sunnuntaina, toukokuuta 09, 2010

Kreikkalaista salaattia

Olen varmaan yhtä hämmentynyt Kreikan talouskriisistä kuin useimmat muutkin EU-kansalaiset. Silti - tai ehkä juuri siksi - en malta olla kommentoimatta. Ymmärrän tietysti, että yksittäisen maan talouteen vaikuttavat niin monet tekijät, että voi olla mahdotonta osoittaa tarkkaan, missä järjestyksessä ja mittakaavassa ne ovat vaikuttaneet kriisin syntymiseen.

Vasemmiston suunasta kriisistä on syytetty pankkeja ja markkinavoimia. Voitot kuulemma yksityistetään, mutta tappiot sosialisoidaan. Tällaistahan vasemmistopopulismi on. Kreikkaa on hallittu nykyaikaisen sosialidemokraattisesti 1980-luvulta saakka. Rahaa on painettu ja etuuksia jaeltu. Äärivasemmiston ärhäkkyyttä on pyritty heikentämään tarjoamalla kansalle elintasoa. Viimeisimmistä retkahduksista tosin kunnia menee varmaankin oikeistolaiselle Nea dimokratialle, joka oli vallassa 2004-2009. Kreikkalaisen kadunmiehen käsitys lienee kuitenkin se, että sos-dem PASOK ja oikeistolainen Nea dimokratia edustavat samaa oligarkiaa, vain leima on eri.

Yhtenä suurena yhteisenä nimittäjänä on joka tapauksessa keskuspankkien lupa painaa rahaa. Varallisuutta luodaan tyhjästä, jotta hallituksilla olisi liikkumavaraa suhteessa kovaan pääomaan. Tämä ei ole kapitalismia, vaan valtioiden yhteistuumin hyväksymää sosialismia. Painamalla rahaa pääoman liikkeitä pyritään säätelemään ja kohdentamaan tärkeäksi katsottuihin kohteisiin. Kreikan hallitus on tässä toiminut täsmälleen samalla tavalla kuin Yhdysvallat tai mikä tahansa muu länsimaa. Euron myötä rahan painamisen valta on siirtynyt Euroopan keskuspankille, joten Kreikan hallituksen on täytynyt keksiä muita keinoja kansanlaistensa elintason keinotekoiseen pumppaamiseen. Tarkoitus on kuitenkin sama, luoda varallisuutta tyhjästä. Tästä on kyse koko länsimaisessa kulutuskuplassa. Elämme yli varojemme ja olemme totuttaneet itsemme ja kasvavan polven ajattelemaan, että tämä kuuluu meille.

Nyt siis euromaiden hallitukset pyrkivät kantamaan vastuunsa pumppaamalla jälleen lisää rahaa (mistä?) systeemiin. Laitavasemmistosta huudetaan lisää sääntelyä. Se on tietysti turhaa. Ongelmana ei ole ollut sääntelyn puute, vaan se, että säännöistä ei olla kauniiden ja demokraattisten elintasolupausten vuoksi välitetty. Ongelmaa ei tietenkään voi ratkaista tekemällä lisää sitä, mikä ongelman alunperin on aiheuttanut: lisäämällä markkinoille rahaa ja sääntöjä, joiden noudattamista kukaan ei kykene valvomaan. Mutta päinvastaiseen kenelläkään ei ole halua, mahdollisuuksia eikä ehkä tahtoakaan. Sehän tarkoittaisi keskuspankkien vallan lakkauttamista, rahan painamisen lopettamista, valuuttojen sitomista kultakantaan ja rehellisen (yhteisten pelisääntöjen mukaisesti toimivan) markkinaliberalismin palauttamista kunniaan. Niinpä meille sanotaan, että vaihtoehtoja ei ole. Rahaa pitää olla, vaikka siihen ei olisikaan varaa.

Kaikki kunnia silti Kataiselle, Rehnille ja muille päättäjillemme, jotka varmasti pyrkivät tekemään tässä tilanteessa sen, mihin rahkeet riittävät ja mikä on mahdollisuuksien rajoissa. Ihmettelen silti globaalin rahapolitiikan kritiikin puutetta. Vasemmiston vaatimukset tiukemmasta poliittisesta valvonnasta näyttävätkin pelkästään antavan tälle järjestelmälle entistä suuremman arvon. Kun sitten tätä kritiikkiä vastaan puolustaudutaan, varsinainen asia jää käsittelemättä. Entä jos on lähtökohtaisesti väärin, että rahamarkkinoita yritetään ohjailla poliittisesti? Säännöt on toki luotava poliittisesti ja niitä on valvottava järkähtämättä. Mutta miksi ihmeessä Kreikan hallituksen tai Euroopan keskuspankin tai euromaiden hallitusten pitäisi päättää, että järjetön elintasokupla saa jatkua maailman tappiin?

- - -

No. Äitienpäivän iltapohdinnaksi tämä nyt ei ole kovin mieltä ylentävää. Sanotaan siis tähän lopuksi, että olen äärettömän kiitollinen sekä omasta äidistäni ja lasteni äidistä. Olen onnellinen, että molemmat ovat terveitä, viisaita ja elämäntäyteisiä ihmisiä. Monia armorikkaita vuosia äidille, Tiinalle ja kaikille muillekin äideille!

Ei kommentteja: