torstaina, joulukuuta 24, 2009

Neljä askelta jouluun

Lainasin idean adventin ajan puheisiini Advent Conspiracy -sivuilta, missä esitetään neljä jouluun valmistautumisen teesiä. Tosin käänsin ne hieman eri järjestykseen, mutta itse ajatus oli sama.

1. Kuluta vähemmän ja harkitummin
Kuluttamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Kun kaikkea kulutettavaa ei voi itse valmistaa, pitää ostaa. Ostamisen kautta syntyy työpaikkoja ja hyvinvointia. Joululahjojakin on kiva antaa ja saada. Mutta jokainen ymmärtää, että liika on liikaa. Eikä joulua voi ostaa. Vaikka mainoksessa lukisi isoilla kirjaimilla päinvastaista, joulua ei voi ostaa.

2. Anna enemmän
Antaminen alkaa vasta sitten, kun pääsemme eroon kuluttamisen pakkomielteestä. Antaminen on aikaa. Mene kävelyllä ystävän kanssa. Laula vielä kerran kauheimmat joululaulut sen ihmisen kanssa, joka sitä odottaa. Soita mummolle joulutervehdys.

3. Rakasta kaikkia
Jos pystymme katkaisemaan kuluttamisen kierteen ja löydämme aikaa antamiselle, ehkä sitä kautta sydän avautuu rakkaudelle kaikkia kohtaan, lähellä ja kaukana. Rakkaus on kekseliäs. Rakkaus on käytännöllistä.

4. Anna kunnia Jumalalle
Joulussa ei ole kysymys minusta ja sinusta. Joulussa on aina lopulta kysymys Jeesuksesta, siitä, että maailmankaikkeuden Luoja, jonka käskystä kaikki on syntynyt ja jonka varassa kaikki pysyy, tulee omasta tahdostaan pieneksi ihmiseksi ja syntyy köyhään seimeen osoittaakseen meille ihmisille, mitä rakkaus ja hyvä tahto on.

Yritin puheita pitäessäni miettiä, miten Jumalalle kunnian antaminen käytännössä toteutuu. Tai miten sen selittäisi niin, että sen ymmärtää myös se 14-vuotias teini, joka on juuri oppinut pois lapsen kunnioituksesta vanhempia kohtaan? Kunnioitus ei ehkä ole meidän aikamme vahvimpia hyveitä. Auktoriteetit on riisuttu ja tasapäisyyttä pidetään demokraattisena hyveenä. Ja mikäpäs siinä, niinhän se ihmisten kesken pitääkin olla.

Mutta kyllä respectiä pitää olla. Ja pitää olla tapoja, joilla kunnioitusta osoitetaan. Jouluna se tarkoittaa ainakin hiljentymistä seimen ääressä. Siis hiljaa olemista ja jouluevankeliumin kuuntelemista. Se tarkoittaa joululaulujen hyräilemistä ajatuksella. Se tarkoittaa lahjojen antamista kiitollisella sydämellä. Se tarkoittaa Luojan kunnioittamista luoduissaan eli lintujen ruokkimista, köyhän ottamista joulupöytään ja ystävällistä sanaa kaupan jonossa. Se tarkoittaa sydän avaamista joulun Herralle.

Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!