sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Nöyryys ja suuruus samassa

Saarna Helsingin tuomiokirkossa 1. adventtisunnuntaina
"Kuninkaasi tulee nöyränä"

Jeesus ratsastamassa aasilla kohti Jerusalemia, kansanjoukot huutavat hoosiannaa, lapset heiluttelevat palmunlehviä, ihmiset heittelevät tielle vaatteita. (Matt. 21:1-9)

Kuva on niin tuttu, että sitä on vaikeaa katsoa uusin silmin ja tuorein ajatuksin. Me tiedämme melkein liian hyvin, mitä sen jälkeen tapahtui. Jeesus kärsi hirvittävän kuoleman samojen kansanjoukkojen tuomitsemana, mutta voitti kuoleman vallan ja ilmestyi opetuslapsilleen, jotka ensimmäisen järkytyksen haihduttua alkoivat kertoa tätä sanomaa kaikille, niin että sanoma Jumalan Pojasta alkoi levitä uskomattomalla vauhdilla kaikkialle silloiseen maailmaan. Noin kolmensadan vuoden kuluttua enemmistö Rooman valtakunnan väestöstä eli yli 30 miljoonaa ihmistä oli ottanut tämän sanoman vastaan ja kääntynyt kristityksi. Maailma oikeasti, historiallisesti ja tosiasiallisesti, muuttui, eikä se ole koskaan enää ollut sama sen jälkeen.

Muutos tuntui kaikilla elämänalueilla, mutta erityisesti köyhimpien ja heikoimpien kohdalla. Syntyviä lapsia ei enää jätetty heitteille, köyhistä ja sairaista alettiin pitää huolta, miehen ja naisen välinen liitto nostettiin kunniaan heidän molempien ja heidän lapsiensa hyväksi, naisen asema kohentui. On tietysti totta, että kristillinen kirkko vedettiin nopeasti mukaan poliittiseen valtapeliin. Se oli kasvanut isoksi yhteiskunnalliseksi voimatekijäksi eikä sitä voinut sivuuttaa. Siinä pelissä kirkko ei pysynyt aina puhtaana. Mutta sen sanoma säilyi sellaisena muutosvoimana, joka muokkasi koko yhteiskuntajärjestystä.

Suomessa ei elä tänä päivänä ketään, joka ei olisi kosketuksissa tämän muutosvoiman kanssa. Kunnat, jotka vastaavat suomessa terveydenhuollosta, syntyivät seurakunnista. Kristilliset seurakunnat aloittivat köyhäinhoidon, pitivät huolta orvoista ja leskistä, antoivat kouluopetusta. Muutama viikko sitten radiossa haastateltiin arkkiatri Risto Pelkosta. Aiheena oli vanhusten hoito. Jossain vaiheessa radiotoimittaja kysyi arkkiatrilta, mihin arvoihin sairaanhoito oikein perustuu. Arkkiatrin vastaus pysähdytti yksinkertaisuudessaan: ”Sairaanhoito perustuu kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.” Itsestään selvää, mutta liian usein unohdettua.

Meillä on siis kaikki tämä tietoisuus painolastina, kun ajattelemme Jeesusta ratsastamalla aasilla Jerusalemiin. Näemme aasin selässä maailman Vapahtajan ja Jumalan Pojan. Mutta itse asiassa kuvassa on jotain hieman hämmentävää tai outoa. Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Tiesivätkö ihmiset, kenelle he huusivat hoosiannaa? Miksi he heittivät vaatteitaan tielle? Eihän Jeesus ollut mikään kuningas? Mihin ihmiset oikein pyrkivät? Oliko aasilla ratsastaja heille viihdehahmo, klovnikuningas? Miten oli mahdollista, että sama ihmisjoukko on valmiina hetken kuluttua huutamaan: ”Ristiinnaulitse!”

Aasi on avain

Aasi on avain tilanteen ymmärtämiseen. Meidän kielenkäytössämme aasi tarkoittaa typerystä, idioottia. Tai jääräpäistä. Nalle Puhin ystävä Ihaa on surumielinen pessimisti, joka ei odota mitään hyvää, eikä innostu mistään. Lähi-idässä aasi tietysti tunnettiin uskollisena ja luotettavana kuormankantajana. Mutta ei se missään tapauksessa ollut kunniakas ja valtaa korostava ratsu.

Jeesus kuitenkin valitsi ratsunsa tietoisesti. Matteus selittää, että näin piti tapahtua, jotta profeetta Sakarian ennustus kävisi toteen: ”Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.” Tämä Sakarian ennustus oli osa suurempaa kokonaisuutta, johon Jeesus tiesi liittyvänsä.

Kuningas Daavidin kruunajaisratsuna oli aasi tai muuli. Samoin hänen poikansa Salomo kuljetettiin kruunattavaksi isänsä Daavidin muulilla. Salomo kuitenkin muutti tämän. Kuninkaan aikakirjat väittävät, että kauppa kävi Salomon valtakunnassa niin hyvin, että hänellä oli varaa hankkia talleihinsa 12.000 sotaratsua. Juuri tästä ylpeydestä ja sotateknologiasta myöhemmät Vanhan testementin kirjoittajat häntä arvostelivat. Sen sijaan, että olisi luottanut Jumalaan, Salomo luotti hevosiin ja ratsumiehiin. Aasin korvaaminen hevosella oli vertauskuva epäuskosta ja luopumisesta. Jeesus ratsasti aasilla siksi, että hän halusi, ja siksi, että se oli hänen kutsumuksensa. Aasi oli merkki kuninkaan nöyryydestä. Ja juuri nöyryys on se, josta adventtina on puhuttava.

Kutsumuksena maailman pelastaminen

Aasilla ratsastavan ja kansanjoukon hurmosta katselevan Jeesuksen silmissä voi nähdä suuruuden ja nöyryyden liitto. Miten on mahdollista yhdistää toisiinsa koko maailman pelastusta, koko maailmanhistorian muuttamista tavoitteleva suuruus ja täydellinen nöyryys? Suuruuden kaipuu tuntuu olevan jotain väkivaltaista tai itseriittoista. Myös nöyryys on usein väärinymmärretty hyve. Se yhdistetään usein periksi antamiseen tai alistuvaan omista oikeuksista luopumiseen. Joidenkin mielestä nöyryys on sitä, että pyrkii pitämään itsensä kovasti syntisenä, ettei yritä tavoitella täydellisyyttä. Mutta teennäinen nöyryys on laiskuutta oman kutsumuksen edessä. Nöyristelijä luopuu omista oikeuksistaan, että hänen ei tarvitsisi pitää kiinni omista velvollisuuksistaan. Kuten kaikkien hyveiden kohdalla, myös nöyryyden molemmin puolin on kaksi pahetta: ylpeys ja nöyristely. Kumpikaan niistä ei ole hyve.

Ranskalainen, Suomessakin asunut Alexandre Havard kirjoittaa kirjassaan Hyvejohtajuus: ”Nöyryys on totuudessa elämisen tottumus.” Nöyryydessä on oikeasti kysymys totuudellisuudesta. Nöyryys on sitä, että jokaisessa hetkessä on valmis myöntämään Jumalan suuruuden ja toisen ihmisen ainutlaatuisen arvon. Nöyryys kohdistuu Jumalaan ja ihmisiin. Kun tällainen totuudellisuus yhdistyy Jumalan istuttamaan suuruuden kaipuuseen, tapahtuu jotain merkittävää.

