torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Kuoleman ja elämän haju

Saarna palmusunnuntaina 17.4.2011 Vanhassa kirkossa

Paavali (2. Kor. 2:14-17) ja evankelista Johannes (Joh. 12:1-8) antavat tälle saarnalle kaksi mahdollista aihetta: raha ja haju. Tiedämme, että ne liittyvät toisiinsa.

Raha on ajankohtainen aina, myös kirkon elämässä. Raha on tärkeä ja melko kätevä vallankäytön välinen. Rahalla voidaan pakottaa, ostaa vapaaksi, mustamaalata ja muunnella totuutta. Paavali viittaa kirjeessään korinttilaisille jonkinlaisiin syytöksiin itseään kohtaan. Hänen ovat todennäköisesti jotkut pahanpuhujat väittäneet saarnailevan pelkästään ahneudesta. Evankelista Johannes taas kertoo tapauksesta Martan ja Marian kodissa, jossa yksi opetuslapsista, Juudas, paljastuu varkaaksi. Ahneeksi tai varkaaksi moittiminen ovat kovia syytöksiä, koska sellaisia ihmisiä pitää varoa. Mistä ahneen ja varkaan tunnistaa? Sitä on moni meistä miettinyt näin vaalien alla.

Ehdotan, että vastaamme tähän kysymykseen samalla tavalla kuin Paavali ja Johannes. Ahneuden tunnistaa hajusta.

Hajusta tunnistaa itse asiassa paljon enemmän kuin luulemmekaan. Tiedämme, että koirien erinomaista hajuaistia on käytetty jopa syöpäsairauksien tunnistamiseen. Ihmisen hajuaisti on kuitenkin melko turta. Pienikin flunssa vielä heikentää sitä. Vanhetessa hajuaisti yleensä heikkenee ja se voi kovasta päähän kohdistuvasta täräyksestä hävitä joko kokonaan tai osittain. Hajuaistin myötä ihminen saattaa menettää ruokahalunsa, koska makuelämys perustuu osittain hajuaistiin. Jotkut hajuaistinsa menettäneet ovat valittaneet, että kosketus ulkomaailmaan katkeaa. Tulee ulkopuolisuuden tunne. Toisaalta hajuaisti voi myös herkistyä muun muassa raskauden aikana tai ennen migreenikohtausta. Samoin kuin näkemisellä ja kuulemisella, myös hajuaistilla on hengellinen, vertauskuvallinen merkitys.

Noin sata vuotta Paavalin jälkeen elänyt Smyrnan piispa Polykarpos koki marttyyrikuoleman roviolla. Hänen kuolemastaan kerrotaan, että siihen liittyi sanomattoman hyvä tuoksu (Polykarpoksen martyrio, 15). Marttyyrikertomuksia on pakko lukea niin, että niihin on ajan myötä tullut mukaan liioittelua, vaikka itse tapahtumien suhteen ne ovatkin luotettavia. On kuitenkin kysyttävä, miksi kertomuksessa mainitaan juuri hyvä tuoksu?

Kysymys tulee lähelle. Miltä sinä tuoksut lähiympäristössäsi? Minkälaista tuoksua levität? Meille on tyypillistä, että haluamme jättää itsestämme miellyttävän tuoksun. Huonojen hajujen peittämiseen käytetään paljon aikaa ja vaivaa ja myös rahaa. Mikä on se parfyymi, jota käytät ihmissuhteissasi? Mihin peität sen kalmanhajun, kuoleman ja mädäntymisen henkäyksen, joka meidän hajoavassa ruumiissamme tekee työtään?

Paavali puhuu Kristuksen tuoksusta, joka on sekä elämän että kuoleman tuoksu. Ajatus liittyy roomalaiseen voittosaattueeseen. Sellaisia järjestettiin, kun voittoisa kenraali palasi takaisin sotaretkeltään. Mutta kaikille ei järjestetty triumfia. Tiettyjen edellytysten tuli täyttyä. Kenraalin oli tullut toimia armeijan komentajana, sotaretki tuli saattaa kokonaan päätökseen, niin että alueella vallitsi rauhantila ja joukot oli voitu kotiuttaa, vähintään 5000 vihollista oli pitänyt surmata yhdessä taistelussa ja sodan seurauksena oli pitänyt valloittaa uusia maa-alueita. Jos nämä ehdot täyttyivät, kenraali otettiin Roomassa vastaan suurella kulkueella.

