sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Saarna ja sen apologia

Makasin saarnajatkoilta päästyäni sängyssä koko illan potemassa jonkinasteista kuumetautia. Tänään alkaa kesäloma, joten ehkä se liittyy siihen. En ymmärrä, mistä tauti iski, mutta eilen lauantaina kävimme Tiinan kanssa iltapäivälenkillä ja sen jälkeen alkoi kuumotus ja päänsärky. Selvisin vielä lauantain iltakirkosta ja saunavuorosta kunnialla, mutta sen jälkeen kone hyytyi. Olin kuvitellut, että mulla on saarnan aihe kasassa ja sen kun kirjoitan sen puhtaaksi, mutta toisin kävi. Ajatus ei kulkenut ja koko idea alkoi tympiä jossain vaiheessa. Vasta kahden jälkeen yöllä annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla heräsin puoli kahdeksalta ja tein saarnakonseptiin viimeiset korjaukset ja tulostin sen. Nousin siis Tuomiokirkon saarnapöntöön hyvin aralla ja epäröivällä mielellä.

Saarnajatkoilla oli kivasti väkeä ja vilkasta ajatustenvaihtoa. Olin ilmeisesti onnistunut herättämään lukuisan määrän erilaisia ajatuskulkuja. Toisaalta olin jättänyt sanomatta asioita, joita jotkut olisivat toivoneet kuulevansa. Mun oma arvio on näin jälkikäteen, että tässä on aivan liikaa tavaraa yhteen saarnaan. Fokus ei ollut kohdallaan, vaan kokonaiskuva jäi hämäräksi. Silti haluan seistä sanojeni takana ja toivoa, että huterostikin esitettyinä asiat ovat kuitenkin oikeita ja tärkeitä.

Pyhän Kolminaisuuden päivä, Salattu Jumala
Saarna Helsingin tuomiokirkossa 7.6.2009

Kristillisyys ei toimi teoriassa. Se toimii vain käytännössä.

Aloitan kertomalla tarinan, jonka luin eräästä kirjasta (A. de Mello, Kuuletko linnun laulun?). Pyhälle miehelle annettiin tarinassa taito ymmärtää ampiaisten kieltä. Mies lähestyi erästä oppineen näköistä ampiaista ja kysyi: ”Millainen on kaikkivaltias Jumala? Onko hän jollain tavoin ampiaisen kaltainen?”  Oppinut ampiainen vastasi: ”Kaikkivaltias Jumalako ampiaisen kaltainen? Ei suinkaan! Meilä ampiaisilla on vain yksi pistin, mutta kaikkivaltiaalla Jumalalla on kaksi!”

Tarinaan liittyi lisäys: Kun ampiaisteologilta kysyttiin, millainen taivas on hän vastasi juhlallisesti: ”Siellä meistä tulee Hänen kaltaisiaan, me saamme kaksi pistintä, jotka tosin ovat vähän pienempiä kuin hänellä.” Uskonnollisten koulukuntien välillä käydään raivokasta kiistaa siitä, missä kohtaa ampiaisten taivaallista ruumista ylimääräinen pistin sijaitsee.

Kerroin tämän melko naurettavan tarinan, koska Jumalan olemuksesta kiistelyä pidetään yleisesti naurettavana. 500-luvulla käytyjä opillisia kiistoja kolminaisuuden eri persoonien välisistä suhteista on tapana pitää osoituksen kristillisen uskon vajoamisesta pimeään keskiaikaan. Pyhän Kolminaisuuden päivän tekstit (4. Moos. 6; Ef. 1 ja Matt. 28) kertovat meille yksityiskohtaisesti, mistä aineksista oikea kristillinen usko koostuu.  Lähestyn asiaa kolmesta näkökulmasta, jotka ovat kuvaus, kertomus ja kokemus. Nähdäkseni nämä ovat ne kolme näkökulmaa, joiden kautta me muodostamme myös ihmiskäsityksemme.