Jeesuksen tehtävä oli pelastaa koko ihmiskunta. Sellaiseen tehtävään voi ilmoittautua vain se, jossa täydellisesti yhdistyvät suuruus ja nöyryys. Kiinalainen Lao-tse, 600 vuotta ennen Kristusta elänyt opettaja kirjoittaa kirjassaan Salaisuuksien tie (Tao-te-king): ”Kaikkein hennointa ja taipuisinta maailmassa on vesi, mutta lujan ja kovan voittamisessa se on verraton. Sille ei löydy toista vastaavaa. Että heikko voittaa vahvan ja pehmeä kovan, sitä seikkaa ei kukaan näytä tietävän, eikä kukaan osaa panna sitä elämässä käytäntöön. Pyhä ihminen on sanonut: joka ottaa kantaakseen valtakunnan syntisaastan, hän on arvollinen olemaan uhritoimituksen suorittaja. Joka ottaa kantaakseen valtakunnan onnettomuuden, hän on arvollinen olemaan maailman hallitsija. Nämä todet sanat näyttävät olevan kuin nurinpäin sanottuja.”

Nöyrtymällä jokaisen ihmisen edessä Jeesus tulee korotetuksi koko maailman valtiaaksi. Samalla hän herättää meissä Jumalan suuruuden kaipauksen ja antaa meille mahdollisuuden tulla osallisiksi siitä. Nöyrtymällä Jeesuksen edessä, antamalla kunnian hänelle, tunnustamalla Jumalan absoluuttisen pyhyyden ja suuruuden, me tulemme osallisiksi samasta suuresta kutsumuksesta koko maailman pelastumiseksi.

perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Miehet jäällä ja naiset Saarella

Suosittelen lämpimästi kauneudellaan yllättävää teatterielämystä Saari - näytelmä mielestä. Kyseessä on Miira Sippolan ohjaama ja kirjoittama näytelmä kahdesta naisesta valtameren äärellä, hylkeiden ympäröiminä. Espan lavan toimi teatteritilana aivan käsittämättömän meditatiivisesti. Pohjois-Esplanadia pitkin pimeässä huristavat autot ja takana häämöttävä Kauppatorin ranta saavat jotenkin raukean olemuksen, kun niitä katsoo lämmitetystä lasikopista. Näyttelijät Yuko Takeda ja Kaisa Niemi muodostavat sympaattisen parivaljakon: molemmat ilmeikkäitä ja valloittavia naisia. Toinen on tumma, toinen blondi. Molemmat ovat saman pituisia ja molempien olemuksessa on samaa ketteryyttä ja fyysisyyttä.

Miira kirjoittaa ohjelmalehdykässä, että Saaren esikuvana on Irlannin edustalla sijaitseva pieni ja karu saaru. Käsikirjoituksella on myös yhtymäkohtansa Avilan Teresan Sisäiseen linnaan, joka kuvaa ihmisen matkaa ulkokohtaisuudesta kohti sisimmässä tapahtuvaa Jumalan kohtaamista.

Jossain vaiheessa esitystä tajusin, että tahtomattani vertasin sitä edellisen illan fyysiseen teatterin Nordenskiöldin kadulla. Lätkämatsi on ehkä helpommin referoitavissa: HIFK 3 - Tappara 2. Kimi oli ekaa kertaa jäällä parin viikon sairastelun jälkeen. Tuukka komennettiin suihkuun ekassa erässä.

Oliko torstain miesnäytelmässä mitään samaa kuin perjantain naisnäytelmässä? Fyysisyys tietysti. Miesten fyysinen esitys oli rituaalinomaisempi ja järjestyneempi. Tiukan järjestyksen sisään mahtui kuitenkin hirvittävä määrä punnerrusta ja hikeä. Naisten esitys oli myös kurinalainen, mutta toisella tavalla. Se pyristeli itse luotuja rajoja vastaan, pysyen kuitenkin kohtuuden rajoissa. Molemmissa oli hikeä, jäähallissa tietysti enemmän. Molemmissa oli älyä, Espan lavalla kuitenkin enemmän viisautta.

Saari Espan lavalla seuraavasti:

Esityspäivät (klo 19 jollei toisin mainita):
marraskuu: ensi-ilta 27. / 29. (klo 15 ja 19)
joulukuu: 2. (klo 18) / 3. / 4. / 5. / juhlaesitys 6. (klo 15) / 8. / 9. (klo 18) / 10. / 11. / 12. (klo 15 ja 19) / 13. (klo 15 ja 19)

Liput: 14/8€, www.lippupalvelu.fi ja www.myllyteatteri.fi. Juhlaesitys 6.12. klo 15 24/16€

Lippuja voi varata puhelimitse ma-pe klo 12-16, ja tuntia ennen esityksen alkua, numerosta 050-3210223.

Oheisohjelma (vapaa ja ilmainen, jollei toisin mainittu):
2.12. klo 18 teologian professori Pauli Annalan esitelmä ”Tunnemmeko itsemme? – Mystikko Teresa Avilalaisen oppi sielun rakenteesta"
3.12. ja 12.12. (klo 15) tapaaminen työryhmän taiteilijoiden kanssa esityksen jälkeen.
6.12. klo 15 itsenäisyyspäivän juhlaesitys alkaa japanilaisella Urasenke-teeseremonialla. Juhlaesityksen liput 24/16€. Liput on varattava tai ostettava ennakkoon.
9.12. klo 18 geologian professori Arto Luttisen esitelmä ”Saaren synty”.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Keskiviikot on keskellä viikkoa

Olen ehkä hieman liian väsähtänyt iltaisin (nytkin kello on 23.25) pystyäkseni selkeästi analysoimaan maailmanpolitiikkaa. Jotain tänne haluan kuitenkin laittaa, että tiedätte mun olevan elossa. Ja lievästä iltaväsymyksestä huolimatta ihan reippaanakin.

Pappi & Idiootti -kampanja etenee mukavasti. Tänään juteltiin lukemista varten pystytettävän teltan sisustamiseen liittyvistä yksityiskohdista. Kaikki tuntuu menevän ihan mukavasti ja yllättävän itsestään, joten ei siitä tässä vaiheessa enempää. Lukeminen siis alkaa to 10.12. klo 7.30.

Olin tiistaina iltapäivällä Scandic Simonkentässä kuuntelemassa Alexandre Havardin puhetta, joka perustui hänen kirjaansa Hyvejohtajuus. Kirjan nimi ei ehkä suomeksi kolahda, mutta asia oli kohdallaan. En ehtinyt vielä lukea kirjaa kuin kursorisesti, mutta uskallan heti suositella sitä. Havard yhdistää vaivatta ja uskottavasti ymmärryksen johtajuudesta, ihmisyydestä ja kristillisen elämäntavan perusteista. Tämä viimeisin todennäköisesti aiheuttaa hänen jälkikristillisessä lukijakunnassaan nikottelua. Näin tapahtui tiistain tilaisuudessakin. Uskoisin, että argumentti kuitenkin otettiin vastaan. Hyveet ovat jotain muuta ja paljon tärkeämpää kuin arvot. Hyveet ovat sitä, mitä me olemme ihmisinä. Perushyveitä on Havardin mukaan neljä: käytännöllinen viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja itsehillintä. Näiden neljän päälle rakentuvat suurisieluisuuden ja nöyryyden hyveet, jotka mahdollistavat hyvän johtajuuden.

Ihmettelin hieman valittua suomennosta "suurisieluisuus". Sehän on selvästi uudissana. Perinteisesti latinan magnanimitas (kr. megalopsykhia) on käännetty sanoilla ylevämielisyys ja jalomielisyys. On tietysti totta, että "suurisieluisuus" on kirjaimellisempi ilmaus. Mutta uudissanan ongelma (ehkä myös sen vahvuus) on siinä, että se pitää selittää. Tässä sillä tarkoitetaan kykyä nähdä itsensä merkittävänä. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta suuria luuloja tai ylikorostunutta egoa, vaan oikeastaan niiden vastakohtaa. Hyveen vastakohta on pahe, joka viihtyy hyveen rinnalla. Individualismi ja materialismi tekevät ihmisistä pikkusieluisia, vaikka he luulisivatkin itsestään suuria. Suurisieluisuus on siis Havardin mukaan kykyä arvostaa sitä suurta, jonka Jumala on itse kullekin lahjoittanut. Samalla tavalla nöyryys on kykyä arvostaa toisissa olevaa suuruutta. Näin nöyryyden käyttövoimaksi tuleekin totuus, tosiasioiden näkeminen. Nöyryys ja ylevämielisyys tukevat toisiaan, ovat toistensa vastaparit ja muodostavat alustan johtajuudelle.

En tiedä, osasinko parilla lauseella kuvata oikein Havarin ajatuksia, mutta tässä vaiheessa on jo ihan selvää, että ne jäävät mieleen ja putkahtava esiin seuraavissa puheissani. Näistä seuraavana ovatkin vuorossa lauantain iltakirkon ja sunnuntain Tuomiokirkon messun saarnat. Sunnuntaina on kuorona Hannu Norjasen johtama Helsingin Filharmoninen Kuoro, joka tunnetusti laulaa veret seisauttavasti.

Perjantaina saa Espan kappelin lavalla ensi-iltansa Myllyteatterin ja Miira Sippolan uusin esitys Saari. Yleisö istuu siellä lasikopissa näyttelijoiden kanssa. Pitäis olla kivaa, odotan innolla.

Huomenna torstaina istun vähän isommassa kopissa toisenlaisten ammattilaisten kanssa, kun sain lipun matsiin HIFK-Tappara. Aamu aloitetaan Studium Catholicumin rukoushetkellä klo 8.30, sieltä Helsingin ekumeenisen toimikunnan kokoukseen, sieltä erääseen toiseen kokoukseen, jonka jälkeen on yksi tapaaminen ja pari muuta hoidettavaa asiaa ennen kuin laskeudun Nordenskiöldinkadulle.

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Mauno Koiviston aukio

Opin juuri lisää kotikaupungistani. Mauno Koiviston aukio sijaitsee Narinkkatorin ja Paasikiven aukion välissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme pystyttää teltan siihen. Itse asiassa se on oikein hyvä läpikulkupaikka. Narinkkatori on kuulemma varattu viikonloppuisin, mutta olemme siis aivan kulman takana.

Idiootti-kampanja etenee siis hiljaisessa taustavalmisteluvaiheessa. Kiitos kaikille teille, jotka olette halunneet tuoda tavalla tai toisella kortenne kekoon. Huomenna pidämme palaverin, jossa sovimme tukitiimin työnjaosta. Roudaustiimi (tai ehkä kaksi vuorotellen toimivaa roudaustiimiä) vastaa teltan pystyttämisestä aamuisin ja purkamisesta iltaisin sekä tarvittavan rekvisiitan, nojatuoli, äänentoisto, lämmitin ym. kasaamisesta. Päivystystiimi jakaa vuorot telttapäivystykseen. Teltalla pitää olla minun lisäkseni koko ajan yksi tai kaksi päivystäjää, jotka voivat ottaa vastaan lipaslahjoituksia. Sen lisäksi tarvitaan yksi koordinoimaan lukuvuoroja, koska mun taukojen ajaksi tarvitsemme muita lukijoita. Lupa-asia on vielä sinettiä vailla, joten odotamme kuitenkin rauhassa sen ratkeamista ennen kuin tehdään tarkempia suunnitelmia.

lauantaina, marraskuuta 21, 2009

Koolla on väliä

Otsikossa on kaksi mieltä. Ensinnäkin se, että olin tänään Aamu-tv:ssä Ari Hurstin vieraana yhdessä Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajan Jussi K Niemelän kanssa. Toisen etunimen etukirjaimesta tulee jostain syystä aina mieleen Gary S. Paxtonin lp-levy, jonka ensimmäinen raita kuului: "Hi! My name is Gary S. Paxton. Don't forget the S, it's one third of my whole name!"

Meidät oli kutsuttu tyynysotaan aiheena uskonnolliset symbolit ja herätteenä Italian krusifiksijupakka. Jussi K N on fiksu ja sanavalmis kaveri, jonka kanssa on vaikea saada sotaa aikaan. Niinpä taisimmekin keskustella aika kohteliaassa sävyssä. Olin kuitenkin mielessäni päättänyt, että haluan jollain tavalla sanoa, mitä risti oikeastaan edustaa: nöyryyden, kuuliaisuuden ja Jumalan rakkauden sanomaa. Onnekseni sain siihen mahdollisuuden heti ensimmäisessä puheenvuorossa. Sen jälkeen olikin mukava jutella niitä näitä.

Otsikon toinen merkitys liittyy Facebook-ryhmään Juha Luodeslampi arkipiispaksi. Liityin ryhmään tietysti heti, kun kutsuttiin. Ensinnäkin siksi, että Juha on mainio tyyppi. Toiseksi siksi, että arkipiispan valinta on hauska ajatus. Blogistit eri puolilla ovat jo kiinnittäneet riittävästi huomiota siihen, että joiltakin asiaa tuntemattomilta toimittajilta näyttää kuitenkin menneen pahasti sekaisin arkipiispan ja arkkipiispan valinta. Koolla on tässä tapauksessa paljonkin merkitystä. Juha ei ole koolla pilattu, mutta hänen teesinsä pärjäävät hyvin ilman sellaisenaan.

Yhdestä teesistä olen tosin jyrkästi eri mieltä. Arki-piispan teesi numero 15: "Jumalanpalvelukset on siirrettävä alkamaan sunnuntaisin aikaisintaan klo 12. Kontulassa on niin vähän lypsylehmiä että ajallisesti ei tarvitse pitäytyä klo 10.00 traditiossa."

Tämä on tietysti täysin vanhentunut kanta. Jumalanpalveluksen ajankohdan liittymisestä lypsyaikatauluun on tullut urbaani legenda, joka kannattaisi nyt unohtaa, kun sitä on toistettu parikymmentä vuotta. Kello 10 on itse asiassa aivan mainio ajankohta messulle. Nyt kun sunnuntaiaukiolo on vapautettu, myöhempi ajankohta menee pahasti päällekkäin kauppojen aukiolon kanssa. Kontulassa ja muissa suomalaisen jumalanpalveluksen kannalta keskeisissä kauppakeskuksissa on kirkonmenot saatava ohi klo 12 mennessä, että markkinat pääsevät alkamaan. Eikä ole paljonkaan väliä, onko kauppana K vai S.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Juna on liikkeellä

Liikkuvasta junasta on sitä vaikeampi hypätä pois, mitä enemmän se saa vauhtia. Ja sitä on myös aika vaikea pysäyttää.

Olen tänään pyörinyt täyden työpäivän (8-20) erinäisissä palavereissa ja tilaisuuksissa, joten en ole kauheasti ehtinyt edistää lukukampanjaa. Sen verran kuitenkin, että nyt mulla on tilinumeron lisäksi viitenumero ja lisäksi ensimmäiset neljä sivua à 10,- myytynä käteisellä. Ja illalla Kohtaamispaikkana Kryptassa puolisentusinaa ystävää ilmoittautui tukitiimiin. Lisäksi sähköpostilla on tullut muutamia yhteydenottoja. (Mun pitää tehdä jonkinlainen lista, että kaikki varmasti pääsevät mukaan... Haluasko joku auttaa listan ylläpitämisessä?)

Jos siis haluat tukea Kenian Baringossa tehtävää humanitaarista avustushanketta mun lukemiskampanjan kautta, laita kymppisi Suomen World Vision ry:n tilille Nordea 174530-28185 ja merkitse viitenumeroksi 6677 (keräyslupa OKH 517A ESLH-2009-07796/Tu-52). Viitenumero on tärkeä, koska sen perusteella saan tietää, kuinka monta sivua on myyty. Lisää tietoja Baringon avustushankkeesta saat World Visionin sivuilta www.katastrofi.fi.

Tutkin nyt mahdollisuutta toteuttaa luenta torstaista 10.12. alkaen. Mulla on to-pe vapaapäivät, lauantaina (toistaiseksi) vain yksi kaste, sunnuntaina vain messuavustus aamulla ja kauneimmat joululaulut illalla klo 19. Ja maanantainakin on toistaiseksi mahdollista järjestää aikaa. Enimmän osan ajasta joutaisin siis hyvin lueskelemaan Narinkkatorilla. Jos saan luvat kuntoon.

Mutta ehkä on aika kirjoittaa jotain hieman tärkeämmästä kysymyksestä: Miksi? Eräs ystävällinen kollega, joka luki tästä kampanjasta, ohjasi mun huomion erääseen toiseen kampanjaan nimeltä Advent Conspiracy. Heillä on neljä kohtaa, jotka liittyvät ajatukseen: "Joulu voi [yhä edelleen] muuttaa maailman". Saan omat motiivini aika hyvin yhdistettyä näihin neljään kohtaan.

Antaudu kokonaan palvelemaan Jumalaa [Worship Fully]
Kaikki alkaa Jeesuksesta ja päättyy häneen. Adventin tarkoitus on tehdä meidän sydämessä tilaa Jeesukselle, että hän saa olla omalla vaatimattomalla ja erikoisella tavallaan meidän Herramme ja Kuninkaamme. Osuvampi suomennos Dostojevskin romaanin nimelle olisi "Jumalan hullu" (kiitos, Sampsa, tästä muistutuksesta). Paavali todisti aikoinaan korinttilaisille, että Jumalan hulluus pelastaa maailman, kun ihmisen viisaus ei sitä voi pelastaa. Adventti on astumista samalle tielle, jota Jeesus kulki.

Kuluta vähemmän [Spend Less]
Joulunalusaika eli adventti tarvitsee jatkuvia muistutuksia siitä, että ostaminen ja kuluttaminen eivät ole joulun ydin. Joululahjat ovat hieno juttu, erityisesti lapsille, eikä minulla ainkaan ole mitään niitä vastaan. Mutta liika on liikaa. Idiootti Narinkkatorilla muistuttaa.

Anna enemmän [Give More]
Antaminen luo yhteyksiä. Antaminen ei ole ostamista. Anna aikaa, anna läsnäoloa. Lukeminen on ajan antamista. Menkää yhdessä kävelylle. Laulakaa vielä kerran kauheimmat joululaulut yhdessä.

Rakasta kaikkia [Love All]
Kun ymmärrämme, mistä joulun odotuksessa on kysymys, sydän avautuu toisten tarpeille. Rakastaminen on tekemistä. Tehdään yhdessä joulua Baringon alueen lapsille.





tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Mitäs läksin

Nyt se on sitten pakko toteuttaa. Mikä on hyvä. Tähän mennessä on vasta ideoitu ja kirjoiteltu, mutta nyt on otettava sanoista mittaa. Tajuan kyllä, että 33 tunnin luku-urakka pitää suunnitella hyvin. Silti tässä vaiheessa ei vielä edes harmita :-)

Asiat etenevät - jos hyvin käy - seuraavasti. Selvittelen mahdollisia paikkoja ja niiden vaatimia lupia. Olisi hienoa, jos urakan voisi sittenkin toteuttaa sisätiloissa, vaikka olenkin melko varma, että se ei tule olemaan mahdollista. Ei se tietenkään mahdotonta ole. Tarvitaan vain hankkeeseen mukaan lähtevä liikeyritys, joka päättää, että Idiootin luenta ei häiritse bisnestä. Pidän silti tässä vaiheessa lähtökohtana sitä, että lukeminen tapahtuu ulkona. Narinkkatori olisi mun ensimmäinen valinta, vaikka ei se tietenkään ole ainoa mahdollinen paikka.

Sillä välin, kun lupa-asiat selviävät perustamme World Visionin keräystilille viitenumeron, johon alan kerätä ensimmäisiä lahjoituksia. Olisi hyvä, jos ainakin 50 ensimmäistä sivua olisi jo myyty, kun luenta alkaa. Uskoisin, että luennan aikana keräys voisi toimia lipaskeräyksenä.

Kun paikka ja sen vaatimat luvat ovat selvillä, pitää varata ajankohta. Jos lukemiseen menee 33-35 tuntia, aikaa tarvitaan käytännössä viisi seitsentuntista työpäivää. On varmaan vakavasti mietittävä sitäkin, että keräykseen voisi osallistua myös auttamalla lukemisessa. Eli silloin tällöin, kun mun on pidettävä taukoa, joku muu lukisi sivun tai kaksi.

Kiitos jo etukäteen kaikille teille, jotka olette lupautuneet tukitiimiin. Tää ei nimittäin onnistu yksin. Jos luen ulkona, sinne pitää pystyttää jonkinlainen kioski, jossa on katos, tuoli, äänentoisto, mahdollisesti lämmitin, iso kampanjakyltti ja muuta tarpeellista.

Eli on tässä kaikenlaista kivaa tiedossa adventin piristykseksi.

perjantaina, marraskuuta 13, 2009

Idiootti Narinkkatorilla

Tarkoitus on nopeasti kerätä rahaa Baringon alueen ruokahuolto- ja hygieniaprojektille. Koko projektin tavoite Suomessa on 250.000 euroa jouluaattoon mennessä. Kaikki keinot on siis käytettävä. Mitä mieltä olisit tästä ideasta?

Jotkut keräävät rahaa juoksemalla rahaa vastaan. Juoksemisessa on se hyvä puoli, että jokaisesta metristä voi veloittaa, toisin sanoen sitä voi tehdä vähän tai paljon tai mitä tahansa siltä väliltä. Juokseminen on kuitenkin pahimmillaan yksinäistä puuhaa, eikä siitä ole mitään hyötyä muille kuin itselle (jos ei tule kipeeksi). Mietin sille vaihtoehtoa. Jotain mitä voisi tehdä vähän tai paljon, mutta joka olisi samalla jollain tavalla yleishyödyllistä. Kuten esimerkiksi siivoamista. En vain millään keksinyt siivouskohdetta, joka olisi julkinen, hyödyllinen ja toimiva. Mutta entä jos lukisin julkisella paikalla kuten Narinkkatorilla Dostojevskin Idioottia hintaan 10,-/sivu? Kun kirjassa on 886 sivua, koko kirjan tuotto olisi 8860 euroa. Idootti on ensinnäkin upea teos. Lisäksi sillä on hyvä nimi, joka sopii hankkeen iskulauseeseen: Sinä autat, pappi lukee Idioottia.

Eikä tämä edes ole vitsi. Seuraavaksi pitää vain miettiä, miten tämä saadaan toimimaan käytännössä. Mä tarvitsen tukitiimin ja pohjalahjoituksen esimerkiksi 10 tai 50 ensimmäisen sivun lukemiseksi. Sitten vaan Narinkkatorille lukemaan ja pyytämään ohikulkijoilta kympin lahjoituksia. Avustaja pitää keräyslipasta ja merkkaa isolle taululle tavoitteen lähestymisen jokaisesta lahjoituksesta. Ja tietysti tarvitaan pieni äänentoistolaite ja asiaankuuluvat luvat.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Innostus tarttuu

Yhden vuorokauden sisällä tapahtui muun muassa seuraavaa:

To 15.30 GLS:n palauteseminaarissa World Visionin tiloissa Lönnrotinkadulla. Palaverin lopuksi meidän haastettiin mukaan keräykseen Kenian Baringon ruoka- ja hygieniahuoltoprojektin jatkamiseksi. Rahaa tarvitaan kuulemme 250.000 eur, jotta projekti pyörii maaliskuuhun saakka. Haaste otettiin vastaan ja luvattiin esittää se edelleen GLS:iin osallistuneille.
To klo 17.15 saavuin Tuomiokirkon kryptaan, missä kertausriparilaiset olivat jo kokoontuneet valmistelemaan iltaa. Kerroin lyhyesti WV:n haasteesta M:lle, joka oli juuri miettinyt vastaavanlaista ideaa.
To klo 18.00 kerroin haasteesta tilaisuuden aluksi ja rekrytoimme a) neljä henkilöä hoitamaan kryptan marrasmyyjäisten puuronmyyntiä Baringon hankkeen hyväksi sekä b) kaksi miestä keräämään kolehdin iltahartauden jälkeen.
To klo 19.30 esilaulajana Cantores minores iltahartaus (Evensong), Tuomiokirkko. Paikalla oli kuorolaisten lisäksi ehkä noin 80 henkeä. Kolehti kerättiin ovilla poistuttaessa ja se tuotti 306 euroa. Se on siemen.
Pe 7.30 Agricolan aamumessussa liturgina.
Pe 8.00 Tuomasyhteisön messukokous Agricolan kryptassa. Buukkasin alustavasti 17.1. messun MATKALLA-porukalle ehdottaakseni kolehtikohteeksi Baringoa. Jouduin lähtemään kesken kokouksesta, mutta san aamupäivällä tiedon, että Baringo projektiin on kerätty jo syyskuussa, joten kohde on tuttu ja ok Tuomasmessun kannalta.
Pe klo 8.30 Ekumeeninen aamurukous, Studium catholicum. Rukouksen jälkeen nauttiessamme dominikaaniveljien hyvästä kahvista kuulin, että H. aikoo ehdottaa Baringoa oman koulunsa avustushankkeeksi. Myöhemmin aamupäivällä kuulin, että hanke on hyväksytty koulussa ja sille on perustettu World Visioniin oma viitenumero, jonka kautta voidaan seurata keräyksen edistymistä.
Pe iltapäivä omassa toimistossa ja puhelimessa. T. ilmoittautui heti 17.1. messun juontajaksi! Rekrytointi alkaa heti ja jatkuu tulevana sunnuntaina, kun olen itsekin Tuomasmessussa, tällä kertaa liturgiavuorossa. Oman haasteprojektin miettimistä puhelujen ja välttämättömien toimistotöiden lomassa.
Pe klo 15-17 Pappi tavattavissa, Tuomiokirkko.

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

GLS Agricola 2. päivä

Pakko kirjoittaa pari ajatusta heti ylös, vaikka tuntuukin tosi vaikealta tiivistää. Kokonaisvaikutelmaksi jäi ihmisiin tarttunut innostus ja lähes iholla tuntuva halu tarttua toimeen. Voi olla, että viimeisen puhujan eli detroitilaisen mustan pastorin Harvey Careyn viimeinen pumppaus menettää tehoaan nopeasti ajan kuluessa, mutta perusviesti jää. Seurakunta on kutsuttu erikoislaatuiseen tehtävään välittämään maailmalle pelastus. Ja on hienoa saada olla kutsuttuna mukaan.

Aamu alkoi presbyteeripastor Tim Kellerin erinomaisella ja kaikkia uskonpuhdistuksen teologisia perusperiaatteita kauniisti korostavalla saarnalla tuhlaajapoikavertauksesta. Päähenkilönä ei ollutkaan tuhlaajapoika, vaan tuhlaajapojan isoveli, fariseus. Evankeliumi ei ole uskonnollista kuuliaisuutta tai uskonnottomuutta. Eikä evankeliumi ole moraalista rappiota sen paremmin kuin moraalista kunniallisuuttakaan. Se on jotain aivan muuta. Sekä kaiken tuhlannut pikkuveli että kaikessa kuuliainen isoveli olivat enemmän kiintyneitä isän omaisuuteen kuin itse isään. Siinä oli heidän molempien syntinsä, mikä erotti heidät isästä. Pikkuveli teki parannuksen ja kääntyi takaisin. Isoveli ei tehnyt parannusta, vaan jäi juhlista ulkopuolelle. Saarnan lähtökohtana olivat hengellisesti kuolleet seurakunnat ja syy niiden hengettömyyteen. Evankeliumin valossa hengettömyyden syyksi osoittautuu se, että Kristuksen saarnaamisen tilalle ujuttautuu suorituskeskeinen ja tottelemista korostava farisealaisuus, joka ei rakenna eikä innosta.

Toinen aamupäivän puhuja oli Bill Hybelsin haastattelema David Gergen, neljän USA:n presidentin neuvonantaja, professori ja CNN:n poliittinen kommentaattori. Moni kehui haastattelua mielenkiintoiseksi ja antoisaksi, mutta mulle se ei kolahtanut kovin syvälle. En ole kuitenkaan pahoillani, kun kymmenestä puheesta vain yksi jäi hieman vaisummaksi.

Tony Blair oli vuorossa lounaan jälkeen. Blairistä jäi mieleen "tihkimätön ydin". Eli mikä on meille itse kullekin se kaiken neuvottelun ja välttämättömien kompromissien jälkeen jäljelle jäävä ydin, jonka puolesta taistellaan ja josta pidetään kiinni. Blairin jälkeen Kenno Leier (GLS Suomen puheenjohtaja) haastatteli Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukkoa. Yhteistyö GLS:n ja World Visionin välillä siis syventyi kertaheitolla, eikä varmasti jää tähän. Saukon haastattelun jälkeen oli vuorossa Bono ja hänen puheenvuoroonsa liittyviä videaklippejä muutamien seurakuntien vastauksesta Bonon vuonna 2006 esittämään haasteeseen.

Spontaanisti kahvitauolla syntyi heti keskustelua siitä, mikä on meidän yhteinen hanke köyhyyden voittamiseksi. Osa puheista ja haasteista otetaan ohjelmaan Kryptassa tammi-helmikuussa. Jotenkin tuntuu, että tästä vielä seuraa jotain...

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

GLS Agricola 1. päivä

Räntäinen marraskuun perjantai hehkui erikoista lämpöä Agricolassa tänään. Vaikka toimin Global Leadership Summitin paikallisen ohjausryhmän puheenjohtajana, en ollut nähnyt etukäteen yhtäkään tänään kuulluista puheista. Tietysti GLS-ystävät olivat kertoneet terveiset Chicagosta, missä puheet aluperin on pidetty viime elokuussa. Odotin kuitenkin edellisten vuosien kaltaista kokemusta: jotain hyvää, jotain erinomasta, jotain helposti unohtuvaa.

Yllätyin ja vaikutun. Bill Hybels tosin aloitti päivän aika vaikeasta suunnasta puhumalla viime lokakuun talouslamasta ikään kuin se olisi romahduttanut seurakunnan toimintakyvyn ja saanut aikaan katastrofin pienoiskoossa. Ehkä niin tosiaan tapahtui Chicagossa, mutta ei meillä. Helsingin seurakuntayhtymän varoja on puskuroitu rahastoihin ja kiinteistöihin sellaisella kaukonäköisyydellä, että seurakuntien ei tarvitse elää kädestä-suuhun-tilanteessa. Mutta Hybelsin puhekin oli lopulta henkilökohtainen. Talouden alamäki on kohta, joka panee oikealla tavalla ajattelemaan prioriteetteja ja omia tekemisiä.

Aamupäivän toinen puhuja, business-professori Gary Hamel oli isompi yllätys. Vaikka puhe oli konekiväärin nopeaa nakutusta (osasyynä oli lievä hermostuneisuus valtavan live-yleisön edessä), ajatus ei katkennut missään vaiheessa. Tässä tietsikan vieressä kirjoituspöydällä oleva Hamelin kirja The Future of Management alkoi elää ihan uudella tavalla, kun Financial Timesin juhlima johtamisguru puhui Jeesuksesta aivan yhtä suurella vaivattomuudella ja luonnollisuudella kuin toimintaympäristön muutoksesta. Tietysti Hamelin perusolettamus, että kaikki muuttuu samanlaiseksi mössöksi kuin internet, voi olla historian saatossa yliampuva - tai sitten ei. Se on kuitenkin selvää, että juuri tällä kohdalla historiassa ylhäältä johdetut, perinteiset organisaatiot etsivät aivan uudenlaisia, verkottuneempia toimintakulttuureita. En pysty tähän kirjaamaan kaikkia heränneitä ajatuksia, mutta yksi niistä liittyi kysymykseen kirkon historiallisesta menestyksestä. Hamel nimittäin puhui siitä, että innovatiiviset ja kasvavat herätyskristilliset (evangelical) seurakunnat jenkeissä eivät ole 40 vuoden perspektiivillä kovinkaan erilaisia kuin valtavirran heikkenevät protestanttiset seurakunnat. 40 vuotta on kuitenkin häviävän lyhyt perspektiivi kirkon historiassa. Jostain kumman syystä ja kaikesta vallankäytön jatkuvasta korruptoivasta vaikutuksesta huolimatta kirkon on onnistunut säilyttää (tai pitäisikö sanoa: löytää uudestaan) elinvoimansa kahden tuhannen vuoden ajan. Se on mahdollista ainoastaan siksi, että alkuperäinen sanoma pakottaa meidät jatkuvasti palaamaan lähteille. Kirkkoa voi ja tulee aina uudistaa. Sitä ei kuitenkaan koskaan tarvitse eikä voikaan keksiä uudestaan.

Iltapäivän aloitti Dave Gibbons, joka oikeastaan kolahti minulle kaikkein voimakkaimmin. Pystymättä kunnolla tässä tekemään Gibbonsin puheelle oikeutta noukin sieltä vain pari ajatusta. Myös hän puhui kulttuurin muutoksesta ja siitä, mitä se edellyttää seurakunnan johtamiselta. On otettava käyttöön toisenlaiset mittarit. Epäonnistuminen on menestymistä, koska epäonnistumiset ja heikkoudet kertovat meistä eniten ja opettavat meille eniten. Visiot ja visionäärit eivät ole ollenkaan niin tärkeitä seurakunnalle kuin ihmissuhteet. Yhteisönä eläminen tarkoittaa sitä, että olemme valmiita tekemään uhrauksia oman mukavuutemme kustannuksella. Päätinkin heti, että seurakuntalaiset saavat tästä lähtien tulle meille etukäteen ilmoittamatta ja ottaa jääkaapista, mitä sieltä löytyy. (En tietenkään kerro tästä päätöksestä kenellekään paitsi harvoille ja valituille ;-)

Mikrolainoja myöntävän KIVA-järjestön perustaja Jessuca Jackley teki vaikutuksen pirteällä ja innostuneella olemuksellaan. Ja päivän päätti järkyttävän omakohtaiseen kertomukseen köyhien maiden lapsia auttavan Compassion International järjestön johtaja Wess Stafford. En oikein osaa vielä eritellä omia tuntemuksiani tämän viimeisen puheen suhteen. Se oli äärimmäisen koskettava ja vetoomus tuli kohti. Mikä on se päämäärä, joka saa minut kyynelehtimään samaan aikaan ilosta ja surusta, niin että olen valmis antamaan sille kaikkeni?

Eikä pidä unohtaa Joonatan Raution jämäkkää bändiä, joka vastasi ylistys- ja taukomusiikista, eikä Jukka Leppilampea, joka sai varmasti kaikkien salissa olleiden ihon kananlihalle väkevällä tulkinnalla Hilja Aaltosen sanoihin tekemästään kappaleesta Kysytkö palvelushintaa?

Huomenna jatketaan. Ja jos tätä menoa jatketaan, monen seurakunnan johtajan ja vastuunkantajan elämä on saanut taas aivan uuden latauksen ja suunta on korjattu kohti parempaa päämäärää.

torstaina, marraskuuta 05, 2009

Hesari ja krusifiksit

Pakko tunnustaa, että Hesarin pääkirjoitus hieman yllätti tänään. Siinä otettiin hyvin laajakatseinen ja ymmärtävä kanta Italian koulujen krusifiksikiistaan. Aivan aiheellisesti pääkirjoituksessa kysytään, mille symboleille sitten tila jätetään, jos kulttuuriin iskostunut ristikin pitää siivota pois. Käytännössä se näyttää tarkoittavan sitä, että julkinen tila varataan esimerkiksi kaupallisille ja nationalistisille tunnuksille.

