lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Elämä järjestyksessä

Olen jälleen miettinyt tätä bloggaamista. Se on heinäkuussa hieman hyytynyt, mikä on kai aika normaalia. Hyytymisessä on silti tällä kertaa jotain muutakin. Huomaan miettiväni, kannattaako tällä linjalla jatkaa. Olen kirjoitellut melko avomielisesti sitä ja tätä, koska mielessä on olleet ystävät ja sukulaiset eri puolilla maailmaa. Tänne on ollut helppo laittaa kuulumisia ja joskus jopa kuvia. Olen myös aika vapaamielisesti kertonut tunnelmia erilaisten ilmiöiden äärellä ärtymyksestä huvittuneisuuteen. En sentään kirjoita mitä tahansa mieleen tulee, mutta en myöskään ole pitänyt turhan tiukkaa seulaa. Myös perheestä olen kertonut, vaikkakin viime aikoina vähemmän. Ehkä aiheet ovat nyttemmin melko yksipuolisesti aatteellis-uskonnollisia.

Nimettömien ja nimimerkillisten kommenttien määrä on muuttanut mun suhtautumista. (En tarkoita julkaistuja kommentteja, vaan niitä, jotka jätän julkaisematta.) Useimmat blogin lukijat tuskin enää tuntevat mua henkilökohtaisesti, vaikka esiinnynkin omalla nimellä. Onko siis käymässä (tai käynyt jo) niin, että tästä blogista on tullut jotain muuta kuin minun omien mietteiden varasto? Edustaako tämä blogi jollekulle jotain muuta kuin minua? En tiedä, mutta mietin sitä. Miten suhtautua nimimerkkeihin, jotka haluavat sanoa jotain minusta, mutta eivät tee sitä omalla nimellään?

Poliitikkojen blogeja kommentoidaan rajusti, mutta se kuuluu rooliin. Olisiko siis viisaampaa esiintyä blogosfäärissä vain yhdessä roolissa, esimerkiksi Helsingin tuomiokirkon pappina? Ajatus tuntuu melko mahdottomalta kahdesta syystä. En täysin osaa erottaa papin roolia muusta minusta. En myöskään pitäisi sellaista itsesensuuria mielekkäänä. Voi olla, että olen vain tyhmä. Jos olisin fiksumpi, bloggaisin tietysti vain asiallisia ja mietittyjä kommentteja. Siis sellaista, mitä kehtaisi julkaista printtinäkin. Siis sellaista, mitä uran kannalta kannattaa julkaista. Nythän kirjoitan tekstin suoraan ruudulle ja julkaisen sen enempää oikelukematta, minkä kirjoitusvirheetkin todistavat. En koskaan kirjoita kolumnia, saarnaa tai käsikirjoitusta niin. Tuskin tällainen avomielisyys ammatillista uskottavuutta lisää. Toisaalta juuri se tekee tästä blogista lukemisen arvoisen.

Päätän siis, että vain fiksuja ja mietittyjä artikkeleita väsäävät bloggaajat eivät ole mun tyyppiä. Sellainen haiskahtaa. Jos kerran blogin sisältö on vapaasti mun itseni määriteltävissä, miksi ihmeessä pidättäytyisin jonkin persoonallisuusinstituution rajoissa? Eikö koko blogosfäärin idea ole siinä, että instituutioiden rajat murtuvat? Tapaan tarpeeksi (onneksi en liikaa) ihmisiä, jotka näkevät minut vain roolin kautta. Pariskunta kadulla kääntyy suputtamaan keskenään: "Hei, kato pappi!" Ja sitten luodaan lammasmainen katse, joka muuttuu hihittelyksi, kun olen kukenut ohi. Jos seurue on maistissa, suputtelun sijaan huudahdetaan ikään kuin suurena valaistumisena: "Pappi, perkele!" Samat ihmiset käyttäytyvät ihan eri tavalla, kun tulen vastaan lenkkipolulla tai hautajaisissa. Ei sellaista kukaan kaipaa. Vaikka kyllähän siinä oppii jotain ihmisluonnosta.

