perjantaina, maaliskuuta 25, 2011

Lentoon

Tänään lennämme Alissan kanssa serkkuja tapaamaan New Yorkiin. Samalla on tarkoitus käydä pienen ryhmän kanssa tutustumassa muutamiin paikallisiin kirkkoihin. Sunnuntain ohjelmaan on merkitty kolme jumalanpalvelusta ensimmäinen yhdeksältä, viimeinen kuudelta illalla. Tietysti Vapauden patsaalle ja Ground Zerolle on varattu myös aikaa. Jos pääsen jossain välissä koneen ääreen, kirjoittelen tänne tunnelmia.

Alkuviikon olin parinsadan muun kanssa Hämeenlinnassa kirkkohallituksen järjestämässä evankelioimistyön konferenssissa. Tunnelma oli välitön, rakentava ja rohkaiseva. Muutama pappiskollega sanoi tulleensa kosketetuksi pelkästään siitä, että neuvottelupäivillä rukoiltiin yhdessä ja siunattiin toisia. Joku sanoi, että ero samassa kaupungissa järjestettyihin papiston päiviin oli huikaiseva. Varmasti syynä oli ainakin osittain se, että tähän konferenssiin seurakunnat olivat lähettäneet myös maallikkoedustajia evankeiloimistyön toimikunnista.

Jos sisällöllisesti yrittää hahmottaa jotakin yhteistä painotusta, se oli varmaan usko Jumalan Sanan voimaan. Timo Junkkaala korosti raamattutunnillaan syntien sovituksen keskeisyyttä evankeliumille. Piispa Matti Repo puhui sitoutumisesta evankeliumin kolminaisuusopilliseen sisältöön. Leena Huiman esitys paikan merkityksestä yhteisöille innosti useita nostalgissävyisiä kommenttipuheenvuoroja kokoavan toiminnan puolesta. Voidaan siis syystä sanoa, että tematiikka nousi perinteisen, hieman konservatiivisen kristillisyyden valtavirrasta. Puheiden sisällä ja erityisesti käytäväkeskusteluissa oli tosin aistittavissa melkoista hämmennystä ja tyytymättömyyttä kirkon nykyiseen tilaan.

Kukaan ei oikein ehtinyt kommentoida Nuotta-lehden Älä lannistu! -kampanjan aihauttamaa kohua. Ehkä reaktio olisi ollut enimmäkseen turhautunut. Toki näkyvyyden kannalta voisi ajatella, että hyvä, kun kirkko on taas puheenaiheena. Mutta onhan se surullista kuulla ja lukea päivä toisensa jälkeen uutisointia aiheesta, jota pääsevät kommentoimaan vain tarkasti valittu karimäkisläisten asiantuntijoiden ja vaikuttajien joukko. Tilanne antaa eduskuntaan pyrkiville myös loistavan mahdollisuuden suosion kalasteluun. Ehkä kaikkein typerryttävimmän aiheeseen liittyvän kommentin luin tutkijaksi tituleeratulta Ville Jalovaaralta Uuden Suomen nettilehdessä. Hänen mukaansa "radikaalien järjestöjen pitäisi miettiä, kannattaako heidän toimia luterilaisen kansankirkon piirissä". Olemme siis oikeasti siinä tilanteessa, että kirkon keskeisiä herätysliikkeitä ja lähetysjärjestöjä ollaan savustamassa ulos kirkosta. Tämän sosialidemokraattisen ajattelutavan taustalla on toki se periaate, että kaikki rahat ovat yhteisiä, eikä kirkossa siis voi toimia, jos ei toimi kirkkohallituksen ja erityisesti sen tiedotuskeskuksen hyväksymällä budjetilla. Rahat siis pois Kansanlähetykseltä. Ensi sunnuntaina tosin Kansanlähetykselle vielä kerätään kolehti, mutta veikkaan, että ensi kesänä ei enää kerätä.

Palatakseni Hämeenlinnan seminaariin tunnelma siellä oli siis leppoisan rohkaiseva, vaikka samalla pinnan alla kuohui. Sammeli Juntunen peräänkuulutti mitäänsanomattoman kirkkojakaupunki-hälläväliäteologian tilalle vahvasti luodussa todellisuudessa kiinni olevaa, aidosti kristillistä teologiaa. Miksi Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole observatoriota, vaikka Vatikaanilla on? Tietysti asiaan on historiallinen vastaus. Siksi, että protestanttisessa Pohjois-Euroopassa vapaat yliopistot ovat kuuluneet vapaan valtion ihanteeseen. Kirkko on tämän seurauksena kuitenkin ensin eristäytynyt omaan kielipeliinsä ja nyt yhä enenevässä määrin se myös eristetään relevantista tieteellisestä keskustelusta. Ja näyttää pahasti siltä, että Kari Mäkisen retoriikalla kirkko ei asemaansa enää palauta. Olemme siis askelen lähempänä tilannetta, jossa arkkipiispalta ja Kirkon tiedotuskeskukselta menevät verotulot alta. Aika lähellä voi siis olla aika, jolloin myös arkkipiispa joutuu antamaan kannanottonsa samalta viivalta kuin muutkin Suomessa toimivat järjestöt ja kirkkokunnat.

Menkäämme siis Amerikkaan katsomaan, miten se toimii.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

No-fly zone

Libyan ylle perustettiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä lentokieltovyöhyke. Se kai tarkoitaa sitä, että siellä pitää nyt lentää entistä enemmän. Kukaan ei kai usko, että liittouman ohjukset osuvat vain sotilaskohteisiin, vaikka se onkin jalo tarkoitus.

Olen sinänsä kyllä YK:n ajatuksen kanssa samaa mieltä. Ei maailma voi katsoa vierestä, kun tyranni hyökkää omia kansalaisiaan vastaan. Mu'ammar Qadhafin retoriikka ei voi jatkua loputtomiin. Vaikka aika pitkälle se on sillä pötkinyt. Katselin YouTubesta puhetta, jonka hän piti Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan Obaman puolesta (Gaddafi Endorses Obama). "Afrikkalainen ja islamilainen veljemme" Obama oli pettänyt tyrannin luottamuksen, kun oli mennyt vaalikampanjassa puolustamaan Israelin oikeuksia. Puheessaan Qadhafin tosin toivoo, että kyseessä on vain vaalivalhe. Samalla hän mitätöi tosin koko demokraattisen järjestelmän, joka hänen mukaansa perustuu juuri siihen, että ennen vaaleja valehdellaan mitä tahansa, että päästäisiin valtaan. No, juuri tällainen retoriikka sopii tyrannille. Otan itse milloin tahansa mieluummin epätäydellisen demokratian kuin täydellisen tyrannin. Ja niin ottaisivat myös libyalaiset, jos saisivat valita.

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Sanat uppoaa sisälle

Aika vahvaa palautetta tuli tänään toisesta ja toistaiseksi viimeisestä Vuorisaarnan ulkoaopettelusessiosta. "Kun lausuin niitä sanoja, jotka olin oppinut ulkoa, oli tunne, ihan kuin joku menis sinne sisään." - "Tulee lämmin tunne." - Monista oli alkanut tuntua siltä, että näiden sanojen kautta ollaan Jeesuksen kanssa.

Oma kokemus oli saman suuntainen. Ulkoa opitut Jeesuksen sanat menevät syvemmälle ja vaikuttavat eri tavalla, kuin kirjasta luetut. Oikeastaan tämä taitaa olla ainoa konkreettinen opetus, jonka isältä sain saarnaamiseen. "Opettele ulkoa se teksti, josta puhut."

Ehdottomasti tätä siis kannatti kokeilla, vaikka voitiinkin toteuttaa se vain kahtena peräkkäisenä torstaina. Jossain muodossa tekee mieli jatkaa. Miira Sippolan rooli lempeänä, mutta osaavana ja ytimeen menevänä ohjaajana oli korvaamaton. En tiedä, osaisinko itse ohjata tällaista prosessia samalla tajulla.

