Kaste on lahja ja kutsumus
Kaste on Suomen ev.-lut. kirkon merkittävä kivijalka sekä väestöllisesti että teologisesti. Suomessa kastetaan Suomen ev.-lut. kirkon jäseniksi nykyään noin 84% kaikista syntyvistä lapsista. Tosin vuonna 1980 kastettiin vielä 92% syntyneistä, joten prosenttiosuus on laskenut tasaiseen tahtiin. Kysyn aina rippikoulussa nuorilta, mitä mieltä he ovat siitä, että heidät on kastettu lapsena. Yleensä noin puolet 14-vuotiaista sanoo, että olisivat saaneet jättää kastamatta. Vaikuttaa siltä, että joko vanhemmat eivät ole kertoneet lapsilleen, miksi he ovat halunneet kastaa heidät, tai sitten perustelut eivät ole vakuuttaneet. Kirkon kivijalka näyttää tässä valossa melko huterolta.
Toisaalta asian voi nähdä aivan päinvastoin. Kastettujen osuus on edelleen enemmän kuin kirkkoon kuuluvien määrä. Vaikka nuoret isät eroavatkin kirkosta välttyäkseen kirkollisverolta, heidän lastensa äidit pysyvät jäseninä ja haluavat myös, että lapset kastetaan. Viidentoista vuoden kuluttua suomalaisista edelleen valtaosa kuuluu kirkkoon, maksaa kirkollisveronsa ja kastaa lapsensa.
Minutkin on kastettu lapsena, tarkemmin sanottuna 13-vuotiaana. Kuten monet tiedätte, olen syntynyt helluntailaiseen kotiin. Helluntailaisilla on tapana kastaa nuori vasta sitten, kun tämä itse ilmaisee siihen halunsa. Puhutaan uskovien kasteesta, että ensin tullaan uskoon, sitten kastetaan. Tein siis tämän ratkaisun 13-vuotiaana. Jälkeenpäin ajatellen ratkaiseva, ehkä jopa ainoa merkittävä syy siihen, että halusin kasteelle, oli vanhemmiltani saatu opetus ja seurakunnassa vallinnut tapa. Sain uskon perintönä vanhemmiltani, vaikka toki jouduin miettimään oman suhtautumiseni siihen (aivan kuten rippikoululaisetkin joutuvat). En siis oikein jaksa innosta siitä, että uskovien kastaminen ja lapsikaste nähdään kovin erilaisina toimituksina.
Joidenkin kirkkovuoden aiheiden kanssa saarnaajan on kovasti mietittävä, miten Jeesuksen elämän ja Raamatun tapahtumat tuotaisiin elävällä tavalla keskelle tätä päivää. Kasteen kohdalla näyttää mielestäni olevan aivan toisinpäin. Kaste on meille tuttua nykypäivän todellisuutta. Siksi onkin tärkeämpää katsoa taaksepäin, sen perusteisiin, Jeesuksen kasteeseen.
Jeesuksen kaste
Miksi Jeesus piti kastaa? Kaste on rituaalinen pesu, puhdistautumista saastaisuudesta. Eikö Jeesus ollut jo puhdas ja synnitön? Oli. Ja silti hänet piti kastaa. Ja jos ymmärrämme, miksi Jeesuksen piti saada kaste, voimme ehkä uudelleen löytää oman kasteemme arvon.
”Johanneksen kasteelle laskeutuminen merkitsee syyllisyyden tunnustamista ja anteeksiannon pyytämistä, niin että uusi alku on mahdollinen”, kirjoittaa Joseph Ratzinger eli paavi Benedictus XVI kirjassaan Jeesus Nasaretilainen (Edita 2008, s. 37). ”Astuessaan alas veteen kastettavat tunnustavat syntinsä ja koettavat vapautua syyllisyyden painaman menneisyytensä taakasta.” Kaste, joka alun perin on toimitettu upottamalla, on hauta. Upottaminen merkitsee hautaamista, taakse jättämistä, pois luovuttamista. Eikä tämä johannekselainen kasteen merkitys jäänyt täysin pois kristillisestäkään kasteesta.
Luther selittää vähäkatekismuksessa vesikasteen merkitystä näin: ”Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.”