Kuvaus (4. Moos. 6:22-27)

Israelin Jumalan erityispiirre verrattuna naapurikansoihin oli kuvattomuus, kuvaamattomuus. Jumalaa ei voi kukaan nähdä, eikä häntä voi mitenkään kuvata. Kaikenlaisten jumalankuvien tekeminen on ankarasti kielletty. Jumalalle ei edes kelpaa mikään temppeli. Profeetta Jesajan kautta Herra sanoo: ”Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?” (Jes. 66:1)

Kaikesta tästä huolimatta Häntä varten rakennettiin valtaistuimeksi liiton arkki, joka laitettiin pyhäkkötelttaan. Myöhemmin Salomo rakensi Hänelle temppelin. Monessa kohdassa Jumalasta puhutaan hyvin ihmisenkaltaisena olentona. Erityisesti puhutaan Jumalan kasvoista: ”Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa - - Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi.” Kasvojen kääntämiselle tarkoitetaan suosion ja myötätunnon osoittamista. Sanonta liittyy tilanteeseen, jossa alempiarvoinen etsii tukea ylempiarvoiselta. Kasvojen kirkastaminen eli hyvätahtoinen hymyileminen on merkki siitä, että asiasi on kuultu ja sinua on ymmärretty. Kasvojen pois kääntäminen on huono juttu.

Vanhan testamentin ihmiset elivät oikeastaan aivan samanlaisessa kaksinaisessa suhteessa Jumalaan kuin mekin. Toisaalta meillä on tarve nähdä Jumala konkreettisesti ja kuvailla häntä. Toisaalta ymmärrämme, että se ei ole mahdollista. Jumalan kuvaamista tärkeämmäksi tuleekin se, että Jumala itse kääntää kasvonsa meihin päin. Tämä temppeli on pystytetty rukoukselle. Jos se lakkaisi olemasta rukouksen paikka, sillä ei olisi jumalansuhteen kannalta mitään virkaa.

Voidaan siis sanoa, että yksi kristillisen uskon välttämättömistä osista on kääntyminen Jumalan puoleen, hänen kasvojensa etsiminen, siis rukous. Jumalaa voi kuvata vain kääntymällä hänen puoleensa.

Kertomus (Ef. 1:3-14)

Kertomuksilla on valtava merkitys. Niiden kautta on välitetty arvoja ja kerrottu kansan tai suvun identiteetistä. Otetaan esimerkki.

Miten on mahdollista, että kenialaisen miehen pojasta, jonka etunimet ovat Barak Hussein, tuli Yhdysvaltain presidentti? Siihen on varmasti monta syytä. Mutta on aivan varmaa, että pelkälläkuvauksella, siis nimellä, henkilötiedoilla ja asiantuntemuksella, se ei olisi ollut mahdollista. Obamalla oli tarina. Vuonna 1995 hän julkaisi ensimmäisen omaelämänkerrallisen kirjansa Dreams from My Father, Unelmia isältäni. Oltuaan puolitoista vuotta senaattorina häneltä ilmestyi toinen teos The Audacity of Hope. Molemmissa kirjoissa on esitetty sama, pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen sanoma: Jos kenialaisen isän ja kansasilaisen äidin poika pystyy omassa elämässään löytämään sovinnon kahden täysin erilaisen lähtökohdan välille, niin myös jakautunut kansakunta voi löytää sovinnon.

Ei ole mikään ihme, että Obamaan on liitetty messiaanisia toiveita. Messias eli Jumalan voitelema johtaja, tuo rauhan ja sovinnon. Apostoli Paavalille tämä ajatus oli kaikki kaikessa. Juuri Jeesuksessa Kristuksessa koko maailmanhistorian kulku tulee yhdeksi kokonaisuudeksi.

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.”

