sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

Kasvojen ilme muuttuu

Tämä on kirkastussunnuntain saarna Helsingin tuomiokirkossa. Aamulla päivä oli sankan pilven peitossa, mutta kirkastui messun loputtua. Evankeliumitekstinä oli Luuk. 9:28-36, taustalla 2. Moos. 34:29-35 ja 2. Kor. 3:7-18.

[Tässä lyhyt yhteenveto kirkastusvuoren tapahtumista aikajärjestyksessä: Jeesus, Pietari, Johannes ja Jaakob kiipeävät vuorelle rukoilemaan. Opetuslapset uupuvat ja nukahtavat, mutta Jeesus jatkaa rukoilemista. Jeesuksen rukoillessa hänen kasvonsa muuttuvat ja vaatteet alkavat sädehtiä. Mooses ja Elia ilmestyvät ja puhuvat Jeesuksen kanssa tämän ”poislähdöstä". Opetuslapset heräävät, kun Mooses ja Elia ovat lähdössä. Pietari alkaa puhua, vaikka on hämmentynyt, eikä tiedä, mitä sanoa. Pilvi peittää paikan ja kuuluu ääni, joka vahvistaa Jeesuksen valtuudet. Äänen vaiettua näky katoaa. Opetuslapset eivät puhua asiasta kenellekään.]

Jos ihan järkevästi ajatellaan, kyseessä on melko erikoinen ja ainutlaatuinen tapahtuma. Pietari, Johannes ja Jaakob epäilemättä kertoivat tapahtumasta muille Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, kuten 2. Pietarin kirje ja evankelistat Matteus, Markus ja Luukas yhtäpitävästi todistavat. Silti jää monia kysymyksiä. Miten opetuslapset tiesivät, mitä tapahtui heidän nukkuessaan? Mistä he tunnistivat Mooseksen ja Elian? Miltä näytti Mooses ”taivaallisessa kirkkaudessa”? Evankelista Matteuksen mukaan Jeesus kutsui tapahtumaa ”näyksi”. Miten se olisi ymmärrettävä? On siis päätettävä, onko kyseessä ainutkertainen ja poikkeuksellinen tapahtuma, joka kertoo meille yksinomaan jotain Jeesuksesta ja hänen erityislaatuisuudestaan, vai onko perusteltua puhua niin, että meilläkin voisi olla oma kirkastusvuorikokemuksemme.

Nähdäkseni on perusteltua sanoa, että kirkastusvuorikertomuksen tähtäyspiste on Jeesuksessa ja hänen ainutlaatuisessa tehtävässään. Mutta onneksi siellä olivat myös Pietari, Johannes ja Jaakob. Lähdemme liikkeelle heistä. Sen jälkeen puhumme Jeesuksesta ja kirkastumisen merkityksestä. Ja lopuksi palaamme jälleen opetuslapsiin.

Nukahtaneet

Opetuslasten rooli kertomuksessa ei ole kovin ylentävä. He nukahtavat, kun Jeesus rukoilee. Herättyään he ovat liian hämmennyksissä sanoakseen tai tehdäkseen mitään järkevää. Sitten he pelästyvät, kun vuori peittyy pilveen ja kuuluu ääni. Lopuksi he ovat vaiti, eivätkä edes osaa kertoa kenellekään näkemästään.

Jäin miettimään nukahtamista. Siitä käytetään ilmausta, jonka voisi kääntää suomeksi ”he olivat joutuneet unen valtaan, unen raskauttamiksi”. Se antaa ymmärtää, että opetuslapset kyllä kamppailivat pysyäkseen hereillä, mutta uni tuli väkisin. Rukoileminen ei ollut heille riittävän mielenkiintoinen asia, että se olisi pitänyt heidät hereillä, toisin kuin Jeesuksen.

Jeesus puhuu valvomisesta ja rukoilemisesta niin usein, että on paikallaan pohtia asiaa hengellisessä mielessä. Mikä saa ihmisen nukahtamaan? Ennakkoluuloisuus: ”Ei täällä mitään tapahdu.” ”Tämä on jo nähty niin monta kertaa, ettei mitään uutta ole enää opittavissa.” Kuinka moni jättää tulematta sunnuntaiaamuna kirkkoon, kun ajattelee, ettei siellä kuitenkaan mitään tapahdu? Tai koska olemme luterilaisia, voimme tietysti sanoa, ettei sitä ole pakko sinne kirkkoon mennäkään, voihan sitä rukoilla kotona tai töissä tai missä tahansa. Oikein. Kuinka moni jättää aamu- ja iltarukouksensa hoitamatta kotona, työpaikalla tai missä tahansa, kun ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä?

Toinen syy nukahtamiseen voi olla tylsistyminen ja mukavuudenhalu. Ei jaksa nyt ruveta pingottamaan ja miettimään vaikeita asioita. Hankalat asiat on helpompi unohtaa. Tosin filosofi Sokrates jo varotti, että tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen. Liian usein olemme haluttomia käsittelemään edes oman elämämme tärkeitä asioita, koska ne tuntuvat liian vaikeilta ja työläiltä. On helpompaa katsoa tuttua tv-sarjaa.

Ehkä opetuslapset olivat vain todella väsyneitä. Mutta jos heillä olisi ollut edes aavistus siitä, kenen kanssa he olivat tekemisissä ja mitä olisi tapahtumassa, tuskin he eivät olisi malttaneet nukahtaa.