Ensimmäinen reaktioni, kun eilen luin asiaa koskevan uutisen (HS: Italia tyrmistyi koulujen krusifiksikiellosta), oli harmistuminen ja lievä uhma: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kaivaa maata jalkojensa alta, kun se ei tunnista oman toimintansa kristillistä arvoperustaa. Seuraava reaktio oli ehkä hieman kyynisempi: Juuri tätähän eurooppalaisuus tänä päivänä on, ja sitä saa, mitä tilaa. Tasapuolisuus varmaankin edellyttää, että tällä tiellä jatketaan. Millainen on se Eurooppa, johon tie johtaa? Milloin vaaditaan, että risti pitää poistaa pohjoismaiden lipuista? Seuraako siitä suvaitsevainen ja moniarvoinen vai kulutukseen tukehtuva ja sisältä ontto yhteiskunta? Uskonnon siivoaminen pois julkisesta elämästä toteuttaa hyvin pienen joukon intohimoja. Yksilön vapauden kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä, sillä uskonnon harjoittaminen on juuri yksilön oikeus.

No, oli miten oli, on asiassa toinenkin puoli. Kristillisyys on kieltämättä vahva osa eurooppalaista kulttuuria. Mutta jos kristillisyys on vain siinä, että seinässä on krusifiksi, se ei tietenkään kestä. Eikä krusifiksien poistaminen voi tietenkään millään tavalla lannistaa sitä kristillistä uskoa, joka elää suhteesta ristiinnaulittuun. Kristillisellä uskolla on kaksi ulottuvuutta: kulttuurinen ja hengellinen. Molemmat voivat saada ilmaisunsa julkisesti tai yksityisesti sen mukaan, mitä ympäröivä yhteiskunta sallii. Kristilliseen uskon hengelliseen ulottuvuuteen ei ole kuulunut omien oikeuksien aggressiivinen puolustaminen. Sodat ovat kulttuurisotia.

Mutta tietysti juuri kulttuurisodasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksessä on kyse. Jos olemme rakentaneet oikeusjärjestelmän, joka omaa logiikkaa seuratessaan johtaa tällaiseen tulokseen, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida. Kuka muuttaisi junan suunnan?

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

This Is It

Oltiin Tiinan ja Alissan kanssa katsomassa Michael Jacksonin toteutumattoman konserttikiertueen dokumenttipaloista koostettu This Is It. Eikä voi muuta sanoa, kuin että, kyllä musiikki ja tanssi toimii. Tai siis toimi.

Totta puhuen voi kyllä sanoa muutakin. Otoksista kävi hyvin ilmi, miten hankala suhde supertähdellä on häntä palvoviin (ehkä hieman pelkääviinkin) taustatanssijoihin ja -muusikoihin. Jopa hyvin intiimi tanssikohtaus kappaleessa I Can't Stop Loving You tuntui vähän ulkokohtaiselta. Michael tuntui ujolta ja luoksepääsemättömältä. Ainoa suhde, jossa tuntui olevan jotain luontevaa, oli tuottaja Kenny Ortega. Kaikesta paistoi läpi MJ:n perfektionismi, jonka hän vaivoin sai käärittyä "with love" ja "God bless you" kommenttien pehmusteisiin. Lopussa koko tuotantoryhmä seisoi ringissä käsi kädessä ja MJ puhui jotain uskonnollistyyppistä perheenä olemisesta ja planeetan pelastamisesta. "It is about us." Niinpä. Kun oli juuri seurannut, minkälainen ihmiskoneisto, pyrotekniikka ja lavasteet showta varten oli pystytetty, ei voinut olla huokaamatta. Kuinkahan paljon sademetsää paloi This Is It shown vuoksi?

Ehkä MJ:n ja fanittavien nuorten tanssijoiden suhteessa voi nähdä jonkinlaisen metaforan jumalasuhteen ongelmallisuudesta. Jumala voi sanoa ihmiselle: "Minä rakastan sinua" ja tarkoittaa sitä. Mutta ellei synny kosketusta, joka osoittaa rakkauden muutenkin kuin sanoilla, pelko ja etäisyys jää.

Mulla oli tänään vapaapäivä, mutta osa siitä meni kymmenen käskyn kertaamisessa. Käskyt on nimittäin aiheena keskiviikon Krypta-illassa, joka aloittaa neljän kertausrippikouluillan sarjan. Tarkoitus oli muodostaa viikonlopun leirillä ryhmät, jotka voisivat itsenäisesti toteuttaa nämä illat, mutta olen vielä hieman epävarmalla kannalla. On siis parasta valmistella jotain takataskuun, jos ryhmäläiset hyytyvät...

Huomenna aamulla olen luvannut olla RadioDein päivän vieras klo 9-10 ja puhua jotain Global Leadership Summitista. Agricolan kirkossa ensi viikonloppuna eli pe-la 6.-7.11. pidettävään tapahtumaan on tällä hetkellä tulossa vajaat neljäsataa osallistujaa, mikä on oikein mukava määrä. Oikeastaan tuntuu hyvältä ja helpottavalta, että GLS on jo ensi viikonloppuna, vaikka vielä monta asiaa on kesken. Syys-lokakuu on ollut aikamoista haipakkaa ja määräpäivien lähestyminen muistuttaa, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt ajatuksissa alkaa olla tilaa jo ensi kevään ja tulevien vuosien pidemmän tähtäyksen suunnitelmille. Itse asiassa MJ:n shown katsominen oli erityisen hienoa juuri tästä näkökulmasta. On todella palkitsevaa olla seuraamassa, kun joku asia suunnitellaan, harjoitellaan ja viilataan kunnolla. Kuten esimerkiksi teatteriesitys tai konsertti.

sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Pankki vai luotto?

Saarna Helsingin tuomiokirkossa ja Lähetyskirkossa 1.11.2009
Uskon perustus (Uskonpuhdistuksen muistopäivä)
(Saarna perustuu erityisesti Jeesuksen suola-vertaukseen vuorisaarnassa, joten Matteus 5 kannattaa lukea ennen saarnan lukemista. Kirjoitettu teksti ei täysin vastaa puhuttua saarnaa, mutta sisältää sen tärkeimmät kohdat.)

Olemme tottuneet siihen, että kaupan kassalla kysytään : ”Pankki vai luotto?” Nyt nämä vakiintuneet vaihtoehdot ollaan kuitenkin vaihtamassa latinalaisperäisiin sanoihin ”debit vai credit”. Credit tarkoittaa ”hän uskoo”. Kun maksetaan luotolla, kuka uskoo ja mihin? Tietysti luotonantaja uskoo ja luottaa siihen, että sinä pystyt lopulta suoriutumaan velastasi. Debet taas tarkoittaa ”hän on velkaa” tai ”hänen täytyy”. Pankkitilillä täytyy olla heti vastaava määrä rahaa, että ostos voidaan veloittaa. Jos ei ole luottoa, eikä pankkitililläkään ole mitään, voi tietysti maksaa käteisellä. Jos sinulla ei ole käteistäkään, on parempi pysyä kaupan ovien ulkopuolella.

