas. Helpompi on syödä jäätelöä helvetissä. Mutta todellista rikkautta on se, että kuolee rikkauksille. Anthony de Mello kertoo intialaisesta miehestä, joka kuuli, että hänen kotikylänsä liepeille oli tullut kerjäläismunkki. Hän lähti juoksujalkaa etsimään tätä ja huusi hänet nähdessään: ”Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!” – ”Mikä kivi?” munkki kysyi. – ”Viime yönä Shiva ilmestyi minulle ja sanoi, että tapaisin kerjäläismunkin ja häneltä saisin jalokiven, oka tekisi minut rikkaaksi koko loppuelämäni ajaksi.” Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven. ”Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä”, munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. ”Löysin sen muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen.” Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen valtava timantti, todennäköisesti suurin, mitä koko maailmasta löytyi. Mies otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteellaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja sanoi: ”Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta.”

Kaksi viikkoa sitten esitin saarnassani arvelun, että Jeesuksen armon julistukseen voi suhtautua ainakin kahdella vastakkaisella tavalla. Saarnajatkoilla käyty keskustelu vahvisti tätä arviota. Yksi tapa on etsiä Jeesuksen julistuksesta niitä kohtia ja painotuksia, joissa hän vahvistaa vanhatestamentillisen lain merkitystä. Tällä tavalla kyse synnistä, parannuksenteosta ja pelastuksesta pysyy sievästi kasassa. Syntiä on se, minkä Raamattu sanoo synniksi. Sitä pitää välttää. Pelastus on sitä, että omaksuu oikean opin ja oikeat käsitykset. Tämä suhtautumistapa on sitä, mistä ranskalainen kristitty filosofi Jacques Ellul on käyttänyt nimitystä ”Kristillisyyden outo vääristymä”. Siitä, minkä piti vapauttaa lain alaisuudesta, onkin tullut lain jatke.

Toinen tapa suhtautua on nähdä Jeesus radikaalina uudistajana, joka tuli heittämään pois kaiken uskonnollisen tiukkapipoisuuden ja antamaan tilalle rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanoman. Jeesuksen sanoman pahimpana esteenä ovat ne nykyajan omavanhurskaat fariseukset, jotka kaikkein suvaitsemattomimmin häntä luulevat puolustavansa. Tämä suhtautumistavan ongelmana on, että se ei lopulta tarvitse Jeesusta mihinkään. Pelastus jää täysin ihmisen oman vapautumisprosessin varaan.

Mutta Jeesus todellakin kutsuu meitä tämän rintamalinjan taakse tai yläpuolelle, kokonaan toisenlaiseen katselutapaan. Jeesuksen opetuksessa Jumalan laki epäilyksettä ja kokonaan säilyttää asemansa. Mutta hän osoittaa täysin uuden ja toisenlaisen suhtautumistavan siihen. Jaakobin kirjeessä tätä kutsutaan ”vapauden laiksi”. Rikas mies, joka tuli juosten etsimään vastausta hengelliseen janoonsa, osasi kyllä lain ja noudatti sitä. Mutta hän luki lakia niin kuin lukee ihminen, joka haluaa säilyttää itsellään viimeisen sanan. Laki oli hänelle luettelo kiellettyjä asioita ja niiden välttämistä. Ellei jokin ole erikseen kiellettyä, se on sallittua.

Jeesuksen suhtautuminen lakiin lähtee toista kautta. Rakkaus toteuttaa lain. Yksittäisten kieltojen noudattaminen on mitätöntä sen rinnalla, mihin rakkaus ohjaa. Voit olla hyvä ihminen, kun et varasta keneltäkään. Mutta Jumalan valtakunnan kansalainen sinusta tulee vasta, kun annat omastasi. Olet kunnon kansalainen, kun et tapa, raiskaa, roskaa, etkä huoraa. Kristuksen seuraaja olet vasta, kun iloiten kärsit näitä kaikkia ja siunaat niitä, jotka sinulle sellaista tekevät. ”Kuka sitten voi pelastua?”

Jeesus asetti meidän keskellemme lapsen. ”Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, se ei sinne pääse.” Ota hänet vastaan niin kuin lapsi. Älä jätä varauksia. Tule hänen luokseen ja anna sydämesi hänelle, kun otat hänet vastaan leivässä ja viinissä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno oli tuo de Mellon tarina. Aihe on mielenkiintoinen.

Kuitenkin minulle jäi kysymys, kuka on pelastunut ja pelastettavissa, jos Kristuksen seuraaminen edellyttää iloiten tappamisen, raiskaamisen ja huoraamisen kärsimistä. Minusta vaatimus on kohtuuton, koska maan päällä meistä ei voi tulla jumalolentoja. Olemme vain ihmisiä. Vai oliko tässä kyse symbolismista?

Ystävällisesti Mirjami