maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Globaalin vapauden puolustus

Kuten ehkä muistat, kerroin lueskelevani teksasilaisen kongressiedustajan ja presidenttiehdokkaan Ron Paulin kirjaa End the Fed. Kyseessä on puheenvuoro dollarin kultakantaan palauttamisen puolesta. Paul ei syytä rahoituskuplan puhkeamisesta pelkästään Yhdysvaltain keskuspankkia vaan keskuspankkijärjestelmää yleensä ja sen oikeutta painaa rahaa ja säädellä korkoja. Hän edustaa siis melko puhtaaksi viljeltyä markkinaliberalismia ja kapitalismia.

Kirja on provokatiivinen pamfletti ja liittyy vahvasti ajankohtaiseen poliittiseen keskusteluun, jonka kaikkia piirteitä en tunne. Finanssiterminologia ei muutenkaan ole tuttua, joten luetun ymmärtäminen on ollut hidasta. Käsitän kuitenkin, että 1900-luvun aikana tapahtunut asteittainen luopuminen Yhdysvaltain dollarin ja muiden valuuttojen sitomisesta kultaan on luonut finanssijärjestelmän, jota ei helposti muuteta. Alan Greenspan, joka vielä vuoden 1966 artikkelissaan puolusti voimakkaasti kultaan sidottua valuuttaa, oli käytännössä Fedin pääjohtajana täysin riippuvainen nykyisestä systeemistä, jossa rahaa luodaan "out of thin air" eli painamalla sitä tarvittavia määriä. Tämän rahan painamisen toinen nimitys on inflaatio, jonka kautta valtio käytännössä takavarikoi yksityistä omaisuutta ja tuhoaa säästämisen.

Paulin ajattelu edustaa itävaltalaista koulukuntaa, jonka maineikkaimpia edustajia on Frierich A. Hayek. Hänen toisen maailmansodan lopulla 1944 kirjoittamansa teos Tie orjuuteen (A Road to Serfdom) on ilmestynyt suomeksi vuonna 1995 Gaudeamuksen julkaisuna. Olen siis joskus aikaisemminkin haaveillut ymmärtäväni kapitalismia. Löysin Hayekin vierestä hyllystäni englantilaisen professorin Andrew Gamblen teoksen Hayek - The Iron Cage of Liberty (Westview Press, 1996), joka valitettavasti kuuluu sarjaan lukemattomia kirjoja. Mutta olihan siellä ruotsalaisen Johan Nordbergin kohuteos Globaalin kapitalismin puolustus (Ajatus Kirjat, 2004).

Lukiessani uudelleen Nordbergia ajatus alkoi vihdoin selkiytyä. Nordberg kertoo olleensa lukiolaisena jonkinlainen gootti-anarkisti, joka halusi asettaa kyseenalaiseksi kaikenlaiset yläpuolelta tulevat säännöt ja puhua yksilön vapauden puolesta. Vapauden ajatus viehättää edelleen samalla tavalla, vaikka hän ymmärtääkin paremmin, miksi tarvitaan yhteiset säännöt. Taisin itsekin olla vähän anarkisti kouluaikona, vaikkakin vaihe taisi mennä ohi lukioon mennessä. Mutta vapauden kaipuu ja epäluulo virkakoneiston ylivertaista viisautta kohtaan on säilynyt.

Suomessa ei tietenkään kukaan puhu kapitalismin puolesta ainakaan ääneen. Suomalainen uskoo vakaasti valtion ja virkamiesten kykyyn jakaa kansalaisten työllään ansaitsemat rahat. Yksityisen omaisuuden suojaa pidetään ahneuden ja riiston välikappaleena. Joillekin suomalainen hyvinvointivaltio on uskonnollinen opinkappale. Ja hyvinvointivaltion ajatukseen liittyy kiinteästi ajatus koko kansan yhteisestä kirkosta.

Nää on vaikeita juttuja, mutta silti on sanottava se, mitä ajattelen. (Eikä mulla kovin usein ole ollut vaikea olla eri mieltä enemmistön kanssa. Ehkä en enää kuvittele olevani aina oikeassa, mutta se on oikeastaan vain lisäperuste sille, että kannattaa sanoa.) En usko tähän järjestelmään. Sillä on ollut entisessä maailmanajassa kiistämätön merkityksensä, josta voimme olla kiitollisia. Siinä entisessä maailmassa Suomi oli pieni, vastikään itsenäistynyt, agraariseen omavaraisuuteen tukeutuva maa, jossa kansa lähti maalta kaupunkeihin. Kaupunkeihin lähdettiin, koska ne tarjosivat enemmän mahdollisuuksia ja lupauksen vauraudesta. Ja vaikka joidenkin kohdalla asiat eivät menneet hyvin, suurimmalle osalle muutos todella tarkoitti leveämpää leipää, parempia elinoloja, moninkertaisia mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja kaupankäyntiin.

Sellaista maailmaa ei enää ole, eikä siihen kannata haikailla takaisin. Hyvinvointi lisääntyy, kun ihmisten mahdollisuus tehdä sopimuksia, toteuttaa unelmiaan ja ylittää rajoja lisääntyy. Musta pörssi ja harmaa talous kertovat paljon enemmän siitä, missä valtion sääntely-yritykset ovat epäonnistuneet kuin ihmisten pahuudesta. Yhteiset pelisäännöt tarvitaan, mutta valtion ei pidä ottaa roolia, jossa se yrittää sääntelyllä tehdä sen, minkä vapaat markkinat tekevät paljon paremmin ja täsmällisemmin ilman sääntelyä. Sama vapaus, jota kulttuurieliitti hinkuu omille teoksilleen, tarvitaan myös talouteen. Vapaus ruokkii vapautta.

Miksi aloin tästä kirjoittaa, vaikka olen talouspolitiikassa täysin diletantti? Tietysti syy löytyy uskonnon alueelta. Luin australialaisen journalistin David Vincentin arviota kirjasta God Is Back: How the Global Revival of Faith Is Changing the World, John Micklethwait & Adrian Wooldridge (The Penguin Press, 2009). Vincent pohtii, mistä johtuu se aivan yleisesti tunnettu seikka, että länsimaiset journalistit eivät ymmärrä uskonnon merkitystä. Micklethwait ja Wooldridge ovat journalisteja, jotka tekevät poikkeuksen. Heidän teesinsä on, että eurooppalaisesta ja australialaisesta uskonnon merkityksen hapertumisesta huolimatta maailmanlaajuinen valtavirta on päinvastainen: uskonnot kasvattavat merkitystään. Amerikkalainen malli on globaalisti vahvempi kuin eurooppalainen. Kapitalismi toimii paremmin kuin sääntely.

Vincent kirjoittaa: "For those who consider religion as the preserve of backward peasants they have a clear message. Micklethwait sums it up: 'One of the oddest things is it's precisely the most modern go-ahead people who are often turning towards religion. Just as in China, you have the prosperous bourgeoisie finding this new thing.'"

Suomen kirkollisessa keskustelussa ollaan tietysti aivan muissa sfääreissä. Monien moderneina ja aikaansa seuraavina itseään pitävien kirkollisten "uudistajien" oma usko kirkon sanomaan on kadonnut. Uskottavuutta yritetään vimmaisesti etsiä hämmentyneen sekulaarin mielenmaiseman kosiskelusta. Tähän ajatusmalliin sopii hyvin outo viehtymys "kansankirkollisuuteen", jonka ajatellaan toimivan jonkinlaisena kollektiivisena takeena siitä, että kirkko ei valahda liian uskovaiseksi jutuksi. En usko tähänkään systeemiin.

Jos Herra suo ja elämme, odottelen innolla tulevia vuosikymmeniä, jolloin ylhäältä ohjatun kansalliskirkon tilalle muodostuu vapaasti hengittävä ja vapaasti kasvava kristillisten yhteisöjen verkosto. Se ei tapahdu ilman merkittävää maahanmuuttajakristittyjen panosta ja ylipäänsä kristillisen ajattelun voimakasta globalisoitumista, mutta se tapahtuu vääjäämättä. Samaan aikaan kosiskeleva ja makunsa menettänyt kansankirkollisuus marginalisoituu entisestään kuten Ruotsissa on jo tapahtunut. On mielenkiintoista nähdä, miten hereillä seurakunnallisen rakenneuudistuksen kanssa painiskeleva kirkko on tämän muutoksen kanssa.


