perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Kolmen messun päivä

Pakkohan se nyt on jotain kommentoida, vaikka silmät sirittää ja tekis mieli vetäytyä yöpuulle...

Aamu alkoi Agricolan messulla klo 7.30, jatkui Studium Catholicumin aamurukouksella klo 8.30, eteni muutamilla sekalaisilla toimistotöillä ennen Tuomiokirkon klo 12 viikkomessua, josta kipin kapin Erottajalle tuomiokapituliin klo 13 pidettyyn arkkipiispan vaaliin. Sieltä palatessa ehdin syödä Namaskaarin lounaan ennen istumista tunniksi aamulla rästiin jääneiden toimistotöiden ääreen kunnes huomasin, että pitää kiirehtiä ehtiäkseni Rekolaan hiippakuntavaltuuston kokoukseen, joka alkoi messulla klo 17. Jouduin poistumaan kokouksesta klo 20.30 eli ennen sen päättymistä ehtiäkseni vielä hoitamaan muutamia asioita ennen huomista. Kotiin saavuin siis toimiston kautta klo 23.50.

Arkkipiispan vaalissa taisi käydä melko tarkkaan niin kuin uumoilin eli kolmen kärki oli Mäkinen, Ruokanen, Häkkinen. En tietenkään ollut yksin arvauksineni. En ole nähnyt äänestystuloksia rovastikunnittain, mutta varmaan kävi niin, että turkulaiset kirkkoherrat veivät Rissasen mahdollisuudet. Häkkinen ja Ruokanen olivat melko tasavahvat, mutta Miikkan äänestäjät sittenkin voittivat. Ehkä se oli pieni yllätys, vaikka tietysti itse äänestiin Miikkaa ja toivoin menestystä.

En nähnyt MTV3:n kymppiuutisia, joten en yhtään tiedä, mikä pätkä mun haastattelusta siellä mahdollisesti oli tai oliko mitään. Toimittaja Kari Pöyhösellä oli erittäin vahva ennakkoasenne siitä, mikä kirkossa on uudistusta ja mikä vanhoillisuutta, joten eipä siinä mitään loistavaa keskustelua päässyt syntymään toimittajan ja haastatellun välille. Yritin tietysti selventää, että mun nähdäkseni kirkossa uudistajia ovat ne, jotka eivät hautaudu puolustamaan laitoskirkon yhteiskunnallisia poteroita, vaan katsovat yhteiskunnan muutosta ovat valmiita reagoimaan. Vanhoillisia ja taantumuksellisia voimia kannattaa siis etsiä ihan muilla kriteereillä kuin homokannanotoilla. No, eihän se tietenkään niin voi mennä, jos homokysymys on kuitenkin se ainoa, mistä on lupa puhua mediassa...

En tunne Mäkistä, enkä osaa oikeastaan mitenkään arvioida hänen kykyjään. Se on valitettavaa, koska kuitenkin pitäisi pystyä äänestämään. Ja haluaisin ajatella vakavasti, että seuraavalla äänestyskierroksella kaikki äänet on vielä antamatta. Tavallaan on aika erikoista, että juuri tuntemattomasta Mäkisestä on tullut laitoskirkollisen siiven suosikki. Onko hänellä sellaisia avuja ja kykyjä, joista häntä äänestäneet ovat tietoisia, mutta jotka ovat vielä jääneet muilta pimentoon? Tuntuisi kyyniseltä ajatella, että arkkipiispaksi halutaan nimenomaan ja varta vasten ihminen, joka ei takuuvarmasti muuta mitään eikä sano mitään. Vai onko sittenkin kyseessä puhdas piispahissi-ilmiö, jossa Turun piispasta kuuluu tulla ikään kuin perimysjärjestyksessä arkkipiispa?

No, yritän sivistää itseäni ja katsoa asiaa avoimin mielin. Puhuimme epävirallisesti hiippakuntalvaltuuston kokouksen väliajalla siitä, että julkisissa tenteissä ei ole mitenkään mahdollista päästä tarpeeksi lähelle ehdokkaita. Tarvittaisiin aivan välttämättä suljettuja tilanteita, joissa vain äänioikeutetut voisivat luottamuksellisestikin kysellä asioita. Ehkä sellaisia tilanteita on nyt järjestettävä.

