keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009

Työkulttuurista ja lauletusta rukouksesta

Vuotuinen Helsingin tuomiokirkkoseurkaunnan pappien ja kanttorien seminaari on puolivälissä; aamulla aloitettiin ja huomenna iltapäivällä lopetataan. Tulin kuitenkin yöksi kotiin, kun illalla oli juonnettavana Kryptan kohtaamispaikka ja Cantores Minoresin evensong-iltahartaus. Täysinäinen työpäivä siis, sekä asiallisesti että ajallisesti.

Keskustelu kollegoiden kanssa sujui hyvässä huumorissa ja ehkä jossain asiassa mentiin jopa eteenpäin. Ainakin jumalanpalveluskyselyn tulosten alustava tarkastelu aiheutti sen, että me papit päätimme tehdä jotain saarnoille. Itsekriittisyyteen oli halua ja kykyä. Nähtäväksi jää, muuttuuko oikeasti mikään. Jotta muuttuisi, tarvittaisiin pahuksen paljon rohkeutta, joka yhdistyy vahvaan hengelliseen näkyyn. Parhaassa tapauksessa myös vahvistettiin tunnetta yhteisestä työstä. Rehellisesti on sanottava, että meillä on kyllä älyttömän hyvä työilmapiiri, vaikka totta kai siellä täällä on myös pieniä hankauksia. Uskoisin, että on kuitenkin myös aika paljon sietokykyä toistemme erikoisuuksille.

Kotiin tullessa vaihdettiin tietysti Tiinan kanssa kuulumiset ja sain taas jotain tunnelmapaloja bisnesmaailman työkulttuurista. Ero on tietysti huimaava. Bisneksessä työntekijöitä on piiskattava tapaamaan asiakkaita, että firma pysyisi pystyssä ja olisi rahaa, jolla maksaa palkkaa. Se tuntuu ehkä raa'alta, mutta on suoraviivaista ja reilua. Tälle täysin vastakkaisesti ja Tampereen seurakuntien lomautusuutisesta huolimatta en ole tietoinen, että meillä seurakunnassa olisi mitään tulospaineita. Asiakastapaamisien määrää ei lasketa, eikä niitä pisteytetä. Asiantuntija- ja virkamiesorganisaation tyylin mukaisesti jokainen on oman työnsä herra. Tulosta saattaa syntyä tai olla syntymättä. Kukaan ei tiedä, koska sitä ei mitenkään arvioida. Olemme kyllä keskustelleet papin työn mittareista, mutta lähinnä olleet yhtä mieltä vain siitä, että mittareita ei tällä hetkellä ole olemassa. Eikä se missään tapauksessa johdu siitä, etteikö työtä voisi mitata, vaan siitä, että sitä ei haluta mitata.

Päivä päättyi siis Kryptan keskustelutilaisuuteen ja laulettuun iltahartauteen Cantores Minoresin kanssa. Antti Mustakallio piti mainion alustuksen aiheesta "Saako Paavalista salonkikelpoisen" (otsikko minun laatimani). Myös seurannut keskustelu oli mainio. Ehkä Paavalista ei tarvitsekaan tehdä salonkikelpoista. Hän oli aikansa lapsi ja juuri sellaisena Kristuksen vahva todistaja, jonka ohjeet ja ajatukset on edelleen ajankohtaisia. 

Cantiksen kanssa laulettu Evensong - erityisesti psalmilaulu - nosti jostain pintaan hyvin herkän tunnelman. On ollut iso ilo havaita, miten nyt pari vuotta melko harvaan tahtiin toteutettu laulettu iltahartaus on alkanut saada syvyyttä ja merkitystä. Kuoro soi upeasti ja Santeri Siimeksen urkusäestys antoi lisäsävyjä. Tätä me jatketaan, tosin seuraavaksi vasta ensi syksynä...