Kerrottakoon siis julkisesti ja globaalisti, että olen saanut elämäni vihdoin järjestykseen. Ainakin neljä vuotta meillä on ollut makuuhuoneessa lipasto, jossa minulla on kaksi laatikkoa, toinen sukille, toinen alushousuille. Jostain kumman syystä ne asettuivat aluksi siihen järjestykseen, että sukat olivat ylempänä kuin alushousut. En näiden neljän vuoden aikana varmaan koskaan onnistunut avaamaan oikeaa laatikkoa ensi yrittämällä. Toissapäivänä vaihdoin laatikkojen paikkaa. Nyt siis sukat ovat alempana. Sen jälkeen en ole kertaakaan erehtynyt. "Paikka kaikilla, kaikki paikallaan", sanoisi tähän Einar-vaari.

Laatikoiden järjestäytyminen saattaa ennakoida sitä, että siirrään jonkin osan bloggaamisesta elokuussa avattaville Kotimaa24-sivuille. En vielä tiedä, miten sivusto siellä toimii, mutta jos se on mahdollista, linkitän blogit toisiinsa. Tämä blogi varmasti säilyy. Aika näyttää, miten aktiivisuutta riittää. Facebookin viehätys perustuu kieltämättä juuri siihen, että siellä ollaan reilusti omalla nimellä. Varmasti jatkan Bloggerissakin, ainakin niin kauan kun voin olla täällä omalla nimellä ilman, että siitä koituu hankaluuksia.

6 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Hyvää pohdintaa! Mulle ei ole kyllä tullut oikeastaan paljon ollenkaan asiattomia kommentteja. Välillä olen kuitenkin hätkähtänyt sitä, että blogitekstiin suhtaudutaan monesti kuin virallisempaankin tekstiin. Minulle on lähetetty esim. korjaus eräiden kesäjuhlien tapahtuman tiedoista, vaikka olin vain sivunnut sitä tekstissäni.

On totta, ettei tällainen blogien kirjoittelu varmaankaan edistä hienoa kirkollista tai muutakaan uraa. Olen kuitenkin ajatellut, että haluan olla tavallisena ihmisenä blogissa enkä missään ahtaassa roolissa.

Minäkin harkitsen sitä, tulisinko mukaan Kotimaan uudelle sivustolle. Jos tulen, teen samalla tavalla kuin sinä. Säilytän oman blogini ja julkaisen Kotimaan blogissa kirkollisempia ja hengellisempiä tekstejä.

Saa nähdä, millainen blogimaailma siitä tulee. Nykyisellään se ei ole ainakaan houkutellut minua ollenkaan lukemaan siellä blogeja. Toivottavasti se menee eteenpäin!

Jukka R kirjoitti...

Jatka ihmeessä mutta älä suotta vaivaa päätäsi noin syvällisellä pohdiskelulla rooleista sun muusta. Anna palaa vaan Frank. Nykymaailmasta kannattaa piut piitata. Sulla kulkee komppi ja se siitä.

Blogisi on miellyttävän intellektuelli, riittävän uskovainen ja sopivan kapinallinen.

En juuri jaksa blogeja lukea mutta tänne päädyn silloin tällöin, koska ensipuraisu oli hyvä.

Kaipaisin muuten vastaavaa avoimuutta myös helluntaikentältä, joka on täysin mauttoman läpeensä kyllästetty teennäisellä oikeaoppisuudella ja toisaalta säälittävällä kilpailuhenkisyydellä. Onko Suomen helluntaita vallanhimoisempaa ja salakavalampaa uskonnonuhrittamisleikkiä olemassakaan?

pikkupappi kirjoitti...

Bloggaamisessa ja ylipäätään netin kautta kommunikoimisessa on aina haasteena rajanveto siihen, minkä verran tahtoo itsestään paljastaa. Luin mielenkiinnolla pohdintaasi, koska näin tuoreen papin näkökulmasta pohdinta siitä, mikä on papin roolin ja oman persoonan ja yksityiselämän suhde, on vahvasti pinnassa. Kiitos ajatuksistasi ja avoimuudestasi!

Timo S. Paananen kirjoitti...

Hieno ja jokaiselle bloggaajalle aina ajankohtainen kirjoitus! Itsekin mietin pitkän tovin minkälaista materiaalia omalla nimellään voi julkiseksi laittaa, mutta päädyin pitämään mittatikkuna käytäväkeskustelua: kaikki se, minkä voisin sanoa kasvokkain satunnaisellekin keskustelukumppanille, on (mahdollisessa hiomattomuudessaankin) sopivaa julkaista blogissa.

On toki ikävää, että monet joutuvat varomaan sanomisiaan. Yhtä ulkomaisista suosikkiblogeistani kirjoitetaan pseudonyymin suojissa (jo nimestä - Missives from Marx - arvaa syyn...), ainakin siihen saakka kunnes kirjoittaja saa vakituisen akateemisen pestin (eli "tenurea"). En koe pseudonyymin käyttöä ongelmaksi, koska ilman sitä monet radikaalin virkistävät ajatukset jäisivät ilmeisesti kokonaan kirjoittamatta. Haluan myös kunnioittaa muiden ihmisten mahdollisia urahaaveita, vaikka itse en sanomisiani harkitsekaan niiden näkökulmasta. Jälkimmäiseen kannustan, vaikka ymmärrän suoraan puhumisen ajoittaisen mahdottomuuden.

En tiedä juuri mitään tulevasta Kotimaa24-sivustosta, mutta tärkeämpää kuin se, missä muodossa kiinnostavat blogikirjoitukset ilmestyvät, on se, että ne ylipäätään ilmestyvät.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Arto,

Blogikirjoituksesi ovat olleet mielestäni arvokkaita, viisaita ja virkistäviä monen monta kertaa. Kiitos niistä! Sääli, jos moskaa tulee palautteessa niin paljon, että se vähentää kirjoitusintoasi. Pahoittelen, että liian harvoin on tullut laitettua positiivista palautetta avoimuudestasi ja muutenkin. Pelkkiä saarnoja ym. sisältävät blogit eivät jaksa samalla tavalla kiinnostaa. Sinun kirjoituksissasi on keskustelunavaamisen maku, teemoista on mukava jatkaa pohdiskeluja joko yksinään tai ystävien kanssa.

Kaikkea hyvää ja kiitos tähänastisesta!

Tiina Luomanen

Arto kirjoitti...

Kiitos pohdinnoista ja ajatuksen jakamisesta, myös sähköpostiviesteistä! Kyllä mä tosiaan tätä vielä aion jatkaa, vaikka aika ajoin on hyvä miettiä ja arvioida uudestaan. Kysymys nimettömyydestä on todellakin monitahoinen. On kaikin puolin ok, että ihmiset esiintyvät nimettöminä tai nimimerkillä netissä. Se on yksi netin vahvuus. Tässä on varmaan eniten kyse vastavuoroisuudesta. Päätin jostain syystä tehdä tämän blogin omalla nimellä. Mulle on siis tärkeää, että voin vaihtaa ajatuksia mun lukijoiden kanssa muutenkin kuin tällä palstalla. Uusia tuttavuuksia on myös mukava saada tätä kautta. Tänne on kuitenkin tullut myös kommentteja, joissa esitetään tuttavallisuutta tai mennään henkilökohtaisuuksiin, vaikka kommentoijat eivät olekaan valmiita ilmoittamaan, keitä ovat. Eli tämä selityksenä teille muille. Jukka on varmaan ihan oikeassa siinä, että ei pidä liikoja tollaisia edes miettiä. Mutta tulipahan sekin asia sanottua... Eli hyvällä fiiliksellä jatketaan, kiitos rohkaisuista!