lauantaina, toukokuuta 23, 2009

European Rugby Championship

Juuri tänään Edinburghissa pelataan rugbyn euroopanmestaruudesta. Tailor's Hall hotelli, jonka matkatoimisto minulle ystävällisesti varasi, sijaitsee aivan vanhan kaupungin kyljessä, mutta kuitenkin hieman syrjäisellä kadulla, jonka nimi on Cowgate. Eilisen illan jälkeen ymmärrän nimeä paremmin. Oikeastaan Cowgate on eräänlainen ränni, jonka molemmin puolin on tiiviisti rakennettu rumia, skottilaistyyppisiä, hiilen mustuttamia kivitaloja. Ehkä karjaa on ajettu tästä aikoinaan markkinoille. Eilen katu toimi hoilaavien ja kaljamukeja heiluttavien rugby-katsojien kokoontumisajojen näyttämönä.

Hotellin piha-alueelle, joka ei voi olla enempää kuin 200 m2 suuruudeltaan, oli ahtautunut ehkä 400 juhlijaa. Pelkästään hotellin vastaanottoon pääseminen vaati aikamoista lihasvoimaa. Tosin mun huone on hotellin rauhallisella puolella, mutta silti jatkuva huuto ja ryminä kantautui ikkunoiden kautta tänne aamuyöhön asti. Äsken palasin hotellille aamupäivän pitkien istuntojen jälkeen lyhyttä lepohetkeä varten ja tilanne oli sama. Pihan kiveys on niin oluen kyllästmään, että kengät tarrautuvat kiinni.

No, ei se mitään. Urheiluhan on hieno asia. Lähden nyt kuitenkin kuningattaren korkean edustajan (High Commissioner) vastaanotolle Holyroodpalacen puutarhaan. Kaksi jotenkin täydellisesti erilaista maailmaa muutaman kilometrin päässä toisistaan.

Ehkä illalla ehdin vielä raportoimaan päivän keskusteluista. Tosin illan klo 18.30 alkava istunto saattaa venyä erittäin myöhään, koska käsiteltävänä on kaksi seksuaalimoraaliin liittyvää asiaa.