keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010

Teresan itsetuntemusopissa

Lupasin kirjoittaa muutaman rivin tämän illan annista Kohtaamispaikkana Kryptassa. Meillä on menossa neljän illan sarja "Mystiikan tie Jumalan ystäväksi Avilan Teresan ja Ristin Johanneksen seurassa". Idea tuli Ulla Lumijärveltä, joka on myös vastannut iltojen alustuksista. Ulla on kaupallisen ala ihminen, joka muutama vuosi sitten koki elämässään muutoksen ja hakeutui Espanjan Avilaan opiskelemaan Mystiikan yliopistoon. Vuoden kestävässä ohjelmassa perehdyttiin juuri näihin kahteen 1500-luvun espanjalaiseen mystikkoon ja sillä perusteella Ulla on kierrellyt eri puolilla puhumassa aiheesta. Tänään aiheena oli Itsetuntemus - Mitä Avilan Teresa voi opettaa itsetuntemusoppaiden suurkuluttajille?

Ehkä illan olennainen anti tulee sanottua, kun liitämme yhteen itsetuntemuksen, rukouksen ja Jumalan tuntemisen. Teresalle itsetuntemus tapahtuu suuntautumalla Jumalan tuntemiseen. Jumalan suuruuden edessä ihminen kohtaa todellisen minänsä, totuuden itsestään. Se on tietysti vaikeaa, koska ihmisen on myönnettävä oma mitättömyytensä ja syntisyytensä. Mutta juuri tästä totuuden kohtaamisesta tulee itsensä tuntemisen koetinkivi. Totuuden äärellä ihmisen on hyväksyttävä itsensä juuri sellaisena kuin on, selittelemättä.

Vaikka itsensä hyväksyminen ja itsensä tuntemisen tärkeys kuullostavat hyvin nykyaikaisilta asioilta, Teresan kristillisellä opetuksella on melko lailla toinen lähtökohta ja etenemissuunta kuin maailmallisella itsetuntemustietoudella. Siellä itsetuntemuksen tavoitteena saattaa olla mielenrauha, kriisien voittaminen, omien vahvuuksien löytäminen tai mikä tahansa itseä ja itsetuntoa vahvistava, sinänsä hyvä asia. Sen sijaan se tie itsetuntemukseen, joka kulkee Jumalan tuntemisen kautta, vie ihmisen kriisiin ja heikkouden kokemukseen. Nämä kokemukset kuitenkin johtavat pelastumiseen ja sitä kautta rakkauden löytymiseen.

Keskustelu lähti liikkeelle melko vilkkaana ja jälleen osallistujilla oli erittäin tarkkanäköisiä ja hyviä huomioita. En nyt lähde sen enempää referoimaan keskustelua, mutta siinä pyörittiin itsetuntemuksen menetelmissä, sen suhteessa itsetuntoon ja omakohtaisiin kokemuksiin. Kysyttiin myös sitä, millä tavalla Teresan opetuksessa on läsnä toisaalta selkeä ja ymmärrettävä menetelmällisyys ja toisaalta ymmärryksen ylittävä mystiikka. Eli missä kohdassa mystiikka oikeasti astuu kuvaan mukaan. Käsitän itse tämän niin, että juuri siinä, että itsetuntemus saavutetaan viime kädessä rukouksessa, on sen mystinen ulottuvuus. Itsetuntemus ei siis olekaan oma taidonnäyte, vaan kutsu Jumalan yhteyteen.

Teimme lopuksi psalmikävelyn Psalmin 139 tekstiin:
- Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut...

Asetelma kääntyy tässä oikeaan asentoonsa. Koska Jumala ensin tuntee minut, minun on opittava tuntemaan Jumala, koska sitä kautta opin tuntemaan itseänikin. Samalla opin tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan ja itsetuntemus tuottaa kiitollisuutta ja halua palvella lähimmäistä. Jos Jumala otetaan yhtälöstä pois, jää vain minun hyvät pyrkimykseni. Ja ne eivät vakuuta hyvyydellään. Ainakaan minua itseäni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuulosti hyvältä ja näin olen sen itsekin kokenut. Ilman Jumalan läsnäolon kokemisesta tulevaa kannatavaa rakkautta en uskalla katsoa itseäni rehellisesti, vaan pyrin peitämään vikani ja puolustelemaan niitä. Jumalan läsnäoloon tuleminen tarvitsee nöyryyttä, avoimuutta paljastaa sydämen syvimmät motiivit ja usein ne ovat itsekkäitä.
Sen nähdessäni tarvitsen Jumalan armoa ja uutta alkua vaelluksessani.