tiistaina, toukokuuta 11, 2010

Helsingin piispaehdokkaat puntarissa

Ensimmäinen vaalikierros on tänään käyty ja viidestä ehdokkaasta poimittu kaksi jatkoon pääsijää. Helsingin tuomiorovastikunnan vaalitoimitus klo 13 Meritullin seurakuntasalissa sujui tuttuun tyyliin: ensin tarjottiin kahvia, sitten luettiin lakia, odoteltiin ennakkoäänten laskentaa, äänestettiin jonossa ja lopulta, noin 14.45, ääntenlaskijat ilmoittivat tuloksen, joka lähetettiin saman tien tuomiokapituliin. Tulos: Hannu 24, Marja 19, Irja 70, Matti 75, Leo 4, tyhjiä 1. Äänestysprosentti oli yllättävän alhainen, kun kolmisenkymmentä äänioikeutettua reilusta kahdestasadasta jätti äänestämättä.

Lopullinen, kaikkien rovastikuntien yhteinen tulos on luettavissa Helsingin hiippakunnan kotisivuilta: Hannu 222, Marja 89, Irja 386, Matti 399, Leo 27, hylättyjä 3. Toiselle kierrokselle menevät siis Irja ja Matti, kuten oli odotettua. Laskennallisesti Hannun äänien jakautuminen näiden kahden kesken tulee ratkaisemaan vaalin. Irja keräsi enimmät äänet Kallion ja Malmin rovastikunnissa, Huopalahden rovastikunnassa Hannu ja Irja jakoivat ykköspaikan, Matti taas voitti tuomiorovastikunnan lisäksi Vantaalla, Vartiokylässä ja Porvoossa.

Mutta numeroita tärkeämpää on tietysti nyt kahden jäljellä olevan ehdokkaan arvioiminen. Koska olen alusta asti avoimesti liputtanut Matin puolesta, mun oma kanta on tietysti selvä. Matin vahvuuksina Irjaan verrattuna korostuvat pätevyys ja kokemus. Matilla on sekä akateemisesti että kirkollisesti korkeampi ja monipuolisempi koulutus. Olin ehkä hieman yllättynytkin siitä, kun Agricolan vaalipaneelissa kävi ilmi, että Irjalla ei ole maisterin tutkinnon lisäksi akateemista tai ammatillista erityiskoulutusta. Hän on toki toiminut kirkkososiologian assistenttina yliopistolla 1970- ja 80-luvulla ja suorittanut tieteellisiä jatko-opintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Tutkinnot kuitenkin puuttuvat. Tavallaan hieman sympatisoinkin Irjaa tässä, koska eihän minulla itsellänikään ole muuta kuin maisterin tutkinto, vaikka plakkarissa on lähes täysi määrä tohtorintutkintoon vaadittavia jatko-opintoja. Matti on suorittanut teologian lisensiaatin tutkinnon ja luonnollisesti hänellä on tuomiorovastin virkaan vaadittava kirkollinen pätevyys. Muodollista koulutusta tärkeämpää on se, että Matin koko työura on ollut toimimista kirkon elämän keskiössä: seurakuntapappina ihmisten elämän kaikissa käänteissä, katekismus-projektissa kirkon kasvatustyön keskiössä, kirkkoherrana ja piispan sijaisena seurakunnallisen muutosjohtamisen asiantuntijana.

Irjan puutteena on myös nähty se, että hänelle ei ole pitkästä työurasta huolimatta kertynyt johtamiskokemusta. Se kertoo ainakin Irjan halusta paneutua työssään toisenlaisiin tehtäviin opettajana ja avustajana. Matilla johtamiskokemusta sen sijaan on monista eri tehtävistä ja hänen maineensa johtajana on hyvä. Tietysti pelkästään se, että Matti on tuomiorovastina toiminut piispan sijaisena, antaa hänelle erinomaisen lähtökohdan viran hoitoon. Molemmilla ehdokkailla on kokemusta ulkomailta ja kirkon ulkosuhteista ylipäänsä, Matilla ulkosuomalaisten pappina Ruotsissa ja erilaisissa teologisissa edustustehtävissä, Irjalla muun muassa Euroopan kirkkojen konferenssista Genevestä.

Mutta nämä ovat tietysti vain muodolliseen pätevyyteen liittyviä seikkoja, eikä niillä välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä valitsijoiden mielissä. Vaikea myöskään sanoa, mikä käytännön merkitys on kirkkolain määritelmällä, että vaalissa on äänestettävä sitä pappia, joka "jumalanpelon, opin ja kyvyn puolesta kelvollisimmaksi avoinna olevaan piispanvirkaan" (KVJ 3:3). Jumalanpelon arvioiminen jättää valitsijoille paljon liikkumavaraa, mutta toisaalta vaatii arvioimaan ehdokkaita hengellisesti. Älyllisellä epäilylläkin saa olla tilaa, mutta kuten eräs valitsija sanoi: piispan pitää voida uskoa vaikka seurakuntalaisten puolesta, mutta ei voi olla niin, että seurakuntalaiset joutuvat kannattelemaan piispan heikkoa uskoa. Itse tietysti toivoisin, että nämä kolme kriteeriä olisivat kirkkaina jokaisen valitsijan mielissä.

Jos medialta kysyttäisiin, tärkeimmiksi valintakriteereiksi nousisivat varmaankin mielikuvat. Arkkipiispanvaalissa mielikuva pyrittiin luomaan homokysymyksellä - ja varmasti siinä jossain määrin onnistuttiinkin. Toisaalta väittäisin silti, että media ei ratkaissut arkkipiispan vaalia. Äänestäjien hienoinen enemmistö vain piti Kari Mäkistä luotettavampana valintana kuin Miikka Ruokasta. On oikeastaan helppo nähdä, miksi Kari voitti, miksi Kari voitti niin niukasti ja miksi Miikka voitti Karin kotikentällä Satakunnassa.

Arkkipiispan vaalin perusteella uskaltaisin siis ajatella, että media ja mielikuvat eivät tule lopulta ratkaisemaan myöskään Helsingin piispanvaalia. Irjan taustajoukoissa hänet halutaan nähdä uudistajana ja raikkaiden tuulien tuojana ummehtuneeseen kirkon hallintoon. Ja varmasti Irjalla onkin tuoreita ja tervetulleita ajatuksia, joita kannattaa kuunnella. Toisaalta piispan virassa pitää pystyä viemään asioita eteenpäin ja hallita se laaja koneisto, jonka kautta asiat hoidetaan. Piispa ei ole yksinäinen susi, joka muuttaa kaiken, vaan kirkon yhtenäisyyden symboli ja kantaja. Matin vahvuus on nähdäkseni siinä, että hänellä on myös näyttöä siitä, että hän on valmis ja myös kyvykäs tarttumaan pitkäkestoiseen ja kärsivällisyyttä vaativaan uudistustyöhön (seurakuntatyö, katekismus, Agricola-hanke) kirkon uskon keskuksesta käsin.