Vanhan kirkon torstai-iltojen suhteen elämme luovassa vaiheessa. Ensi viikolla torstai on varattu Kirkko soikoon -pianokonsertille. Sitä seuraavana torstaina 31.3. aloitamme kuuden illan Hoitava rukous -kurssin. Sen tarkoituksena on rohkaista rukoilemaan ääneen toisen kanssa ja toisen puolesta. Tarvitsemme aikuisia, rukoilevia ihmisiä kesällä, kun alamme pitää kirkon ovia auki puistoon joka torstai-ilta.

Saa nähdä, mitä siitä tulee. Toivottavasti hyvää, koska se kuuluu visioon: Kirkko on auki, sinne saa tulla, siellä on ystävällisiä ihmisiä ja siellä voi kohdata Jumalan. Jos visiolausetta voi vielä jotenkin yksinkertaistaa, niin hyvä, mutta tähän suuntaan kuitenkin.

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2011

Vuorisaarna ulkoa opittuna laulukuorossa

Päätettiin kokeilla tätäkin. Otetaan Vuorisaarna ja opetellaan yhdessä ulkoa.

Viime viikon torstaina aloitettiin Miira Sippolan johdolla. Tänä torstaina eli huomenna on toinen kerta. Tällä kertaa kokeilu jää vain näihin kahteen kertaan, mutta jos tämä tuntuu toimivalta, voidaan syksymmällä ottaa uusiksi. Kahdessa kerrassa ei nimittäin mitenkään ehdi opetella kaikkia kolmea lukua Matteus 5-7. Miira oli valinnut sieltä sopivan kokoelman tekstejä, jotka luettiin yhteen ääneen. Yhteiset hengitystauot on tärkeitä. Ja vähitellen niiden kautta syntyy tekstiin itseensä uusi näkökulma.

Yhtenä jatkoajatuksena on se, että tätä lausuntakuoroa käytettäisiin Miiran ja Myllyteatterin sovituksessa Danten Jumalaisesta näytelmästä, jonka on määrä valmistua tämän vuoden syksyksi. Toinen ajatus vois olla käyttää lausuntakuoroa myös messussa.

Paikka: Vanha kirkko, Lönnrotinkatu 6
Aika: torstai 17.3.2011 klo 18

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

Jospa sittenkin

Aloitin Facebook-paaston tuhkakeskiviikkona.

Siihen oli kaksi syytä. Ensinnäkin tuntui tärkeältä todistaa itselle, että Facebook ei ole välttämätön. Pari vuotta sitten pärjättiin ihan hyvin ilman. (Tosin niinhän me pärjättiin ilman kännyköitäkin 20 vuotta sitten...) Toiseksi ajattelin testata, vaikuttaako fb-lakko bloggaamiseen.

Syystä tai toisesta mun tarve kirjoittaa viestejä blogosfääriin katosi viime kesänä. Ja alusta asti on ollut selvää, että kirjoitan näitä ennen kaikkea ja pääasiassa tarpeesta kirjoittaa. Kirjoitan itseäni varten, niin itsekästä kuin se onkin. No, se tarve siis loppui. Facebook yhdessä tukkeutuvan sähköpostin kanssa vie jo muutenkin niin usein ruudun ääreen, että ei vain yksinkertaisesti viitsi enää sen lisäksi istua puolta tuntia illalla runoilemassa.

Huomaan nyt jo vajaan viikon kokemuksella, että jotkut ajatuslinjat alkavat houkuttaa bloggaamaan. Tähän viestiin ei tosin ole yllykkeenä mikään tietty ajankohtainen asia. Nyt vain sattuu olemaan vapaapäivä, istun kotona, aurinko paistaa eikä ole mitään muutakaan hirveän kiireellistä tekemistä. Eli ihan hieno tilanne ikuistettavaksi tänne.

ja nyt kun pää on auki, ehkä palaan tänne lähiaikoina uudelleen.