Kulkueen kärjessä kulkivat korkeimmat virkamiehet ja senaatti, heidän jäljessään trumpetin soittajat. Sen jälkeen esiteltiin sotasaalis (mm. Jerusalemin valloituksen jälkeen Roomassa nähtiin temppelin 7-haarainen lampunjalka ja kullattu näkyleipäpöytä), kuvia valloitetuista alueista ja pienoismalleja voitetuista aluksista tai vallatuista linnakkeista. Saaliin jälkeen marssivat kahleissa voitetut ruhtinaat ja sotapäälliköt, joita odotti usein pikainen teloitus. Näiden jäljessä kulkivat oikeudenpalvelijat, lyyransoittajat ja papit, jotka kantoivat mukanaan voimakastuoksuisia suitsukkeita. Viimeisenä tuli voittoisa kenraali itse.

Tällaisessa voittosaatossa tuoksulla oli todellakin kahdenlainen merkitys. Suitsukkeiden tuoksu merkitsi voitetuille kuolemaa, mutta voittoisalle armeijalle elämää. Se on vahva kuva.

Kristuksen voittosaattue. Sinä ja minä mukana. Levittämässä Kristuksen, Voittajan, tuoksua. Ja tästä Paavali puhuu, kun on juuri edellä kertonut lähes ylipääsemättömistä ahdingoista, joihin hän Timoteuksen kanssa oli joutunut. Voittosaattueesta kirjoittaa mies, joka seuraavassa luvussa puhuu aarteesta saviastioissa, ”että nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” ”Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.” Oikeastaan koko korinttilaisille suunnattu kyynelkirje on täynnä syvää oman kuolevaisuuden tuntua ja läheisyyttä. Mutta samalla Kristuksen kuoleman ja kärsimyksen aiheuttamaa suurta lohdutusta ja iloa. Paavalin puhetta on tällä kohtaa moitittu mustavalkoiseksi ja maailmasta eristäytyväksi, omaan sisäpiiriin sulkeutuvaksi. Mutta ehkä Paavalin hengellinen hajuaisti oli kohdallaan ja hän tiesi, mistä kirjoitti.

Voi olla, että se tuoksu, joka Polykarpoksen roviolta nousi, oli uskosta osattomille inhottava käristyvän lihan katku, kun taas paikalla olleille uskoville se oli elämän tuoksu. Jokaisen kristityn elämä on todistus. Ja mitä pidemmälle aikaa kuluu, sitä selvemmäksi käy, että meidän ominaishajumme on kuoleman löyhkä, jota vain vaivoin voimme peittää. Mutta on jotain, joka tuoksuu voimakkaammalle ja voittaa kuoleman.

Jeesus otti vastaan Marian kallisarvoisen hajuöljyn, koska piti sitä valmisteluna omaa hautaamistaan varten. Näen tässä hyvin käytännöllisen ja kauniin ohjeen kristilliseen elämään, jos oma haju epäilyttää. Uhraa Kristukselle. Tee jotain hyvää ja kaunista ilman, että etsit siitä hyötyä, rahallista tai muuta. Tee se vain ja pelkästään rakkaudesta Kristukseen, joka on valmis kantamaan sinun taakkasi ja syntisi loppuun asti.

Jaakko Heinimäki kirjoittaa aivan mainiossa uudessa Kafekismuksessaan kysymyksestä Minkä takia kannattaisi käydä jumalanpalveluksessa? ”Ei varsinaisesti minkään takia. En tarkoita sitä, etteikö jumalanpalveluksessa olisi syytä käydä vaan sitä, että jumalanpalveluksessa käyminen ei ole sellainen teko, joka pitäisi tai kannattaisi tehdä jonkin takia. Jumalanpalveluksessa käydään jumalanpalveluksen itsensä takia. Kirkossa käyminen saattaa kyllä tuottaa paljon kaikenlaista hyvää, mutta kirkossa käymisestä koituvat edut ovat pikemminkin sivutuotteita, eivät ne ole varsinainen syy käydä kirkossa.”

Kristusta ei seurata hyödyn vuoksi. Jumalanpalveluksia ei järjestetä hyödyn vuoksi. Evankeliumia ei saarnata siksi, että siitä olisi hyötyä. Olen tosin kuullut sellaisiakin mielipiteitä joiltakin kirkon päätöksiin vaikuttavilta ihmisiltä, että jumalanpalveluksia olisi syytä lakkauttaa, kun niistä ei ole juuri mitään hyötyä kenellekään. Ei näin.

Evankeliumia pidetään esillä, jumalanpalveluksia järjestetään, Kristuksesta puhtaan siksi, että sinun sydämesi rakastaa häntä ja haluaa antaa itsensä hänelle. Jos opimme tämän Marian asenteen ja annamme parhaamme Hänelle, voimme ehkä välähdyksen omaisesti ymmärtää, miksi Jeesus rakastaa meitä, minua ja sinua: sinun itsesi takia. Hänen kuolemansa on suloinen tuoksu ja voiton sanoma jokaiselle, joka uskoo häneen.

Ei kommentteja: