lauantaina, elokuuta 08, 2009

Positiivista ajattelua

Sovimme illalla sisarusten kesken (Juha tuli illalla aivan yllättäen Indonesiasta!), että minä menen aamulla sairaalaan isää katsomaan, koska mulla on tänään iltapäivällä morsiusmessu ja illalla Tuomiokirkon iltakirkko ja saarnanvalmistusta. Hain Kaisan yhdeksän aikaan äidin luota ja ajoimme Malmille. Siinä ajaessa radiosta sattui tulemaan haastattelu, jonka annoin eilen Ylen radiotoimittajalle koskien vuoden suosituinta hääpäivää.

Olen ollut monenlaisten toimittajien kyydissä, mutta taisin silti unohtaa sen tärkeimmän. Kymmenen minuutin haastattelumateriaalista päätyy radioon vain pari lausetta. Toimittajalla on mielessä vain yksi tai enintään kaksi varsinaista kysymystä, jotka hän piilottaa muun mukavan jutustelun ja lämmittelyn sekaan. Etukäteen on mahdotonta tietää, mihin toimittaja pyrkii, eikä hän sitä tietenkään kerro. Kannattaa siis olla varuillaan, pysyä pääasiassa ja varoa sivulauseita tai -ajatuksia.

Puhuimme häiden merkityksestä papin näkökulmasta (juuri tällä houkuttimella toimittaja pyysi haastattelua, että häntä kiinnostaa papin näkökulma vihkitoimitukseen). Käytin tilaisuutta hyväkseni ja rohkaisin ajattelemaan kirkkohäitä yhteisenä juttuna, jota ei tarvitse ajatella papin soolona, jossa koko muu väki istuu ja seisoo pasiivisena. Rohkaisin ujoja suomalaisia tarttumaan mahdollisuuteen osallistua toimituksen toteutukseen, vaikka sanoin myös ymmärtäväni niitä, joita viehättää suomalaisen juhlatradition tietty jäyhyys ja juhlallisuus. Puhuimme pappien valmistautumisesta ja siitä, että siihen käytetään nykyään melko paljon aikaa ja pyritään yksilöllisyyteen.

Mikään tästä ei kiinnostanut toimittajaa, vaan hänen fokuksensa oli kysymyksessä: "Onko mahdollista, että pappi rutinoituu ja kyllästyy tehtäväänsä?" Sitä ennen hän oli kertonut, että pastori Arto Antturi on vihkinyt samana päivänä jopa kolme paria "perä jälkeen", vaikka nimenomaisesti sanoin, että kahden tunnin välien tapahtuvat vihkimiset antavat hyvin aikaa valmistautua seuraavaan.

Itse rutinoituskysymykseen on mahdotonta vastata kieltävästi. On siis vastattava positiivisesti: "On se mahdollista". Puhuin kuitenkin siitä, että myös rutinoitumisen välttäminen ja sisäisen palon ylläpitäminen on osa ammattitaitoa. Toki joskus tulee tilanteita, että on huono päivä tai voimat on muuten vaan vähissä, eikä pysty parhaaseensa. Sivuajatuksena sanoin sitten, että joskus kuulee kommentteja papeista, jotka ovat esiintyneet etäisesti, jäykästi, mitäänsanomattomasti tai muuten vaan pettäneet odotukset. Ja juuri tämän lauseen toimittaja osasi sieltä sitten noukkia katsaukseensa. Näin siis meillä kirkossa. Papit ovat etäisiä, jäykkiä tai mitäänsanomattomia. M.O.T.

Isän tila on melko vakaa. Lauloimme aamuvirren "Joka aamu on armo uus" ja luin jakeita psalmista 22. Kun olimme lähdössä, isä yhtäkkiä avasi silmät ja hymyili iloisen veitikkamaisesti. Yritti sanoakin jotain, mutta ääntä ei juuri tullut. Odotamme ja rukoilemme. Positiivisella mielellä.

Ei kommentteja: