sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Varaudu odottamattomaan

Saarna 19.9.2010 Helsingin tuomiokirkossa klo 10 ja Lähetyskirkossa klo 14


Luukas 7:11-16

[Puheen alussa oli viittaus virren 612 kirjoittajaan, Juhana Cajanukseen, mutta jätän sen tästä pois, koska ilman virren veisuuta viittaus jää turhaksi.]

Päivän aiheena on Jeesus antaa elämän. Se on kaunis ajatus. Onko se hieman liian kaunis ajatus ollakseen totta meidän kohdallamme? Mutta kuoleman me ymmärrämme. Siitä on lähdettävä liikkeelle, että aihe avautuu.

Tasan vuosi sitten 19. syyskuuta suunnilleen tähän samaan kellonaikaan olin toimittamassa isäni hautaan siunaamista. Isä sai kolme viikkoa ennen kuolemaansa aivoinfarktin, josta hän ei enää tullut tajuihinsa. Viimeisenä aamuna ennen infarktia isä ja äiti lukivat tapansa mukaan luvun Raamatusta. Viimeinen isän lukema luku sattui olemaan Job 14, josta kuulimme äsken osan: ”Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta. Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.” Job valittaa ihmisen surkeaa kohtaloa ja pyytää Jumalaa edes hetkeksi kääntämään katseensa pois ihmisestä, että tämä saisi olla rauhassa.

Luin isän arkun ääressä otteita tästä luvusta, jonka viimeiset jakeet kuvaavat raa’an yksityiskohtaisesti sitä heikkouden ja avuttomuuden tilaa, jonka näimme isän kuolinvuoteella: ”Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa, niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon. Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois. Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa – hän ei sitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti – hän ei siitäkään mitään tiedä. Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.”

Juuri tällaiselta kuolema näyttää paljaimmillaan. Siinä ei ole mitään kaunista, ei mitään sankarillista, ei mitään kadehdittavaa eikä ylevää. Paitsi että juuri heikkoudessa kristityn tie kirkastuu ja kuoleman pimeyden ylle loistaa ihmeellinen valo.

Mutta nyt on kyse tästä evankeliumin kertomuksesta, jossa äiti suree nuoren poikansa kuolemaa. Ennen kuin sanotaan ’Jeesus antaa elämän’, kuolemaan on suhtauduttava vakavasti. Näen mielessäni kaksi tyypillistä suhtautumista evankeliumin kertomukseen.

Kertomus voidaan lukea myötäsukaisen ymmärtäväisesti. Kuolleen heräämisen voidaan nähdä viittaavan kaiken takana olevaan hengelliseen todellisuuteen. Tämä on tietysti aivan oikea ja hyödyllinen näkökohta. Jeesuksen toiminta ylipäänsä oli ainutlaatuista ja viittasi Jumalan valtakunnan näkymättömään todellisuuteen. Voidaan ajatella, että ei ole niin tärkeää, tapahtuiko kuolleen herääminen todella, sillä ihmeteot ovat symbolisia viittauksia Jeesuksen voimaan ja valtuutukseen. No hyvä. Näin voi varmasti ajatella.

Toinen, mielestäni rehellisempi, vaikkakin puutteellinen tapa suhtautua kuolleen heräämiseen, on todeta, että sellaista ei tapahdu. Kuolleet eivät herää. Ei ainakaan meidän kokemuspiirissämme. Sellainen on vastoin kaikkia niitä luonnonlakeja, jotka tunnemme ja joiden varaan perustamme elämämme.

Sain sisareltani Leenalta erinomaisen kirjavinkin, joka laittoi minut ajattelemaan kuolleen pojan heräämisestä toisella tavalla. Libanonilaissyntyinen amerikkalainen Nassim Nicholas Taleb puhuu kirjassaan The Black Swan – Musta joutsen – epätodennäköisen merkityksestä. Hän kehottaa meitä kääntämään päälaelleen tavan, jolla ajattelemme tiedosta. Mitä oikein kuvittelemme tietävämme, kun jatkuvasti vetoamme siihen, mikä on tavallista, normaalia ja odotettavissa olevaa? Tieteellinen tutkimus on viime vuosikymmeninä toistuvasti osoittanut, että mitä varmemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi sen selitysmallit tulevat, sitä vähemmän niillä on merkitystä arkielämän kannalta. Kosmologian professori Kari Enqvist kirjoittaa kirjassaan Olemisen porteilla (s. 51), että meidän on pitänyt maksaa kallis hinta fysiikan lakien ymmärtämisestä: ”Tämä menestys on osoittautunut kalliiksi, sillä sen saavuttamiseksi meidän on ollut pakko luopua talonpoikaisjärjen varmoiksi julistamista totuuksista. Kaikki on nimittäin pohjimmiltaan kvanttifysiikkaa, joka ei taivu arkijärjen muottiin.”

Ymmärrän hyvin, että kvanttifysiikan erikoisuuksia ei pidä käyttää kristillisessä puheessa jonkinlaisina Jumalan keppihevosina. Mutta ongelma, jonka kanssa nyt olemme tekemisissä, on todellinen ja se koskee tapaamme hankkia tietoa. Se mikä tieteen kannalta näyttää varmalta – siis kvanttifysiikka – ei ole meidän tietämisemme perusta, koska emme voi tehdä kvanteista mitään havaintoja. Me keräämme tietoa induktiivisella metodilla, kokemuksista ja havainnoista. Me uskomme omia ja toisemme silmiä, korvia, aistihavaintoja.