Puhuimme muuten keskiviikkona Kohtaamispaikassa nöyryydestä. Aihe herätti jälleen paljon keskustelua. Olin ehkä hieman yllättynyt, että niin monella oli niin kielteisiä käsityksiä nöyryydestä. Käsitettä pidettiin vallankäytön välineenä (mitä se epäilemättä voikin olla) ja ei-toivottavana puutetilana. Mielestäni Havardin ajatus siitä, että nöyryys on totuudessa elämisen tottumus, antaa käsitteelle toisenlaisen sisällön. Se liittää suurisieluisuuden ja nöyryyden tiukasti toisiinsa; ei ole yhtä ilman toista. Nöyryys näyttäytyykin voimana, jota kannattaa tavoitella.

Mutta oli myös todella hienoja oivalluksia. Kaksi vanhempaa rouvaa kommentoivat nöyryyttä hyvän avioliiton sivutuotteena. Hyvässä perhe-elämässä ja parisuhteessa toisen kunnioittaminen ja palveleminen kuuluvat asiaan. Jos puolisot kunnioittavat ja palvelevat toisiaan, he eivät edes tule ajatelleeksi olevansa nöyriä. Päädyimme siis siihen, että nöyryys saattaa olla hyve, johon ei tule liiaksi pyrkiä. Tulee ennemminkin pyrkiä niihin tottumuksiin, joista nöyryys kumpuaa, siis totuudellisuuteen ihmisestä, siitä kumpuavaan kunnioitukseen ja palvelemiseen.

Hyve-sarja jää nyt pariksi viikoksi tauolle ja minä jään viikoksi lomalle. Huomenna on vielä kuitenkin täysi päivä (pari koulun päivänavausta, yksi vihkiminen, yhdet synttärit, pari tapaamista ja tukku tekemättömiä toimistotöitä). Ehkä nukun lauantain ja sunnuntain.

2 kommenttia:

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Aika vakuuttavaa tilitystä elämästäsi, hyvän analyysin ohessa. Läpi paistaa nuoruutemme kasvatusoppien kuuliaisuutta, tunnollisuutta ja pärjäämistä. Itse löysin parin vuoden raaputuksen jälkeen että maalin alta ei löydy mitään tuon kaiken painostuksen ja tohinan jäljiltä. Minua ei ollutkaan olemassa. Tai oli, mutta valmistajan alkuperäistä ohjelmistoa ei ollut asennettu vaan joku paljon virheitä ja epäsopivuuksia sisältävä halpisohjelmisto. Ota siitä jos saat :)

No. Sitten. Tuo piispahommahan menee mielenkiintoiseksi. Ruokasella siis on ainakin mahdollisuus. Toivottavasti syntyy nyt kunnon liikehdintää, joka jatkuu vaikka hän ei tulisikaan valituksi.

Puhut kyllä niin asiaa tuosta median ymmärryksen tasosta. Millä sitä pääsisi huutamaan enemmän julki? Olen aistivinani että kansalaiset yhä äänekkäämmin ovat tyytymättömiä median tapaan ohjailla ajatuksia.

Olisiko mediakapina mielenosoituksineen liian modernia ja aikaista?

Jussi Ruokomäki kirjoitti...

"Hyvässä perhe-elämässä ja parisuhteessa toisen kunnioittaminen ja palveleminen kuuluvat asiaan. Jos puolisot kunnioittavat ja palvelevat toisiaan, he eivät edes tule ajatelleeksi olevansa nöyriä."

Suurta viisautta tuo. Eikö suurinta nöyryyttä ole se, ettei tiedä olevansa nöyrä?

Kun tiedostaa nöyryytensä, siitä voikin jo ylpistyä.. :-) Tästä on hyvä juttu C.S. Lewisin Paholaisen kirjeopistossa.