Kärsimys kirkastaa - Jeesuksen

Siksi kirkastusvuoren tapahtumien keskuksessa eivät ole opetuslapset ja heidän kokemuksensa, vaan Jeesus ja hänen kutsumuksensa. Kirkastusvuori on kasteen tavoin Jeesuksen elämän merkittävä käännekohta. Juuri edellä Jeesus on puhunut ensimmäistä kertaa siitä, että hänen on kärsittävä ja kuoltava. Opetuslapset eivät voi ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Heille menestys tarkoittaa Jumalan valtakunnan tuloa kunniassa. Kärsimys ja kuolema tuntuvat pelottavilta – ja turhilta.

Mooses ja Elia edustavat tässä Vanhaa testamenttia, vanhaa liittoa. Kun Jeesuksen aikaan puhuttiin Pyhistä Kirjoituksista, sanottiin ”Mooses ja profeetat” tai ”Laki ja profeetat”. Mooses edusti lakia ja Elia oli ensimmäinen ja suurin profeetoista. He keskustelivat nyt Jeesuksen kanssa tämän ”poislähtemisestä” – siis kärsimyksestä ja kuolemasta. Jeesuksen tehtävä ja kutsumus on siis saumaton osa Jumalan suunnitelmaa, joka alkaa 1. Mooseksen kirjasta ja jatkuu profeettojen ennustuksina Messiaan tulosta. Tähän Jumalan suunnitelmaan kuuluu kärsimys ja kuolema. Pilvestä kuuluva ääni vahvistaa juuri tämän: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Jeesuksen tie ei ole väärinymmärrys eikä virhe. Eikä kirkastusvuori ollut paikka, jossa linnut lauloivat lehdossa, aurinko paistoi ja leuto tuulenvire heilutti kedon kukkasia. Siellä keskusteltiin kärsimyksestä ja kuolemasta.

Herätys

Mikä herätti opetuslapset? Jokin kirkastusvuoren ilmestyksessä häiritsi Pietarin ja veljesten unta niin paljon, että he havahtuivat. Mikä saa ihmisen havahtumaan ennakkoluulojen ja mukavuudenhalun unesta? Uskon, että meillä jokaisella on havahtumisesta omakohtaisia kokemuksia. Yksi herättäjä on suru. Kyyneleet avaavat sydämen. Kun katson omaa elämää taaksepäin, huomaan, että kaikkein suurimpiin muutoksen ja kasvun paikkoihin on aina liittynyt kyyneleitä.

Myös tarvitseminen on vastalääke tylsistymiselle ja mukavuudenhalulle. Kun riittävästi tarvitsee jotain, on myös valmis näkemään vaivaa sen saavuttamiseksi. Urheilijat sanovat, että on oltava voittamisen nälkä. Jos vatsa on täynnä, ei jaksa innostua. Ihminen täyttää sisimpänsä nälkää mitä erilaisimmilla asioilla, mutta jokaiselle tulee hetki, jolloin nälkä yllättää. Silloin ihminen on avoin ja hereillä.

Kolmantena havahduttajana toimii rakkaus. Tiedät, miten rakastuneet katsovat toisiinsa. Tiedät, miltä tuntuu, kun joku katsoo sinua ystävällisesti ja kasvot säteillen. Se avaa lukkoja ja poistaa ennakkoluuloja. Muistan elävästi, kun olin hieman toisella kymmenennellä ja olin seurakunnan kesäleirillä. Olin ehkä ensimmäistä kertaa tullut jotenkin tietoiseksi siitä, että olen itsekäs ja piittaamaton ihminen. Se tuntui pahalta ja halusin tehdä asialle jotain. Leirin rukoushetkessä isä rukoili kanssani ja sanoi: ”Arto, katso Jeesusta ristillä.”

Tajusin silloin, että minä todellakin voin katsoa Jeesusta ristillä, koska tiedän, miksi hän on siellä. Hän on siellä minun vuokseni, minun syntieni takia. Ja hän katsoo minuun rakastaen. Kärsien ja rakastaen. Koska se oli hänen kutsumuksensa ja hänen kirkastumisensa merkitys.

Me muutumme

”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.”

Me muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi. Niin siellä sanotaan. Se on suuri lupaus. Jos Pyhä Henki on sinut havahduttanut ihmettelemään Jeesuksen ihmeellisyyttä ja Jumalan suuruutta, katso Jeesuksen kasvoja. Hänellä on kaikki kunnia, kirkkaus ja valta taivaassa ja maan päällä. Mutta tuon kuninkuuden ja kirkkauden voi ymmärtää vain katsomalla häntä ristillä kärsivänä palvelijana, meidän puolestamme.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arto,
loistava saarna luettunakin. Mitä se olisikaan ollut kirkossa klo 10 aamulla? Sinulla on taito löytää evankeliumista puhuttelevat kohdat tämän päivän ihmiselle ja tuoda ne tähän päivään. Jään saarnaasi vielä pureskelemaan.
Terhi

Jukka R kirjoitti...

Amen, samaa mieltä Terhin kanssa. Äijähän on ihan Kristus kohta. Ei siis todellakaan kirstus. Eli älä nyt vaan luovu leikistä Arto. Ne vasten mieliset äänet, jotka piikittelevät ja masentavat, ne ovat osa hyvän ja pahan kamppailua.

Minä muuten kirjoitan vailla sukunimeä vain siksi etten halua jonkun ilkeämielisen kaivelevan nimelläni elämääni, josta hän ei kuitenkaan mitään tiedä. Eri asia jos itse asetun tarkoituksella julkisuuteen, kuten sinä teet. Mutta tällä kertaa näin. Ja tokihan tiedät kuka basisti täällä päästelee.

Siunausta Arto!! Olet hyvä pappi.