sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

Ryöstetyn miehen tarina

Saarna Helsingin tuomiokirkossa 29.8.2010 Lähimmäinen

Evankeliumitekstinä Luukas 10:25-37

Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla ja hän sanoi: ”Minä ylistän sinua Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta, mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.” Sanottuaan tämän Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja ylisti heitä autuaiksi sen vuoksi, mitä he saivat omin silmin nähdä. ”Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näettä, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”

On äärimmäisen vaarallista – oikeastaan tuhoon tuomittua – yrittää lähestyä Jeesuksen havainnollista kertomusta laupiaasta samarialaisesta älyllisesti. Koko Jeesuksen keskustelu tämän fiksun lainopettajan, siis älykkään ja uskonnollisesti ja moraalisesti korkeatasoisen henkilön, kanssa on jatkoa ja selitystä Jeesuksen äskeiselle huudahdukselle: ”Minä ylistän sinua Isä, että olet salannut nämä järkeviltä ja ilmoittanut lapsenmielisille!” Jeesuksen luokse tulee järkevä ja viisas mies, jolta taivaan valtakunta on salattu. Hän ei sitä ymmärrä, vaikka hän näyttää tietävän kaiken.

Etsiessäni yksinkertaisuutta katseeni osui jälleen kirjahyllyssä 600 vuotta ennen Kristusta eläneen kiinalaisen opettajan Lao-tsen teokseen Salaisuuksien tie. Lainaan häntä siksi, että näen hän jotenkin ennakoi Jeesusta ja tuo esiin Jeesuksen opetuksen sellaisena kuin se on. Lao-tse kirjoittaa:
- Syntyessään ihminen on hento ja heikko. Kuollessaan hän on luja ja vahva. - Ruohot ja puut ovat syntyessään tuoreita ja mehukkaita. Kuollessaan ne ovat kovia ja kuivia. Siksipä lujuus ja vahvuus ovat kuoleman kumppaneita. Heikkous ja hentous ovat elämän seuralaisia. - Kun sotajoukko on voimakkaan luja, ei se voita. Kun puu on kasvanut suureksi ja lujaksi, se kaadetaan. - Suuri ja voimakas jää alakynteen; heikko ja hento voittaa.

Käytin kohtuullisen osan kesälomasta halonhakkuuseen. Kesämökkitontilta kaadettiin pari koivua, joista toinen oli läpimitaltaan noin metrinen. Koska kirveen heiluttaminen tekee hyvää tietotyöläisen hartioille, olen kieltäytynyt klapikoneen ostosta. Olen siis joutunut käyttämään raakaa voimaa. Hyvään kohtaan osunut isku halkaisee isonkin pöllin. Oksankohtaan pitää käyttää moninkertaisesti voimaa, vaikka pölli olisi pieni. Kaikkein hankalimmat kohdat joutuivat moottorisahan hampaisiin. Mitä kovempi puu, sen kovemmat keinot.

Lao-tse jatkaa:
- Kaikkein hennointa ja taipuisinta maailmassa on vesi, mutta lujan ja kovan voittamisessa se on verraton. Sille ei löydy toista vastaavaa. – Että heikko voitta vahvan ja pehmeä kovan, sitä seikkaa ei kukaan näytä tietävän, eikä kukaan osaa panna sitä elämässä käytäntöön. – Pyhä ihminen on sanonut: joka ottaa kantaakseen valtakunnan syntisaastan, hän on arvollinen olemaan uhritoimituksen suorittaja. Joka ottaa kantaakseen valtakunnan onnettomuuden, hän on arvollinen olemaan maailman hallitsija. – Nämä todet sanat näyttävät olevan kuin nurinpäin sanottuja.

Lainopettaja, joka tuli Jeesuksen luokse, tiesi jo vastaukset omiin kysymyksiinsä. Silti taivasten valtakunnan salaisuus oli hänelle vieras ja Jeesuksen piti esittää se hänelle esimerkin avulla.

Kenestä meidän pitäisi tänään puhua, että ymmärtäisimme valtakunnan salaisuuden niin kuin lapsi? Kenestä me puhuisimme? Puhuisimmeko siitä Maria nimisestä Romanian kerjäläisestä, joka viime sunnuntaina tuli muovikipponsa kanssa pyytämään rahaa, kun kirkkokansa siirtyi messun jälkeen kirkkokahveille? Ehkä hän on siellä tänäänkin. Kuka on hänen lähimmäisensä?

Vai puhuisimmeko siitä tuntemastamme ystävästä, joka nukkuu yönsä kirkon seinän vieressä tai jossain muualla ulkosalla ja unenpöpperöisenä tulee kirkkoon torkkumaan, kun suntio aamulla avaa ovet? Ehkä haluaisitko puhua siitä ystävästä tai tuttavasta, jonka elämänhalu on masennuksen vuoksi kadonnut ja jota et osaa auttaa? Mikä on se esimerkki, jonka kautta ryöstetyn miehen tarina tulee uudelleen eläväksi ja auttaa meitä ymmärtämään taivasten valtakunnan salaisuuden niin kuin lapsi sen ymmärtää, selkeästi ja yksinkertaisesti?

En usko, että tarvitsemme varsinaisesti uutta tarinaa. Jokainen uusi tarina, jokainen uusi kärsimys, jokainen uusi avuntarve, on vain kertausta siitä, mitä on jo ollut. Meillä on yksi kertomus ja se riittää. Ja tämä kertomuksen päähenkilö on Jeesus.

Luin syntymäpäivälahjaksi saamaani ruotsalaisen Jonas Gardellin kirjaa Jeesuksesta. Gardell tekee voimakkaasti eron maanpäällisen Jeesuksen ja ylösnousseen Kristuksen välillä. Edellinen on Gardellille kaikien syrjittyjen ja vähemmistöjen sankari ja puolustaja. Jälkimmäinen on hänelle uskonnollista hömppää, joka peittää alleen sen, kuka Jeesus todella oli. Ja hänen kirjansa uppoaa kuin häkä uudenlaista hengellisyyttä etsiviin, mutta kirkon vanhoillisuuteen pettyneisiin. Jeesus kiinnostaa. Mutta hänen esittämänsä kuva Jeesuksesta ei ole totuudellinen, se jää puolinaiseksi. Se ei sovi yhteen sen kanssa, mitä evankelimit meille kertovat ja mitä Jeesus itse opetti. Hän oli kyllä sorrettujen ja syrjittyjen auttaja, jona Gardell häntä pitää. Ja se on tärkeää. Mutta hän oli myös Jumalan Poika ja Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin oman kuolemansa kautta.

Hän oli se mies, joka ryöstettiin ja hakattiin. Mutta hän oli myös se, joka pysähtyi auttamaan. Hän ei heittänyt nopeaa kolikkoa kerjäläiselle voidakseen heti unohtaa tämän katseen ja jatkaakseen kiireitään. Hän pysähtyi kohdalle, puhutteli ja kosketti. Häntä ei ihmisten kärsimys ja avuntarve kyennyt uuvuttamaan, sillä hän osasi myös vetäytyä yksinäisyyteen. Hän tiesi rajansa. Hän nuhteli ylimielisiä. Hän armahti syyllisyyden painamia ja virheidensä vuoksi kärsiviä.

On iso ero sillä, luemmeko Jeesuksen ja lainoppineen välistä keskustelua esimerkkinä korkean moraalin toiminnasta vai luemmeko sitä opetuslapsina, Jeesuksen seuraajina. Lapsi oppii esimerkistä. Siksi lapsille pitää kertoa kertomuksia Jeesuksesta. Ja meidän tulee oppia kuuntelemaan uudelleen kertomuksia Jeesuksesta. Koska hänessä avautuu taivasten valtakunnan salaisuus. Hän perusti uuden ihmisyyden, uuden ihmisenä olemisen mallin. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

Meidän ei siis tarvitse kuulla vain Jeesuksen ääntä, joka sanoo: ”Mene ja tee sinä samoin”. Meillä on Jeesus, joka sanoo: ”Minä menen edellä, seuraa sinä minua. Minä vien sinut perille.” Me emme opiskele suuren opettajan moraalisia läksyjä tullaksemme viisaammiksi, vaan me ylpeät, monella tavalla itseriittoiset ihmiset roikumme kiinni hänen viitanliepeessään saadaksemme edes pienen osan hänen nöyryydestään.

Se elämäntapa, johon Jeesus kutsuu, ei ole utopiaa. Se ei ole jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että en ole tehnyt tarpeeksi tai ollut odotusten mukainen. Se on yksinkertaista ja sitoutunutta Jumalan ja lähimmäisen rakastamista siellä, missä kulloinkin satumme olemaan. Eikä tämä elämäntapa perustu vain siihen, mitä sinä ja minä osaamme ja jaksamme, vaan siihen, että Jumala armahtaa. Jeesuksen elämän ja kuoleman tähden Jumala ottaa meidät syliinsä niin kuin laupias samarialainen otti syliinsä henkihieveriin hakatun miehen tien poskesta. Ja jokainen, joka ottaa tämän avun vastaan, saa kutsua itseään Jumalan lapseksi ja taivaan valtakunnan perilliseksi.

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kiitos, Arto! Helmiä saarnaat jälleen kerran!

Kuinkahan vanhaksi ihmisen pitäisi elää, että hän täysin omaksuisi nämä ohjenuorat? Liian usein hakatun ja ryöstetyn tuska lamaannuttaa auttajankin. Kunpa vain aina uskoisimme heikon ja hennon olevan erityisesti Jumalan suojassa. Sitä vasten oma uhrauksemme ei näyttäisi niin suurelta tai pieneltä.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan hulvattoman upea saarna!Jokainen lause ladattu syvyyksillä. Kiitos!

Tätä uudelleen ja uudelleen lukemalla kyllä pärjää seuraavan saarnan julkistamiseen :)

Jotakin hurjan hyvää sinulle on tapahtunut...

Anne