Jeesus oli aina valmis asettamaan kyseenalaiseksi ihmisten itsestään selvinä pitämiä asioita. Hän romutti ihmisten arvojärjestykset ja luotonantotavat tehdäkseen meidät vapaiksi. Kuka tahansa, joka uskoo häneen, saa velkansa anteeksi. Kuka tahansa, joka uskoo häneen, saa itse asiassa antaa velkoja anteeksi! Kysymys kääntyykin meitä kohti: Uskotko sen? Toisin sanoen, annatko luottoa Jumalan lupaukselle Jeesuksessa? Tässä sanomassa ja sen vastaanottamisessa on maailman pelastus.

Uskon puhtaanapitoa

Meidät on kutsuttu mullistavat toisinajattelun todistajiksi ja edelleen viejiksi. Kuinka tämä todistus pysyy puhtaana ja alkuperäisenä? Miten on mahdollista säilyttää jatkuva inhimillisten arvojärjestysten kyseenalaistaminen tekemättä siitä uutta uskonnollista instituutiota ja opillista pakkopaitaa? Jeesus ei tullut perustamaan uskontoa, vaan vapauttamaan ihmiset itse tehdystä uskonnollisuudesta Jumalan lasten vapauteen. Se oli haastava tehtävä, joka vei hänet ristille saakka.

Jeesuksen menetelmiin kuuluivat myös vertaukset. Viisaus Jumalan valtakunnan salaisuudesta voidaan ymmärtää tarkkailemalla luontoa ja arkielämän asioita. Kuten esimerkiksi suolaa.

Suolalla oli iso merkitys antiikin maailmassa. Se tunnettiin puhtaudestaan, säilöntäaineena ja maustaan.

Puhtaus

Antiikin käsityksen mukaan suola oli puhtainta kaikesta, koska se tuli kahdesta puhtaasta: auringosta ja merestä. Suolan kimalteleva valkeus heijastaa sen puhtautta. Siksi suola on yksi varhaisimmista uhriaineista. Jos siis haluat olla maan suola, sinun tulee olla esimerkillisen puhdas.

Ajattelen puhtaudesta esimerkiksi näin. Meidän ajallemme on tyypillistä, että meillä on monia rooleja, jotka eivät välttämättä ole tekemisissä keskenään. Olemme yhtä töissä ja toista kotona ja vielä kolmatta kaveripiirissä. Mutta kun pappi saadaan kiinni huorinteosta tai tuomari petoksesta, se kertoo siitä, että ihminen ei enää ole kokonainen. Sama vaara vaanii meitä jokaista. Kuinka paljon helpompi on hymyillä sille, josta odottaa jotain saavansa, kuin sille, joka odottaa saavansa sinulta jotain? Puhtaus on totuudellisuutta, integriteettiä, sitä, että ei esitä yhdelle yhtä ja toisella toista, vaan on sama kaikille.

Säilöntä

Roomalainen historioitsija Plutharkhos on esittänyt erikoisen ajatuksen suolan säilövästä vaikutuksesta. Liha on kuollut ruumis tai sen osa. Jos se on omissa oloissaan, se alkaa nopeasti pilaantua. Mutta suola säilyttää sen ja pitää sen tuoreena ikään kuin kuolleeseen lihaan olisi tuotu sisään uusi sielu. Suola siis säilyttää ja estää pilaantumisen. Jos haluat olla maan suola, sinun tulee pitää yllä elämää ja vastustaa pilaantumista.

Seurassa on helppo erottua ja hankkia mainetta kertomalla mehevä juoru tai kyseenalainen vitsi. Joidenkin seura tuntuu aina vievän meitä likakaivoille. Maan suolana oleminen tarkoittaa sitä, että me estämme pilaantumisen ympärillämme.

Maku

Raaka kala maistuu useimpien mielestä vastenmieliseltä ilman suolausta. Samoin kaurapuuro vaatii monen maun mukaan hyppysellisen suolaa. Toisaalta jos suolaa sujahtaa liikaa, puuro tai kala alkaa maistua vain suolalta. Ja juuri tässä on suolan erinomaisuus. Se tuo esiin ruoan oman maun, ”antaa ruualle maun”. Jos haluat olla maan suola, sinun tulisi antaa makua sille, mikä on ympärillä. Arkiset asiat, kohtaaminen kadulla tai rappukäytävässä, vaihdettu ystävällinen sana, annettu palvelu, kaikki nämä saavat tavallisen elämän taivaan esikartanoiksi. Ei meidän siis tarvitse olla maan chili tai maan wasabi tai joku muu ihastuttavan tulinen tai eksoottinen makuelämys, joka vetää kaiken huomion puoleensa. Kristitty on kutsuttu palvelemaan toisia, saamaan lähellä olevien maku esille, nostamaan arjen harmaudesta taivaallisiin.

Näinhän toimii myös valo, joka oli Jeesuksen vuorisaarnan toinen vertaus. Valo tuo esiin esineiden omat värit ja muodot, jotka ilman valoa jäävät harmaaksi massaksi. Kaikki suolan ominaisuudet osoittavan samaan suuntaan. Jeesus kutsuu meitä olemaan toisen todellisuuden todistajia pilaantuvassa ja ilman makua olevassa maailmassa.

Pankkijärjestelmän vangit ja vapaus

Poliitikot puhuvat, että vuosi sitten maailman pankkijärjestelmä oli vähällä luhistua. Se jäi kokematta, mutta tajuamme, miten radikaali asia se olisi ollut. Kirjailija José Saramago on leikitellyt samankaltaisella asialla kirjassaan ”Kertomus näkevistä”. Siinä hän kuvaa poliittisen järjestelmän romahtamista, kun yhtäkkiä suurin osa ihmisistä päättääkin äänestää tyhjää. Kuka enää tarvitsee poliitikkoja? Ihmiset itse tuntuvat vapautuneilta, mutta ennen pitkää paniikki leviää muihin ja seuraa monenlaista hämminkiä ja tuhoa.

Saramagon ajatus on viehättävä: poliittisista puolueista vapaa ihminen. Näkökulma jää kuitenkin puolitiehen. Ratkaisu ihmisen orjuuden ja vapauden ongelmaan ei ole yhteiskunnallinen, vaan hangellinen. Me olemme jo äänestäneet tyhjää, siis asettuneet poliittisten ja muiden ideologioiden ulkopuolelle, kun olemme valinneet esikuvaksemme Jeesuksen. Me olemme astuneet ulos siitä luottojärjestelmästä, jossa ihmisen arvo mitataan rahassa. Me emme saa koskaan palata tilanteeseen, jossa annamme jonkin ideologian tai rahan vallan ottaa yliotetta Nasaretin miehen yksinkertaisesta sanomasta.

Juuri siksi todistus Kristuksesta ei ole mikään konsti tai opinkappale tai meditaatiotekniikka, jonka voisi ajatella muiden hyvien ja hauskojen konstien ohella. Suolana ja valona oleminen on pysymistä perustalla, jatkuvassa yhteydessä Jumalaan, joka päivä uusiutuvassa liitossa ja suhteessa, joka ravitsee meitä niin kuin puro ravitsee puuta, joka on sen partaalla ja kurottaa juurensa sen veteen.