perjantaina, maaliskuuta 25, 2011

Lentoon

Tänään lennämme Alissan kanssa serkkuja tapaamaan New Yorkiin. Samalla on tarkoitus käydä pienen ryhmän kanssa tutustumassa muutamiin paikallisiin kirkkoihin. Sunnuntain ohjelmaan on merkitty kolme jumalanpalvelusta ensimmäinen yhdeksältä, viimeinen kuudelta illalla. Tietysti Vapauden patsaalle ja Ground Zerolle on varattu myös aikaa. Jos pääsen jossain välissä koneen ääreen, kirjoittelen tänne tunnelmia.

Alkuviikon olin parinsadan muun kanssa Hämeenlinnassa kirkkohallituksen järjestämässä evankelioimistyön konferenssissa. Tunnelma oli välitön, rakentava ja rohkaiseva. Muutama pappiskollega sanoi tulleensa kosketetuksi pelkästään siitä, että neuvottelupäivillä rukoiltiin yhdessä ja siunattiin toisia. Joku sanoi, että ero samassa kaupungissa järjestettyihin papiston päiviin oli huikaiseva. Varmasti syynä oli ainakin osittain se, että tähän konferenssiin seurakunnat olivat lähettäneet myös maallikkoedustajia evankeiloimistyön toimikunnista.

Jos sisällöllisesti yrittää hahmottaa jotakin yhteistä painotusta, se oli varmaan usko Jumalan Sanan voimaan. Timo Junkkaala korosti raamattutunnillaan syntien sovituksen keskeisyyttä evankeliumille. Piispa Matti Repo puhui sitoutumisesta evankeliumin kolminaisuusopilliseen sisältöön. Leena Huiman esitys paikan merkityksestä yhteisöille innosti useita nostalgissävyisiä kommenttipuheenvuoroja kokoavan toiminnan puolesta. Voidaan siis syystä sanoa, että tematiikka nousi perinteisen, hieman konservatiivisen kristillisyyden valtavirrasta. Puheiden sisällä ja erityisesti käytäväkeskusteluissa oli tosin aistittavissa melkoista hämmennystä ja tyytymättömyyttä kirkon nykyiseen tilaan.

Kukaan ei oikein ehtinyt kommentoida Nuotta-lehden Älä lannistu! -kampanjan aihauttamaa kohua. Ehkä reaktio olisi ollut enimmäkseen turhautunut. Toki näkyvyyden kannalta voisi ajatella, että hyvä, kun kirkko on taas puheenaiheena. Mutta onhan se surullista kuulla ja lukea päivä toisensa jälkeen uutisointia aiheesta, jota pääsevät kommentoimaan vain tarkasti valittu karimäkisläisten asiantuntijoiden ja vaikuttajien joukko. Tilanne antaa eduskuntaan pyrkiville myös loistavan mahdollisuuden suosion kalasteluun. Ehkä kaikkein typerryttävimmän aiheeseen liittyvän kommentin luin tutkijaksi tituleeratulta Ville Jalovaaralta Uuden Suomen nettilehdessä. Hänen mukaansa "radikaalien järjestöjen pitäisi miettiä, kannattaako heidän toimia luterilaisen kansankirkon piirissä". Olemme siis oikeasti siinä tilanteessa, että kirkon keskeisiä herätysliikkeitä ja lähetysjärjestöjä ollaan savustamassa ulos kirkosta. Tämän sosialidemokraattisen ajattelutavan taustalla on toki se periaate, että kaikki rahat ovat yhteisiä, eikä kirkossa siis voi toimia, jos ei toimi kirkkohallituksen ja erityisesti sen tiedotuskeskuksen hyväksymällä budjetilla. Rahat siis pois Kansanlähetykseltä. Ensi sunnuntaina tosin Kansanlähetykselle vielä kerätään kolehti, mutta veikkaan, että ensi kesänä ei enää kerätä.

Palatakseni Hämeenlinnan seminaariin tunnelma siellä oli siis leppoisan rohkaiseva, vaikka samalla pinnan alla kuohui. Sammeli Juntunen peräänkuulutti mitäänsanomattoman kirkkojakaupunki-hälläväliäteologian tilalle vahvasti luodussa todellisuudessa kiinni olevaa, aidosti kristillistä teologiaa. Miksi Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole observatoriota, vaikka Vatikaanilla on? Tietysti asiaan on historiallinen vastaus. Siksi, että protestanttisessa Pohjois-Euroopassa vapaat yliopistot ovat kuuluneet vapaan valtion ihanteeseen. Kirkko on tämän seurauksena kuitenkin ensin eristäytynyt omaan kielipeliinsä ja nyt yhä enenevässä määrin se myös eristetään relevantista tieteellisestä keskustelusta. Ja näyttää pahasti siltä, että Kari Mäkisen retoriikalla kirkko ei asemaansa enää palauta. Olemme siis askelen lähempänä tilannetta, jossa arkkipiispalta ja Kirkon tiedotuskeskukselta menevät verotulot alta. Aika lähellä voi siis olla aika, jolloin myös arkkipiispa joutuu antamaan kannanottonsa samalta viivalta kuin muutkin Suomessa toimivat järjestöt ja kirkkokunnat.

Menkäämme siis Amerikkaan katsomaan, miten se toimii.

1 kommentti:

Mikael Isoaho kirjoitti...

Suosittelen lukemaan Dos. Juha Ahvion ansiokkaan analyysin nykytilanteesta:
http://juhaahvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66875-ala-alistu-kampanja-toi-esiin-keskustelun-asenteellisuuden

Jos esim. Nuotan kampanja edustaa sitä perinteistä seksuaalietiikkaa, joka on yhtenevä kirkon itse määrittelemän tunnustuksen kanssa, kannattaisiko kampanjan kirkon äänellä tuomitsevien siis myöntää, että kirkko on muuttanut oppiaan ja julistaa jotain muuta evankeliumia kuin mitä Raamattu, tunnustuskirjat ja Augsburgin tunnustus edustaa?

Voi toki olla, että pidemmällä aikavälillä herätysliikejärjestöille tulee olemaan helpompaa toimia kirkon ulkopuolella. Pääasia niiden rahoituksesta tulee niiden oman varainhankinnan, ei kirkollisten tukien tai tavallisten kirkkopyhäkolehtien kautta (sitä paitsi kolehtejakin voidaan kerätä niiden omissa jumalanpalvelusyhteisöissä). Mutta ero ei tule olemaan helppo.
Kirkon itsensä kannalta se on huonoin juttu, kun valot sammuvat ja viimeinenkin suola varisee pois.

En myöskään kadehdi jäljelle jääviä kirkon työntekijöitä, kun kohta ei enää ole luvallista julistaa kuin antinomismia ja harhaoppeja, ja niiden julistajat joutuvat kaikkien ihmisten tavoin kerran Kristuksen tuomioistuimen eteen vastaamaan opetuksestaan.