torstaina, heinäkuuta 02, 2009

Seitsemäs vuosi alkaa

Ihan aluksi kuitenkin surunvalittelut Michael Jacksonin kuoleman johdosta. Muistan, kuinka Thrilleriä katsottiin suuren ihastuksen vallassa kaveriporukalla. Vuonna 1988 olin Jackon konsertissa Hampurissa isolla stadionilla noin 50.000 muun seassa. Ja Juliuksen kanssa käytiin katsomassa MJ Helsingin stadionilla, mikäs vuosi se olikaan? 1997? MJ oli jotenkin surullinen hahmo mun mielestä koko elämänsä ajan. Oprah Winfreyn haastattelussa vuonna 1993 esiintyi hyväntahtoinen, mutta arka ja vetäytyvä ihminen, josta oli aistittavissa emotionaalinen järkkyminen. Requiescat in pacem.

Eilen eli 1.7. tuli tasan kuusi vuotta täyteen siitä, kun aloitin työn Helsingin tuomiokirkon pappina. Eilen oli myös ensimmäinen työpäivä kolmen viikon kesäloman jälkeen. Alkanut heinäkuu vaikuttaa oikein mukavalta ja parhaassa tapauksessa aikaa pitäisi jäädä myös kirjallisiin tehtäviin. Saarnavuorossa olen aika usein, sunnuntaisin 5., 12. ja 26. pvä, Tuomasmessussa 12. pvä, lauantain iltakirkossa 4. ja 25. pvä ja lisäksi liturgina kansainvälisen seurakunnan messussa Temppeliaukion kirkossa 26.7. klo 14. Ja taisi kalenterissa olla jokunen torstain viikkomessukin. Messuvuoroista johtuen mulla ei ole heinäkuussa yhtään toimitusvuoroa eli häitä, joita sitten elokuussa onkin sen edestä.

Lomalukeminen jäi hieman vaisuksi ennakkosuunnitemiin nähden. Suurimpana syynä oli Carlos Ruiz Zafónin kirja Enkelipeli, johon juutuin yli viikoksi. Sen lukemiseen oli melko pinnallinen syy. Lupasin pitää alustuksen saman kirjailijan Tuulen varjosta Ruoholahden kappelin kesäillan kerhossa keskiviikkona 8.7. Kesäillan kerhojen aiheena on tänä vuonna "arjen kristillisyyttä kirjallisuudessa" ja mielestäni Ruiz Zafónilla oli melko sympaattinen ote parin romaanissa esiintyvän sivuhahmon uskonnollisuuteen. Enkelipeliä kustantaja kuvaa Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi. En tiedä, onko syy siinä, että en osaa lukea kauhutarinoita vai oliko kirja oikeasti huono, mutta minua se tympäisi alusta lähtien.

Enkelipeli on Tuulen varjon jatko-osa, paitsi että tapahtumajärjestys on käänteinen: Enkelipelin viime sivuilla syntyy poika, Daniel Sempere, joka on Tuulen varjon päähenkilö. Jatko-osalla tarkoitan enemmän sitä, mitä sillä tarkoitetaan elokuvassa Mies ja alaston ase 33 1/3 - uudelleen lämmitettyjä vitsejä. Teemojen, tapahtumapaikkojen ja koko kerronnan tuttuus aiheutti tunteen, että kirjailijalta oli jäänyt edellisestä kirjasta ylijäämämateriaalia, josta piti kasata kokoon uusi tarina. Paitsi että tarina ei ollut uusi. Sen kaikki olennaiset piirteet oli jo kerrottu Tuulen varjossa: kirjat, kirjakauppa ja nuori kirjailija, unohdettujen kirjojen hautausmaa, salaperäinen tarina jne. Tällä kertaa tarinaa ryydittivät taustaefektit, joiden tarkoitus oli kai luoda kertomuksen ylle lisää salaperäisyyttä ja ehkä kauhua. Oli sadetta ja kylmää (Barcelonassa!), hautausmaita, pitkiä käytäviä, salaperäisiä ovia, takaa hiipivia hahmoja. Kun oikein ajattelen, niin kaikki tapaamiset noudattivat samaa kerronnallista kaavaa. Tulija koputtaa. Ovi on auki. Ketään ei näy. Tulija katselee ympärilleen. Takaa ilmestyy hahmo, joka sanoo jotain muuta kuin "päivää".

