sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Leivässä on valtakunta

Saarna Helsingin tuomiokirkossa 14.3.2010

Elämän leipä

Evankeliumitekstinä Joh. 6:1-5. Jos kertomus ruokkimisihmeestä ei ole tuttu, lue Johanneksen evankeliumin kohta ennen kuin luet alla olevan saarnatekstin.

1. Ihme

Mitä tuolla vuorenrinteellä oikein tapahtui? Ruokkimisihmeestä kerrotaan kaikissa neljässä evankeliumissa. Kertomukset muistuttavat toisiaan hyvin läheisesti, mutta niiden välillä on myös pieniä eroja. Evankelistat eivät vain kopioineet toisiaan. Oli olemassa useita toisistaan riippumattomia lähteitä, jotka kertoivat samasta tapahtumasta. Ja se taas vahvistaa kertomuksen historiallista luotettavuutta. Jotain ihmeellistä siis tapahtui, koska tuosta päivästä Gennesaretinjärven pohjoisrannikon rinteellä on jäänyt niin merkittävä jälki Jeesuksen historiaan. Siksi meidän on aloitettava kysymällä, voiko ruokkimisihme olla totta. Sen jälkeen puhun jotain ruoasta siunauksena ja kirouksena.

2. Selitykset

Luottamus siihen, että Raamattu oikeasti antaisi tämän päivän ihmisille elämän parhaat eväät, on horjunut pahasti. Kirjakauppojen hyllyt notkuvat toinen toistaan kiinnostavampia elämäntaidon oppaita, mutta harva niistä etsii vastauksia Raamatusta tai tunnustautuu kristilliseen uskoon. Kuka muistaa kuulleensa, että joku olisi viime aikoina kertonut julkisesti pitävänsä Raamattua elämänsä ohjeena? Tai toisinpäin: Eikö Raamattuun vetoaminen olekin hieman epäilyttävää, ahdasmielistä tai jopa oire jostain vielä pahemmasta?

Yksi syy Raamatusta vieraantumiseen on kysymys maailmankuvasta. Käsityksemme todellisuudesta on muuttunut. Ihmeille ei tunnu enää olevan tilaa. Toisaalta tieteen kehitys on myös auttanut meitä ymmärtämään entistä paremmin, että maailmankaikkeus sinänsä on valtava ihme. Kun seuraamme aineen olemusta kaikkein pienimpiin osasiin saakka, tulemme arkiajattelun kannalta valtavien paradoksien eteen. Ymmärrämme, että fyysisessä todellisuudessa tapahtuu jatkuvasti asioita, jotka eivät vastaa meidän käsitystämme siitä, mikä on normaalia ja arkipäiväistä. Ehkä meidän on syytä päivittää käsityksemme myös suhteessa Raamatun ihmeisiin.

Kertomukselle ruokkimisihmeestä esitetään yleensä kolmenlaisia selityksiä.

1. Kertomus on luettava kirjaimellisesti: viisi ohraleipää ja kaksi kalaa todella moninkertaistuivat, niin että niistä riitti syötävää tuhansille. Osalle meistä tämä on ainutlaatuinen ihme, jota ei voi selittää, mutta jonka kanssa on ihan hyvä elää. Jos ajattelet näin, rohkaisen sinua pysymään edelleen uskossasi. Evankelistojen kertomukset ovat joka tapauksessa niin Samalla tiedämme, että monille muille tällainen kirjaimellinen tulkinta voi johtaa täsmälleen päinvastaiseen johtopäätökseen: Kertomus ei voi olla totta.

Mutta on muitakin tulkintamahdollisuuksia.

2. Kertomus on luettava sakramentaalisesti: leipää riitti kaikille, koska jokainen sai vain pienen murun. Leivän jakamisesta syntyi yhteys, joka tyydytti ihmisen syvemmän nälän, kuten käy meille ehtoollispöydässä. Tämän selityksen vaikeus on tähteeksi jääneet 12 korillista leivänpalasia. Mistä ne tulivat? Silti selitys ei ole ihan huono. Olisiko todella voinut käydä niin, että kaikki saivat niin paljon kuin halusivat, vaikka saivat vain pienen palasen?

3. Kolmas selitysmalli vie tämän ajatuksen vielä pidemmälle. Entä jos Jeesus teki ihmeen ihmisten sydämissä? Ihmiset olivat lähteneet maitse seuraamaan Jeesusta, joka kulki järven yli veneellä. Matka oli pitkä, useita kilometrejä ja ihmiset kyllä osasivat varautua sellaiseen. Varmasti väkijoukossa muillakin kuin yhdellä pojalla oli mukanaan ruokatarpeita. Mutta he eivät olleet valmiita jakamaan niitä, vaan piilottelivat eväitään. Kun Jeesus otti pojan leivät, kiitti Jumalaa ja alkoi jakaa, heidän sydämensä ja eväsnyyttinsä avautuivat ja jaettu leipä moninkertaistui kansan käsissä.

Kerrotaan miehestä, joka sai mahdollisuuden pyytää Jumalalta selitystä, mikä ero on taivaan ja helvetin välillä (vapaasti siteeraten kirjasta Miksi ruoho kasvaa? Sekä 57 muuta innostavaa ja ajatuksia herättävää tarinaa. Koonnut ja toim. Klas Hallberg ja Magnus Knull. Bazar Kustannus 2003.) Jumala vei hänet ensin helvettiin. He saapuivat huoneeseen, jonka keskellä oli ihanalle ruoalle tuoksuva pata ja sen ympärillä ihmisiä. Ihmiset kuitenkin näyttivät surkeilta ja onnettomilta. Kaikilla oli pitkät lusikat, joilla he ulottuivat padan pohjaan asti, mutta koska lusikat olivat niin pitkiä, hei eivät saaneet ruokaa suuhunsa, vaan nääntyivät hitaasti nälkään.

