torstaina, lokakuuta 08, 2009

Hitler, kirkonrakentajat ja vanhukset

Olen aloittanut Ian Kershaw'n lähes 1000-sivuisen Hitler-elämänkerran lukemisen ja olen sivulla 190. Olenko oppinut mitään? En tiedä vielä. Joka tapauksessa se on selvää, että kukaan diktaattori ei nouse asemaansa ilman innokasta kannattajajoukkoa, jolla on oma lehmä ojassa.

Maanantain vapaapäivän käytin hyödyllisesti ja osallistuin Hengen uudistus kirkossamme ry:n järjestämään Kirkonrakentajien foorumiin Helsingissä Lähetyskirkolla. Foorumin otsikoksi oli valittu provosoivasti Laitoskirkko vai elävä kristillinen yhteisö? Alkusanat lausui foorumin puheenjohtaja arkkipiispa emeritus John Vikström ja ensimmäisen alustuksen piti nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma. Alustusta kommentoivat prof. Eila Helander ja päätoimittaja Tapani Ruokanen.

En tehnyt muistiinpanoja, joten näin muutaman päivän päästä on vaikea enää nostaa esiin yksittäisiä lausumia tai ajatuksia. Puheenvuorot olivat melko globaalilla tasolla, eikä mitään konkreettista oikeastaan ehdotettu. Tietysti toivottiin kirkon yhtenäisyyttä lisääntyvän moninaisuuden keskellä. Eila Helander nosti esiin kysymyksen kirkon suunnasta ja tahtotilasta. Kansankirkollisuus oli hänen mukaansa sata vuotta sitten toimineen teologisen lauantaiseuran visio, joka myös toteutettiin. Minkälaisen kirkon me haluamme?

Oma kysymykseni, jonka esitin yleisökeskustelun aikana, liittyi näihin näkökohtiin. Kun kerran moninaisuus lisääntyy ja kirkon olisi pysyttävä sen keskellä yhtenäisenä, niin minkälaisen kirkon siis visioimme ja miten se konkreettisesti tapahtuu? Onko tänä päivänä olemassa jokin teologinen lauantai- tai maanantaiseura, jonka visiossa kirkosta puhdistetaan ensimmäisessä vaiheessa naispappeuden vastustajat ja seuraavassa vaiheessa homosuhteiden vastustajat? Kahvipöytäkeskusteluissa olen jo törmännyt näihin ajatuskulkuihin. Minkälainen kirkko silloin jää jäljelle ja mihin suuntaan "kirkonpuhdistus" sen jälkeen jatkuu? Vai olisiko yhtenäisyys moninaisuudessa toteutettavissa jotenkin toisin? Viittasin tässä yhteydessä Laajasalon Teemun rohkeaan vetoon tarjota vanhoillisille järjestöille mahdollisuus viettää messua Agricolassa saman katon alla Tuomasmessun kanssa. Eikö juuri näin pitäisikin menetellä, jos meillä on visio kirkon yhtenäisyydestä? Nythän sellaiseen ei näytä olevan riittävää kypsyyttä edes Tuomasyhteisön sisällä.

Arkkipiispa Paarma vastasi, ettei oikein tunnista kuvaamani kaltaista visiointia. Jäin miettimään, johtuuko se siitä, että tällainen uusi uskonpuhdistus kytee vain hyvin pienessä piirissä Helsingin Aleksanterinkadun ja 3. linjan välimastossa, vai siitä, että arkkipiispa ei tunne kenttää. Toki olimme täysin samaa mieltä siitä, että vanhoillisissa on paljon niitä, jotka ehdoin tahdoin rajaavat itsensä ulos. Heitä emme tietenkään voi auttaa yksipuolisesti. Pitää olla halu yhteistyöhön.

No, tämä oli vain pieni sivukysymys monipuolisessa keskustelussa, jossa oikeasti oli yritystä hakea kirkolle suuntaa. Harmi, että John Vikström halusi jäädä pois puheenjohtajan tehtävästä. Hänen tilalleen oli pyydetty piispa emeritus Jorma Laulaja, jolle toivomme tietysti menestystä tässä tehtävässä.

Ja vielä yksi eläkepiispa tuli tavattua tällä viikolla, kun Yrjö Sariola vieraili Kohtaamispaikkana Kryptassa eilen. Aiheena oli "Kuohuvasta nuoruudesta valoisaan vanhuuteen" ja tavoitteena luoda myönteistä kuvaa vanhuudesta kaiken kauhu-uutisoinnin keskelle. Ja kaunis ilta siitä tulikin. Piispa Yrjö johdatti hyvän vanhuuden rakennusaineisiin: fyysinen, sosiaalinen, henkinen ja hengellinen hyvinvointi pitää ottaa huomioon. Yrjön poika, kuvataiteilija-teologi Ilkka Sariola otti mainion kopin isänsä alustuksesta ja syvensi aihetta. Aikuiseksi kasvavan ja kasvaneen on usein vaikea tulla autetuksi ja auttaa. Vanhenemisessa avun tarpeen kanssa pitää kuitenkin tulla tutuksi. Vanhusneuvoston puheenjohtaja Tuula Öhman puhui samaan suuntaan. Jukka Leppilampi ja Harri Viitanen veivät meidän musiikin avulla vielä paljon, paljon pidemmälle, sisäiselle ja emotionaalisellekin tasolle. Lopuksi luin Psalmin 103, joka tuntui kuin kokoavan yhteen kaikki illan teemat kuolevaisuuden hyväksymisestä kiitollisuuden perusvireeseen. Ilta ei siis vain "onnistunut hyvin", vaan se meni paljon syvämmälle. Kiitos kaikille mukana olleille!


1 kommentti:

KirsiM kirjoitti...

Arto, kiitos tästä entrystä. Kysymyksesi kirkon tulevaisuuden visioista on nähdäkseni aiheellinen ja vastaukset kiinnostaisivat kovin.