Mutta tämä on typerää, sillä samaan aikaan tiedämme, että aistihavainnot ovat epäluotettavia. Pahimmillaan luomme keräämästämme tiedosta valheiden verkoston. Keräämällä tietoa siitä, mikä on normaalia, todennäköistä ja tavallista, me harhautamme itsemme kuvittelemaan, että normaali, todennäköinen ja tavallinen tulee jatkumaan. Juuri siksi kukaan ei osannut ennustaa, mitä tulisi tapahtumaa 11.9.2001 New Yorkissa tai syksyllä 2008 maailman pörssimarkkinoilla. Vaimoni oli vain muutamia viikkoja Lehman Brothersin konkurssin jälkeen työmatkalla Dubaissa kuuntelemassa maailman huippuekonomisteja. Siellä eli silloin vielä vakaa usko, että romahdus ei koskisi ollenkaan arabimaita, koska näillä on öljy. Toisin kävi.

Toimimme kuin possu, joka tottuu pienestä pitäen siihen, että joka päivä ihmislajin edustaja tarjoaa sille annoksen maukasta ja lihottavaa ravintoa. Päivä päivältä possun luottamus tähän varmaan tietoon lisääntyy. Voidaan ajatella, että kaikkein varmin ja tyytyväisin possu on elämäänsä juuri sinä aamuna viikkoa ennen joulua, jolloin annosta ei enää tulekaan ja se viedään teurastamoon.

Palatkaamme takaisin evankeliumiin ja tapahtumiin Nainin kaupungin portilla. Siellä tapahtui jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa. Kukaan ei ollut varautunut siihen, mitä olisi tapahtuva. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä selvemmältä minusta näyttää, että Luukas ehdottomasti kertoo todellisesta, historiallisesta tapahtumasta. Jotain täysin yllättävää ja odottamatonta tapahtui. Emme tiedä, mikä kuolleen pojan kliininen tila tarkalleen ottaen oli, kun tätä kannettiin haudattavaksi. Emmekä tiedä, mitä pojalle lääketieteellisessä mielessä tapahtui, kun Jeesus kosketti häntä. Mutta jotain täysin odottamatonta tapahtui. Ja kuten yleensäkin historiassa, juuri sillä, mikä on täysin odottamatonta ja epänormaalia, on kaikkein eniten merkitystä. Kertomus Jeesuksesta on odottamaton ja poikkeava alusta loppuun. Eivät ihmiset ymmärtäneet kenen kanssa olivat tekemisissä. Me luulemme ymmärtävämme, koska katsomme taaksepäin, historiaan. Pahimmillaan yritämme laittaa kertomuksen Jeesuksesta kauniiseen laatikkoon ja rusetin päälle. Mutta entä jos Jeesus nousi kuolleista ja elää ja hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa tänään? Oletko varautunut odottamattomaan?

Luukkaan kertomus jatkuu niin, että Johannes Kastajan opetuslapset kertovat tapauksesta opettajalleen ja tämä lähettää heidät kysymään Jeesukselta. ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?” Edes Johannes Kastaja, suuri edelläkävijä, ei ole varma siitä, mitä on tapahtumassa!

Johanneksen opetuslasten kyselyyn Jeesus vastaa: ”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet:
Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”

Älä torju odottamatonta. Kuolema on vääjäämätön. Mutta Jumalan voima on jotain aivan muuta. Se muuttaa historian kulun ja se muuttaa yksilöihmisen elämän.

Kuolleiden herättämisestä ei saa eikä voi tehdä oppikappaletta eikä sitä voi ryhtyä matkimaan. Se on täysin epänormaalia ja odottamatonta. Ja juuri siksi se on tärkeää. Siksi meillä on toivo. Usko Jumalaan, varaudu odottamattomaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arto! Kiitos koskettavasta saarnatekstistä. *Lea

Veksi kirjoitti...

Mainittu Enqvist pitää professorin auktoriteetilla suurta melua ateismistaan, jota hän ei kuitenkaan kykene perustelemaan samalla tavalla kuin kvanttifysiikkaa. Onhan välitön kokemusperäinen tietoisuutemme luotettava väline tiedon hankkimiseksi, muuten ei havaintoja voisi lainkaan käyttää hyväksi esim. tieteellisessä tutkimuksessa tai Jumalan sanan ymmärtämisessä.

Nainin lesken pojan kuolleistaherättämisessä puhuttelevaa on myös se, että tapahtuman kuvaus ei ilmeisestikään motivoidu kuolleistaherättämisen ihmeen osoittamisesta sinänsä, vaan se osoittaa, kuinka merkittävä asia on, että Herra "säälii" jotakuta:
"Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi..." - pojan kuolleistaherättäminen näytti olevan yksinomaan Jeesuksen myötätuntoa avuttomaksi jäänyttä leskeä kohtaan.

Ei pidä halveksia todellista säälin tunnettakaan, joka voi saada näinkin odottamattomia aikaan.