Toinen kristilliseen uskoon väistämättä ja luovuttamattomasti kuuluva asia on Jeesus Kristus. Teologia olisi varmasti paljon helpompaa, meidän pappien olisi huomattavasti helpompi mennä puhumaan yrityksiin ihmisyyden kehittämisestä ja muusta hyvästä, jos Jeesuksesta ei tarvitsisi puhua. Mutta ilman Kristusta ei ole mitään kertomusta, mihin liittyä, eikä sovintoa Jumalan ja ihmisten välillä.

Kokemus (Matt. 28:16-20)

Miten puhutaan jumalakokemuksesta? Käsittääkseni ilmiön määritteleminen on niin hankalaa, ettei sitä pystytä rajaamaan, eikä siten kunnolla tutkimaan. Mutta usein ja myös melko osuvasti jumalakokemusta on verrattu rakastumiseen. Rakastumisesta sanotaan, että se on stressin kaltainen olotila, joka johtaa elimistön kortisonin tuotannon voimistumiseen. Noin 40% lisääntynyt kortisonin tuotanto lisää valppautta, auttaa suuntamaan enemmän huomiota tärkeäksi koettuun asiaan ja lisää valmiuksia toimia yllättävienkin käänteiden vaatimalla tavalla. Stressi tekee rakastuneen aika ajoin myös unettomaksi. Lisäksi on huomattu, että miehillä testosteronin tuotanto vähenee ja naisilla lisääntyy. Miehistä tulee siis pehmeämpiä ja helpommin ohjailtavia, kun taas naisissa rakastuminen saa aikaan suurempaa määrätietoisuutta. Aivojen serotoniini ja dopamiini aiheuttavat mielihyvän tunteita. Rakastumisen kemia on opettanut meille, mihin rakastumista tarvitaan. Se luo edellytykset kahden hyvin erilaisen ihmisen pysyvälle siteelle.

Rakastumisen ja jumalakokemuksen välillä on yhteys, vaikka elimistön kemian tasolla ne eivät olekaan samaa. Molemmat ovat vain hetkellisiä olotiloja. Ihminen ei voi elää jatkuvasti rakastuneena tai jatkuvassa Jumalan kokemisen olotilassa. Rakastumisen tarkoituksena luoda silta kahden erilaisen välille, jotta nämä voisivat jakaa elämänsä keskenään. Jumalan kokemisen tarkoituksena on luoda silta ihmisen ja Jumalan välille, jotta ihminen voisi elää täyttä elämää Jumalan yhteydessä.

Kristillinen usko ei toimi teoriassa. Se toimii vain käytännössä. Sen keskeisenä sisältönä on toteuttaa Kristuksen käskyä, joka on käsky rakastaa.

Lopuksi

On oikeastaan aika merkillistä, että tästä huolimatta voimme olla varhaisten kristittyjen ja keskiajan kristittyjen kanssa täydellisesti samaa mieltä siitä, mikä uskossa on keskeistä: rukous, Kristus ja rakkaus. Kolminaisuuden päivän sanoman voi siksi kiteyttää vaikka tähän ohjeeseen: Rukoile Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta antamaan sinulle rakkautta. 

Yksi Jumala, kaikkien Isä, on Jeesuksessa Kristuksessa kutsunut meidät yhteyteensä niin, että me voimme Pyhän Hengen vaikutuksesta elää hänen yhteydessään joka päivä. 

2 kommenttia:

pikkupappi kirjoitti...

Olipa jälleen älykäs ja oivaltava saarna. Flunssan vaikutusta ei kyllä saarnan lukija huomaa, vaikka kirjoittaja sen huomaisikin. Jään pureskelemaan antamiasi näkökulmia, kiitos niistä!

Riku kirjoitti...

Olipa ajatuksia herättävä saarna. Mun oli "pakko" käyttää tota otsikkoa: "Kristillisyys ei toimi teoriassa. Se toimii vain käytännössä." tämän päiväisessä konfirmaatiosaarnassani...otsikko sopi jotenkin hyvin sekä nuorille että harvakseltaan kirkossa käyville seurakuntalaisille. Kiitos!