lauantaina, toukokuuta 16, 2009

Hau hau

Nyt on ihan pakko ottaa pieni aamubloggaus aamiaispöydän nurkalta. Tänään tosin odottaa mielenkiintoinen MATKALLA-iltapäivä Agricolassa (klo 14-17, tervetuloa!) ja yllättävä Agricolan sunnuntain klo 12 jumiksen valmistelu, kun Teemu on kipeänä. Iltapäivään olen luvannut pienen alustuksen, mutta eniten odotan kuitenkin ihmisten tapaamista ja yhteistä jakamista.

Aamun Hesarista nousi esiin kaksi kulttuurihuomiota. Molemmat liittyvät tavallaan poliittisen korrektiuden tematiikkaan. Törmäsin ilmiöön ihan uutena juttuna silloin joskus muinaisuudessa vuonna 1992, kun muutimme Nashvilleen saamani Suomen Akatemian apurahan vuoksi. Amerikkalaisilla yliopistokampuksilla keskustelu poliittisesta korrektiudesta kävi kuumana. Vanhan ajan kohteliaisuussäännöt olivat unohtuneet ja nyt etsittiin uusia sääntöjä. Mitä saa sanoa ja mitä ei. Mikä on paheksuttavaa ja minkä paheksuminen on paheksuttavaa. Kaiken taustalla oli gay-liikkeen esiin nostama perinteisen seksuaalimoraalin konkurssi. Avioerojen, syrjähyppyjen ja seksiteollisuuden mädättämä länsimais-kristillinen avioliitto- ja perhekäsitys joutui uuden moraalin vyöryttämäksi. 

Suomessa samanlaista suurta yhteiskunnallista keskustelua poliittisesta korrektiudesta ylilyönteineen ei käsittääkseni vielä 1990-luvulla käyty. Sitä käydään nyt. Keskustelun ytimessä eivät ole niinkään yksittäiset kysymykset homojen (ja tulevaisuudessa enenevässä määrin myös muiden seksuaalimarginaalien) juridisesta asemasta yhteiskunnassa ja kirkossa, vaan se, kuka saa tulevaisuudessa lausua totuuden näistä asioista. Medialobbauksen kautta määritellään, kuka on juntti ja kuka on vakavasti otettava (eli poliittisesti korrekti) keskustelija. Nähdäkseni keskustelun todellinen agenda on siis piilossa.

Aamun Hesarissa oli siis kaksi aiheeseen liittyvää huomiota. Viikon kestoaihe on tietysti kansanedustaja Lauri Oinosen (ps) hauvelipuhe. Oinonen kyseli puheessaan, onko pelättävissä, että avioliittokäsitystä aletaan laajentamaan ihmisen ja eläimen, esimerkiksi "rakastamansa hauvelin", väliseksi. Ainakin kontekstistaan irroitettuna kysely tuntuu arveluttavan epä-älylliseltä tavalta argumentoida vakavasta aiheesta eli suomalaisesta perhekäsityksestä. Mutta kysymys siis kuuluu, saako näin sanoa. Siitä on keskusteltu muiden muassa eduskunnan puhemiehen kanssa ja todettu, että näin saa puhua. 

Taustalla oleva suurempi poliittinen kysymys kuitenkin kuuluu, ovatko kaikki avioliittokäsityksen laajentamista vastustavat tahot pelkästään hölmöjä ja juntteja vai ovatko he todellisuudessa vapaan länsimäisen yhteiskunnan mätäpaise, joka pitää kriminalisoida. Poliittinen korrektius vaatii, että Oinosta rankaistaan. Vielä tärkeämpää on, että kenenkään ei toivota voivan jatkossa esittää avioliittokäsityksen laajentamista vastustavia mielipiteitä tietämättä joutuvansa samaan junttikategoriaan.