Astuessaan serkkunsa Johanneksen kanssa Jordan-virtaan kastettavaksi, Jeesus siis astui hautaan. Hän tuli hylkäämään synnin ja kuoleman noustakseen ylös iankaikkisesti elävänä, vanhurskaana ja puhtaana. Miksi ihmeessä? Johanneskin oli hämillään: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus torjuu vastaväitteet: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.”
Johanneksen ja Jeesuksen kielenkäytössä vanhurskaus tarkoitti ihmisen vastausta Jumalan laille ja opetukselle Pyhissä Kirjoituksissa, siis Toorassa ja profeetoissa. Vanhurskaus oli Jumalan valtakunnan ikeen kantamista, myöntymistä Jumalan tahtoon. Vanhurskauden täyttäminen oli juuri sitä, mitä Jeesus opetti seuraajansa joka päivä rukoilemaan: ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päälle niin kuin taivaassa”.
Astuessaan Jordaniin Johanneksen kastettavaksi Jeesus siis vastaanotti kutsumuksensa, Jumalan tahdon seuraamisen. Se merkitsi hänen kohdallaan syntiseksi tulemista, osallisuutta meidän – sinun ja minun syyllisyyteen – kaikkien maailman syntien kantamista aina kuolemaan asti, hautaan asti (”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit!”). Mutta kun Jeesus, lihaksi tullut Jumala, astui kasteen hautaan, hän tempaisi auki syvyyden ovet, sitoi sen Vahvan, joka hallitsee maailmaa ja ihmisiä syyllisyyden avulla. Jeesus käänsi olemisen merkityksen, hän avasi uuden maailmanjärjestyksen ja teki mahdottoman mahdolliseksi. Hän herättää kuolleista ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häntä seuraa. Jeesuksen piti ottaa kaste, koska kaste sisälsi hänen koko toimeksiantonsa: maailman pelastamisen.
Kaste on kutsumus
Ja nyt me olemme valmiita palaamaan omaan kasteeseemme. Sinut on kastettu, koska Jumalalla on sinua varten suunnitelma. Tämän suunnitelman tarkoituksena on tehdä sinusta, minusta ja jokaisesta maapallon asukkaasta Jeesuksen seuraaja (”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…”). Jeesuksen tie kulki vääjäämättä kasteesta kohti ristiä ja kuolemaa. Se on ihmisen osa, jota me pyrimme vimmatusti vastustamaan taistelemalla kohtaloamme vastaan. Ihminen rakentaa ympärilleen suojamuureja, varastoi tavaraa, pyrkii kaikin keinoin pitämään huolta omasta menestyksestään jollain tavalla varautuakseen kuolemaa vastaan. Mutta kaikki se, mitä ihminen pitää keinoina vapautua kuoleman otteesta, itse asiassa orjuuttaa häntä entistä enemmän. Itsekkyys ei ole tie vapauteen, se on tie orjuuteen.
Jeesuksen kaste osoittaa toisenlaisen tien vapauteen: antautuminen Jumalan tahtoon. Ihminen, joka Jeesusta seuraten luovuttaa itsensä kasteen hautaan, voittaa koko maailman. Sinut ja minut on kastettu Kristuksen kuolemaan, jotta sinun ja minun ei tarvitsisi kuolla, vaan me saamme elää. Mikään voima tai valta maan päällä, maan alla tai taivaassa ei siis voi temmata sinua pois Jumalan rakkaudesta, joka on sinetöity kasteessa.
Puhe kasteesta ja sen merkityksestä on turhaa, jos se jää vain ulkoa opittujen ja itsestään selvien teologisten seikkojen toisteluksi. Kaste on kutsumus, joka uudistetaan päivä päivältä. Joka päivä meitä houkutellaan elämään kutsumuksemme ulkopuolella, itseämme varten, ulkoisten asioiden ja olosuhteiden vankeina. Mutta Jumala ”pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät”. Jumala itse on täydellisesti sitoutunut tähän liittoon ja sen merkiksi hän on luvannut olla meidän kanssamme Pyhän Henkensä kautta. Seurakunta ja kirkko, joka elää Pyhän Hengen voimasta ja Jumalan uskollisuuteen luottaen, ei ole häviävä kulttuuri-instituutio, vaan Jumalan valtakunta ihmisten keskellä, joka tarjoaa pelastuksen tälle maailmalle.