Kun he saapuivat taivaaseen, siellä oli samanlainen huone, samanlainen muhennokselta tuoksuva pata ja sen ympärillä ihmisiä, joilla oli pitkät lusikat. Ihmiset kuitenkin näyttivät hyvin ravituilta ja iloisilta. He söivät ja nauroivat. – Mutta miten tämän on mahdollista? Mies kysyi. – Aivan yksinkertaista, Jumala vastasi. – He ovat oppineet ruokkimaan toisiaan.

3. Ruoka siunauksena ja ongelmana

Suhteemme ruokaan on todellakin avain Jumalan valtakunnan ymmärtämiseen. Ruokaan näyttää sisältyvän sekä siunaus että kirous. Toisilla sitä ei ole riittävästi, mutta useimmilla meistä sitä on aivan liikaa. Joku sanoi osuvasti viime kesänä kirkkopäivillä, että keskiajalla eläneen keskivertoihmisen näkökulmasta meidän nykyiset hotelliaamiaisemme ovat kuin paratiisi maan päällä. ”Kaikki saavat niin paljon kuin haluavat”, kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan. Ja tämä sama hyvinvointi näyttää tulevan päivä päivältä yhä useampien ulottuville. Siellä missä taloudellinen vapaus vallitsee, ihmisten keskimääräinen hyvinvointi näyttää vääjäämättä nousevan. Suomalaiset joutuivat taistelemaan tämän vapauden puolesta 70 vuotta sitten. Varmasti 1930-luvun sukupolvella oli unelma vapaasta maasta ja oikeudesta luoda hyvinvointia omilla ehdoilla kaikille suomalaisille. Heidän uhrautumisensa vuoksi elämme tänään keskellä ennennäkemätöntä hyvinvointia.

Olemme unelmoineet maailmasta, jossa kaikki saavat syödä niin paljon kuin haluavat. Ihmiset ovat aina toivoneet itselleen hallitsijoita, jotka takaavat runsaan leivän. Mutta mitä meille on tapahtunut? Nyt kun yltäkylläisyys näyttää mahdolliselta, koko projekti alkaa tuntua turhalta. Onko meille oikeasti hyväksi, että saamme syödä, niin paljon kuin haluamme? Länsimainen ihminen, joka nauttii maanpäällisestä paratiisista jokaisella ateriallaan, käyttää järkyttäviä rahasummia painonhallintaan ja laihduttamiseen. Paastoamisesta on tullut kiinnostavaa. Olemme siis erikoisella tavalla löytäneet uuden merkityksen Raamatun sanalle, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Pelkkä syöminen ei tyydytä eikä luo hyvinvointia. Mutta riittääkö oman terveyden vaaliminenkaan kääntämään käsitystämme hyvinvoinnista?

4. Jeesus on elämän leipä

Leipä on myös siunaus, kun se kiitollisuudella nautitaan. Siellä, missä leipää on vähän, se ehkä ymmärretään paremmin. Ehkä rauhan merkitys opittiin parhaiten juuri silloin, kun oli sota. Ennen vanhaan laulettiin, että jäätelö on hyvää, kun yksin syö, mutta oikeasti se on juuri toisinpäin. Syöminen yhteisöllinen teko. Yksin syövä ei välttämättä muista tai huomaa sitä, mutta maa tuottaa satoa aina enemmän kuin vain yhdelle kerrallaan. Jeesus ei ollut ankara askeetti, vaan hän ymmärsi ihmisten tarpeet. Kaikkein hätkähdyttävintä ruokkimisihmeessä onkin juuri se, että Jeesus teki sen, vaikka hänen täytyi tietää, miten ihmiset siihen suhtautuisivat. He kyllä seurasivat Jeesusta kuullakseen tämän opetusta ja saadakseen ruokaa hengelliseen nälkäänsä, mutta ruokkimisihme paljasti heidän pinnallisuutensa. He halusivat tehdä Jeesuksen kuninkaaksi, johtajaksi.

Jeesus siis otti leivän, kiitti Jumalaa – toiset evankelistat käyttävät ilmaisua ”siunasi ne” – ja jakoi kaikille. Juuri näistä yksinkertaisista teoista muodostuu myös se yhteyden ja muistamisen ateria, jota kohta vietämme. Kaikkien silmät tarkkailivat Jeesusta. Hän otti leivät käsiinsä. Mihin ne riittäisivät? Mitä hän aikoo tehdä? Kuin perheen isä ennen yhteistä ateriaa, hän lausui kiitosrukouksen: ”Siunattu olet sinä Herra, meidän Jumalamme, joka annat meille leivän maan antimena.” Kiitosrukouksen jälkeen Jeesus mursi leivän ja alkoi jakaa.

Näkivätkö ihmiset, mistä tässä oli kysymys? Että todellinen elämän leipä ei ollut se, mitä Jeesuksella oli kädessään, vaan että hän itse oli se. Opetuslapset ymmärsivät tämän myöhemmin. Siksi oli niin tärkeää kertoa ruokkimisihmeestä kaikkialla, missä Jeesuksen historiaa toistettiin. Jeesus itse on Elämän Leipä. Mikään muu leipä ei lopulta tyydytä ihmisen nälkää eikä pelasta ihmiskuntaa.

Näemmekö me Kristuksen leivässä, jota syömme ja jonka jaamme muiden kanssa? Ja uskotko, että syömällä juuri Kristusta, Elämän Leipää, maailma pelastuu?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Arto. Minulla on suuria vaikeuksia kuunnella ja lukea saarnatekstejä. Siis yleensä. Tämä säilytti mielenkiinnon ja loppu oli loistava.
- Tero L