No niin. Lukeminen oli siis yhtä tuskaa ja meinasin heittää kirjalla vesilintua jossain vaiheessa. Oli siellä tietysti hyviäkin kohtia. Päähenkilön ja paholaisen roolia esittäneen kustantaja Andreas Corellin väliseen dialogiin oli upotettu ajatus, jota jäin maistelemaan. Corelli ehdottaa päähenkilölle kustannussopimusta uskonnollisesta teoksesta.

- Haluaisin aloittaa kysymällä, mitä usko merkitsee teille?
Epäröin hetken.
- En ole koskaan ollut uskonnollinen ihminen. Ennemmin kuin uskon tai olen uskomatta, epäilen. Epäileminen on minun uskoni.
- Hyvin viisasta ja hyvin porvarillista. Mutta peliä ei voiteta heittämällä pallot kentältä.

En muista kuulleeni tätä ajatusta aiemmin. Että epäileminen elämänasenteena on nimenomaan porvarillista. Mutta olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Epäileminen voi toki olla aktiivista totuuden etsintää, mutta paljon useammin sen on välinpitämättömyyttä, henkistä velttoutta tai opportunismia. Joillekin epäileminen voi olla myös uskonto. Tuomasmessun liepeilläkin on havaittavissa tällaista epäilemisen ideologiaa korostavaa fanaattisuutta. Tosin sillä tuskin on mitään tekemistä Tuomasmessun hengellisyyden kanssa, joka on monella tapaa hyvin perinteistä ja jopa herätyskristillistä. Hassu ristiriita oikeastaan.

Yritin lievittää Enkelipelin hitaan etenemisen aiheuttamaa ahdistusta lukemalla välillä Britannica-sarjaan kuuluvaa opaskirjaa The Brain. A guided tour of the brain - mind, memory, and intelligence. Introduction by Cordelia Fine. Kyseessä on Encyclopaedia Britannican artikkeleihin perustuva yleistajuinen (?) esitys aivojen fysiologiasta ja toiminnasta. Lukiossa biologian tunnit taisivat kulua enimmäiseen opettajan kiusaamisessa, joten aika paljon oli kerrattavaa. Tosin tutkimuskin on edistynyt huimasti sitten 1970-luvun. Fine käsittelee esipuheessaan jonkin verran eettisiä kysymyksiä, jotka nousevat aivotutkimuksesta. Jos ja kun neurotiede voi osoittaa erilaisten käyttäytymisen häiriöiden olevan peräisin tekijöistä, joita yksilö ei itse voi hallita, miten käy yksilön vastuulle? Kysymys liittyy suoraan juridiikkaan. Psykiatrian professori Thomas Szasz hyökkäsi 1996 kirjassaan The Meaning of Mind. Language, Morality, and Neuroscience (Praeger. Westport, CT) voimakkaasti sitä ajatusta vastaan, että rikollinen vapautuisi vastuusta siksi, että on vain sairas tai hänellä on poikkeava aivotoiminta. Britannica-opas ei tietenkään ota asiaan mitään kantaa, mutta antaa toki mielenkiinoista taustaa keskustelulle.

Helteen on luvattu hellittävän sunnuntaiksi, kun olemme suunnitelleen MATKALLA-porukan kesäretkeä Porkkalaan. No, ei se mua haittaa. +16 astetta on edelleen lämmin verrattuna esimerkiksi +5 tai -9 asteeseen. Sitä paitsi on ihan kiva välillä pukea t-paidan päälle neule tai huppari. Eli ei kesän aina tarvii olla kuuma.