5 kommenttia:

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Myös huonosti taloutta tuntevana, olen antanut itseni ymmärtää että materiaa (varsinkin alkuaineita) on maailmassa rajallinen määrä mutta rahan määrä on lisääntynyt varsinkin nyttemmin räjähdysmäisesti.

Kiitos rohkeasta kannan otosta kirjoituksesi lopussa. On tehtävä kuin sydän sanoo.

Itse uskon että Jeesus riittää edelleenkin. Monimutkaiset selittelyt, oppi- ym. kilvoittelut ovat mielenkiintoisia mutta lopulta turhia. On vain yksi tie.

Luin äsken jonkun uutiskirjeen jossa kirjoittaja totesi osuvasti että missä on rakkaus kristittyjen välisissä nettikeskusteluissa? Monesti kinaamme ja argumentoimme täysin sekulaariin tapaan. Itse olen syyllistynyt ihan siihen samaan. Tarkoitan joitakin keskustelupalstoja, varsinkin kun on tullut kirjoitettua nimettömästi.

Niko L. kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoista pohdintaa, eikä vähiten siksi, että olen itse jotakuinkin samaa mieltä.

Valtiollista sääntelyä tarvitaan yleensä vain korjaamaan niitä ongelmia, jotka johtuvat aikaisemmasta sääntelystä. Viime vuosikymmeninä siitä on kuitenkin rakennettu sellainen vyyhti, jonka purkaminen on sangen hankalaa.

Joillakin tahoilla tuntuu myös olevan kova hinku valjastaa kirkko tähän samaan systeemiin.

"Amerikkalaisen mallin" puolesta en kuitenkaan ottaisi kantaa kuin tietyin varauksin. Varsin säänneltyä se touhu on sielläkin, joskin eri tavalla kuin täällä Euroopassa.

Mikael Isoaho kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja syväluotaava kirjoitus, yhteiskuntatieteiden opiskelijana en voi vastustaa kiusausta kommentointiin. :)

Paulin pamflettia en ole lukenut, mutta ns. itävaltalaisen koulukunnan ja Friedrich Hayekin ajatteluun olen opinnoissani jossakin määrin tutustunut. Hayek, uskollaan "spontaaniin järjestykseen", jossa ihmisen "vapaus" ja kyky toteuttaa itseään
toteutuu puhtaana äärimmäisen vapailla markkinoilla, edustaa nähdäkseni Marxin tavoin äärimmäisen idealistista ajattelua - joskin toista äärilaitaa.

Yhteiskuntateorioita lukiessa tulee usein silmät pyöreänä ihmetelleeksi, kuinka omituisiin filosofioihin me ihmiset tällä pallolla olemmekaan toivomme laittaneet. Itsestäni on sanottava, etten tätä nykyä suhtaudu kovin (positiivisen tai negatiivisen) intohimoisesti mihinkään ideologiaan tai yhteiskuntafilosofiaan - intohimoisen rakkauteni suuntauduttua Jeesukseen pari vuotta sitten. Hauskaa näistä asioista on silti debatoida ja spekuloida.

Mitä maailmantalouteen ja siihen tunteita herättävään, hankalasti määriteltävään kapitalismiin tulee, en tiedä kuinka paljon olet selvillä nykyisen maailmantalouden kriisin taustatekijöistä ja sen kauskantoisista seurauksista globaaliin finanssijärjestelmään. Ilman suurempia ideologisia intohimoja on kuitenkin todettava, että hayekiläisen järjestelmän "ongelmattomuus" on tullut kyseenlaiseksi viimeistään nykyisen kriisin myötä.

Velkakuplalle perustuva länsimainen talousjärjestelmä on epävakaisempi ja haavoittuvampi kuin koskaan, ja tällä on väistämättömät vaikutukset seuraavan hitaan kasvukauden jälkeiseen aikaan. Kriittistä analyysia aiheesta tarjoaa mm. Suomen Attac (http://www.attac.fi/?q=julkaisut). Suosittelen lämpimästi myös katsomaan Michael Mooren uutuuselokuvan "Capitalism - A Love Story", jossa dokumenttiohjaaja käsittelee talouskriisin vaikutuksia Yhdysvaltain näkökulmasta. Mooren elokuva on tyyliltään satirisoiva, eikä toki minään absoluuttisena totuutena otettava, mutta tarjoaa tositapahtumiin pohjaavan katsauksen sille, jolla ei ole mittavia aikaresursseja aiheeseen perehtymiseen.

Mitä Pohjoismaissa toisen maailmansodan jälkeen rakennettuun hyvinvointimalliin, tähän mantranomaisesti usein "pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi" kutsuttuun järjestelmään tulee, on mielenkiintoista huomata kristittyjen ajattelijoiden katsovan sitä hyvin monelta kantilta. Esimerkiksi ruotslaiset ekonomiveljekset Jan Gunnar ja Per-Olof Eurell arvostelevat kirjassaan Raamatun Talous ruotsalaisen valtiointervention astuvan liiaksi yksityiselle tontille vapautta rajoittaen, myöntäen toki myös liberalistisen laissez-faire -mallin ongelmat.

On luonnollista, että Eurellit tarjoavat ratkaisuksi Raamatun oppeja. Minä kuitenkin edustan tässäkin asiassa maltillista linjaa: koska kansan enemmistö ei kuitenkaan halua muokata elämäntapaansa Ison Kirjan linjan mukaiseksi, on parempi pitää kiinni edes jonkinlaisesta rapistuvasta hyvinvointivaltiosta niin kauan kuin mahdollista, koska sen selän takana odottavat suuret tuloerot, mittavampi köyhyys, rikollisuus, segregaatio ja monet muut sosiaaliset ongelmat.

Mitä hyvinvoinnin lisääntymiseen liberalistisessa hengessä lisääntyvään sopimusvapauden (tai "vapauden") myötä tulee, täytyy minun hieman kyyniseen sävyyn todeta, etten usko globaalin hyvinvoinnin kestävään lisääntymiseen ylipäänsä. Tieto lisää tuskaa, kuten vanha sanonta kuuluu. Vastaan tulevat niin globaalin velkatalouden kuin biosfäärin kestävyydenkin rajat - jotka ovat jo näköpiirissä, eivätkä kovinkaan kaukana.

Kristittyinähän tiedämme, mikä on perimmäinen syy sille, mikseivät ideologiat ja yhteiskuntateoriat toimi. Jotta uskoisi niihin, tarvitaan aimo ripaus idealistista uskoa "ihmisen hyvyyteen" - maailmaa avoimin silmin tutkiessa ja kristinuskon sanoman ymmärtäessä taas ei ihmisluontoon jää paljoa uskomisen varaa.

Pekka Nieminen kirjoitti...

Vastapainoksi - jos selostamasi aihepiirit kiinnostavat - kannattaisi lukea Karl Polanyin ohittamaton klassikko (mutta yhä hyvin ajankohtainen) "Suuri murros" (Great Transformation), joka suomeksi ilmestyi vasta viime vuonna.

Siinä käsitellään myös tuota kultakantaa ja sen merkitystä ja kaatumista.

Varoituksena kai pitää paljastaa, että Polanyi on voimakas vapaiden "itsesäätelevien" markkinoiden idean kriitikko. Voisi sanoa, että hän pitää sitä vaarallisena utopiana. Joten jos uskosi liberaaliin markkinatalouteen ei ole (vielä) järkkymättömällä pohjalla, Polanyin kirja voi aiheuttaa ärsytystä.

Arto kirjoitti...

Kiitos fiksuista ja dilentanttia kohtaan kärsivällisyyttä osoittavista kommenteista. Olen valmis muuttamaan käsityksiäni talousjärjestelmistä sen mukaan, kun ymmärrys lisääntyy. Enkä halua hirttäytyä kapitalismin sen paremmin kuin muidenkaan ideologioiden uskonkappaleisiin. Mietin sitä, että ehkä talous ja uskonto toimivat kirjoituksessani vain metaforina sille, mitä ihmisen (siis tässä tapauksessa minun) sisäisessä maailmassa tapahtuu. On halu ymmärtää yhteiskunnan välttämättömiä rakenteita, mutta sen rinnalla kulkee voimakas (ehkä vähän anarkistinen) vapauden kaipuu. Jotenkin aavistelen, että on yhtä tärkeää saada lausua ääneen molemmat. Ja että Kristuksessa tavoitamme jotain sellaista, joka vie ihmisen näiden vastakohtien taakse kohti ykseyttä...