perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Memento mori

Ystävän äkillinen kuolema pysäytti. Alkoi tulla mieleen yhteisiä muistoja nuoruudesta, jonka luulin jo unohtaneeni; kuinka alettiin yhdessä soittoharrastus, ensimmäiset haparoivat bändiesiintymiset, keskustelut tytöistä, autoista ja tulevaisuudesta. Me oltiin molemmat aktiivisia seurakuntanuoria ja jossain vaiheessa perustettiin lauluyhtye. Muistan, kuinka suurella innolla ystäväni lauloi laulua ”Puu tunnetaan hedelmistään”. Sanat jatkuivat ”ja teot sinut paljastavat”. Raamatullinen ajatus siis. Samalla tajusin, kuinka erilaiselta sanat tuntuvat nyt, kun kuolema on tullut väliin. Mitkä ovat ne teot ja hedelmät, joista hän toivoi tulevansa arvioiduksi? Miten ihmeessä minä tai kukaan muu voisi tehdä arviota toisesta ihmisestä?

Yksittäisten sanojen ja tekojen merkitys korostuu kuolemaa vasten katsottuna. Niihin tulee tarkkuutta ja syvyyttä. Ei olekaan enää yhdentekevää, minkälaisista asioista on innostunut tai mitkä asiat jäävät tekemättä.

Memento mori sanoivat muinaiset roomalaiset, ”muista kuolevasi”. Tarinan mukaan voittosaattuetta johtavan roomalaiskenraalin takana vaunuissa seisoi orja, jonka tehtävänä oli toistaa tätä lausetta. Vaikka sotapäällikkö sillä hetkellä oli huomion keskipisteenä, hän ei saanut unohtaa olevansa lopulta ihan samalla viivalla kuin kaikki muut.

Kuinka paljon ahneudessa, toisten halveksimisessa, tärkeiden läheisten unohtamisessa tai muissa eettisissä hairahduksissa on lopulta kyse siitä, että ihminen ei muista kuolevansa? Kyky arvioida omia tekoja hämärtyy tai katoaa kokonaan, jos ei silloin tällöin pysähdy elämän rajallisuuden edessä. Vai onko itselle haalimisen ja itserakkauden taustalla vimmattu yritys paeta kuolemaa? Kuolemattomuuden tavoittelu on sekin yksi ihmiskunnan vanhimmista pyrkimyksistä.

Ja kuitenkin, meillä on jo kuolemattomuuden lääke. Meillähän on jo kuoleman vastamyrkky. Kuolema on voitettu kuolemalla. Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti. Se jolla on Kristus, sillä on elämä. Se jolla ei Kristusta ole, sillä ei ole elämää.

(RadioDei päivän blogi 24.4.2009)

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Kiitos pysähdyttävistä sanoista.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvällä tavalla on ns. "uskonnollinen puoli" jätetty sekoittamatta itse asiaan, ja se on jätetty sitä tarvitsevia varten loppuun omalle, merkitsevälle ja tehokkaalle paikalleen.

Ihanhyvää pohdintaa tuossa. Itse olen myöskin siä mieltä, että kun ihminen hyväksyy oman kuolevaisuutensa, on tällä kyky saavuttaa mahtavampia saavutuksiakin kuin niillä jotka eivät asiaa halua ajatella, muistaa tahi pakenevat sitä.

Arto kirjoitti...

Arvelen, että Anonyymin halu erotella "uskonnollinen puoli" ja "itse asia" on jonkinlainen testi ja viittaa johonkin muuhun, syvempään kysymykseen. Taustalla saattaa olla pettymys, vääryyden kokeminen tai mikä tahansa asia, joka odottaa oikaisemista. Niin kauan, kun kyseinen asia on selvittämättä, on tarve suojella itseä asettumalla ulkopuoliseksi uskontofenomenologiksi, tarkkailijaksi. Heittäytyminen on lahja, jolla on aikansa. Se tulee vielä!