sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Shalom ha-'adon 'immakhem tamid

Lievä huono omatunto siitä, että valitsin messupaikaksi tänä lomaviikon sunnuntaina Ritarikadulla sijaitsevan Studium Catholicumin enkä parin korttelin päässä sijaitsevaa omaa Tuomiokirkkoa, tuli mielessäni hoidetuksi sillä, että ekumeenisen toimikunnan puheenjohtajalla on suoranainen velvollisuus silloin tällöin vierailla myös naapuriseurakunnissa. Syynä tähän poikkeukseen oli se, että veli Antoine toimitti messun pääosin hepreaksi. Enkä ole koskaan ennen osallistunut hepreankieliseen messuun.

Ajatus, joka messusta jäi mieleen, liittyi kuitenkin hyvin tuttuun evankeliumitekstiin Joh. 21. Siinä ylösnoussut Jeesus kohtaa kalassa olleet opetuslapset rannalla, kun nämä ovat saaneet verkkoonsa 153 isoa kalaa. Kaloja on pidetty symbolisena kuvana seurakunnasta, joka koostuu kaikista eri kansoista eli kaikista eri kalalajeista. Mutta onko 153 myös ihanteellisen seurakuntayhteisön koko? Suurin piirtein sellaiseen näyttävät erilaiset sosiologiset mittarit viittaavan. Jos tällainen ajatus otettaisiin edes jossain määrin vakavasti Suomen ev.-lut. kirkossa, se vaikuttaisi radikaalisti siihen strategiaan, jota seurakunnissa toteutetaan. Isoissa yksiköissä hallinnoitavan kansankirkon strateginen suunta on tietysti aivan toinen. Se ei pyrikään vahvistumaan ruohonjuurilta, vaan pitämään kiinni ylätason saavutetuista asemista, joiden avulla on sitten mahdollista tarjota - näin toivotaan - toimintaedellytykset kaikkia tasapuolisesti palveleville virastoseurakunnille.

No, oikeastaan tämä ei ollut se varsinainen ajatus, joka heräsi mielessäni. Entä jos 153 kalaa todella edustavat kaikkia eri kalalajeja? Silloinhan tämän "pienen toiminnallisen yksikön", joksi seurakuntayhteisöä nykykielellä kutsutaan, tulisi olla mahdollisimman heterogeeninen. Tällaista ajatusta ei tietenkään voi lukea itse tekstistä, mutta ehkä se ei ole kovin kaukana evankeliumin tarkoituksesta. Jos kerran evankeliumin pitää ylittää kieli-, kulttuuri-, sukupuoli- ja varallisuusrajat, sen pitäisi onnistua ennen kaikkea perusyksikön tasolla. Parokiaalinen alueseurakunta tekee juuri tämän, mutta maksaa siitä kovan hinnan vieraantumisena, kun yksikon koko on väärä - siis liian iso. Onko pienten seurakuntayksiköiden suurin ongelma siinä, että ne ovat liian homogeenisiä eli koostuvat liian samanlaisista ihmisistä? Ja voiko sitä edes välttää? Olisiko mahdollista tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä - ainakin Helsingin kaltaisessa monikulttuuristuvassa ympäristössä - rakentamaan seurakuntaa, joka koostuu kaikista eri kalalajeista? Minkälaista sietokykyä ja ennen kaikkea minkälaista oman mission määrittelyä sellainen edellyttäisi?

Tätä saamme jäädä yhdessä pohtimaan ja miettimään, kun nyt vietän kevätlomani viimeistä vapaata päivää menemällä mökille laittamaan pari linnunpönttöä. Jos vaikka joku kiuru tai muu västäräkin tapainen olisi vielä ilman asuntoa.

1 kommentti:

Tiina S. kirjoitti...

Ihana ja rikastuttava ajatus! Jos jossain on kaikkia kalalajeja sisältävä 152 hengen seurakunta, niin olen kiinnostunut :)