Sari Roman-Lagespetz, joka on kunnostautunut ennenkin kristinuskon puhdistajana vanhoillisista seksuaaliasenteista, kirjoittaa Mielipide-palstalla "halventavista, eläimiä koskevista heitoista". Hän on huolissaan siitä, että Oinosen puheita "on ilmeisesti ymmärretty mielipiteen vapauden perusteella". Hän visioi tilannetta, jossa kansanedustajalla olisi uskonnolliseen vakaumukseen perustuvia eläinaiheisia käsityksiä ulkomaalaisista. Käsitän niin, että Roman-Lagerspetz olisi ensimmäisten joukossa hyväksymässä mielipiteen vapauden rajoittamista, ettei yhteiskunnan junttiaines pääse enää päästämään sammakoita ja hauveleita suustaan.

Poliittisen korrektiuden määrittämässä maailmassa oinos-junttiaines yrittää siis edelleen elää maailmassa, jota ei enää (virtuaalisesti, mediapoliittisesti) ole. Se uskoo hyviin tapoihin (joiden kaksinaamaisuus on moneen kertaan kyseenalaistettu ja puhki naurettu), miehen ja naisen välisen suhteen (joka on moneen kertaan todettu väkivalta- ja alistussuhteeksi) ainutlaatuisuuteen, perheen (jonka monimuotoisuus on moneen kertaan standardisoitu) ensisijaisuuteen, ehkä jopa säädylliseen pukeutumiskoodiin (joka on moneen kertaan todettu vain sovinismin sumuverhoksi).

Tähän liittyy toinen huomio. Kulttuurisivulla C3 otsikolla "Feministi valitsee burkhan" käsitellään feministien vaikeaa suhdetta omaan seksuaalisuuteensa. Sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalon kuvassa islam pukee naisen burkhaan, vapaus pukee naisen napapaitaan ja legginseihin. "Jos nämä ovat vaihtoehdot, valitsen islamin!" sarjakuvan nainen huudahtaa jutun mukaan. Vaihtoehtona ei siis enää ole - tosiasiallisesti eikä ideaalisesti - kristilliseen häveliäisyyskäsitykseen ja naisen kunnioittamiseen liittyvää pukeutumisvaihtoehtoa. Siististi pukeutunut, mutta koreilematon kristitty nainen on hävinnyt kulttuurimaisemasta. On vain äärivaihtoehtoja.

En pidä näistä vaihtoehdoista, joita meille tarjotaan. Enkä pitänyt poliittisesta korrektiudesta silloinkaan, kun siihen ekaa kertaa törmäsin Vanderbiltin kampuksella Nashvillessa. Sehän tarkoitti, että yksi teologisen tiedekunnan ryhmähuoneista varattiin homojen ja lesbojen oleskelutilaksi. Hölmöläisten hommaa, josta toivottavasti nykyään on jo päästy eroon. Nähdäkseni olisi suurta viisautta rajata avioliitto- ja perhekäsitteiden ulkopuolelle monta sellaista yhteisasumisen muotoa, joita ihmiset voivat harjoittaa lain siihen puuttumatta. Ja olisi suuri palvelus kasvaville sukupolville tarjota pukeutumisen ihanteita, jotka kumpuavat kunnioituksesta ja kiitollisuudesta.

(Oli muuten tosi mielenkiintoista kuunnella FT, nykyään myös pastori Päivi Aikasalon hyvin artikuloitua ja asiantuntevaa jutustelua eilen YLE Radio1:llä aiheena: Oliko naisten pukeutuminen muodin seuraamista vai käytännön vaatetusta? Aihe ei todellakaan kuulu mun alaan, mutta jäin koukkuun Päivin kielenkäyttöön. Siitä puuttuivat rasittavat maneerit, niinku, ikäänkuin, tavallaan, öö, siis tota, tiätsä, ja tilalla oli selkeitä kokonaisia suomenkielisiä lauseita. Kuitenkin haastattelun luontevuus säilyi ja juttu eteni luontevasti. Hyvä, Päivi!)

Tähän päättyy lähetys aamiaispöydästä tänään. Viereisessä huoneessa on menossa Saaran ylppärijuhlien suunnittelusessio, johon olis kiva vielä päästä mukaan...

Ei kommentteja: