perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Miten voi oppia, jos ei taho?

Olen joskus ennenkin pakinoinut autoilusta, mutta nyt on pakko jakaa taas pari ajatusta. Oltiin nimittäin toiseksi vanhimman tyttären kanssa inssiajossa. Esikoistytön kanssa ajokoe ei mennyt ekalla läpi, joten olin hieman varautunut samaan tilanteeseen. Ja niinhän siinä kävi, että pieni hermoilu näkyi parissa käänteessä, vaikka ajo muuten meni erittäin sujuvasti. Ja ihan varmasti seuraavalla kerralla se menee jo läpi.

"Sano, miten ajat, niin minä kerron, millainen ihminen olet", sanotaan. Ja mehän tiedämme, että se pitää paikkansa. Ajotyyli paljastaa ihmisestä yllättävän paljon, ehkä enemmän kuin moni haluaisi tai toivoisi. Tosin sanonta pitää paikkansa myös siinä hyvässä mielessä, että autoilua voi  opiskella. Aggressiivisesti ajava, muista piittaamaton ja keskisormeansa heristelevä kauhukuski voi oppia ajamaan rauhallisemmin, huomioimaan toisia ja hallitsemaan tunteitaan.  Ja toisaalta epävarma ja hämmentynyt hölmöilijä voi oppia varmuutta ja selkeyttä kaistanvaihdoissaan.

Tai ainakin periaatteessa voi. Ihminenhän oppii yleensä vain sitä, mitä hän haluaa oppia. Se, joka väittää, että hänellä on huono nimimuisti, muistaa silti kaikki ne nimet, jotka ovat hänelle tärkeitä. Ihminen oppii muistamaan kaikki ne nimet, jotka hän tosissaan ja aidosti haluaa oppia. Jos ei ole oikeasti kiinnostunut ihmisten nimistä, niitä myöskään opi. Jos ei halua oppia rauhallisempaa ajotyyliä ja suojatien ylittäjien huomioimista, niin ei sitä myöskään opi. Taannoin telkkarissa oli liikenneturvan mainos, jossa miehet päivittelivät toisilleen miten vaikeaa on pitää turvaväli ja miten vaikeaa on ajaa sallittua nopeutta.

Oppimiseen tarvitaan siis jotain muuta kuin älykkyyttä ja tietoa. Tarvitaan tahto. Tarkemmin sanottuna tarvitaan oikeanlainen tahto. Miten sellaisen saa, jos ei taho? Pyytämällä. Pitää pyytää oikeasta osoitteesta. Pitää rukoilla: "Rakas Jumala. Tee minusta parempi kuski." Se on aika hyvä rukous.

3 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Juuri näin! Minäkin opin vihdoin käyttämään vakionopeudensäädintä ja lopettamaan kaahailun, kun olin saanut toiset sakot vuoden sisään. Kolmannet sakot kahden vuoden sisällä tuntuivat jo epäreiluilta, koska olin todella tehnyt parannusta asiassa. Silloin en vaan ollut yksinkertaisesti huomannut 40-rajoitusta. Onneksi sen jälkeen Herra on varjellut sakoilta! Sakot ovat hyvin armollinen tapa oppia asioita.

Eero kirjoitti...

"Oppimiseen tarvitaan siis jotain muuta kuin älykkyyttä ja tietoa. Tarvitaan tahto. Tarkemmin sanottuna tarvitaan oikeanlainen tahto. Miten sellaisen saa, jos ei taho? Pyytämällä. Pitää pyytää oikeasta osoitteesta. Pitää rukoilla: "Rakas Jumala. Tee minusta parempi kuski." Se on aika hyvä rukous."

Hei!

Tulkitsin kirjoituksesi siten, että ihmisen tahto oppia jotakin tulee luokitella joko oikeanlaiseksi tai vääränlaiseksi sen mukaan, perustuuko tahto kristinuskon kolmiyhteiseen Isästä, Pojasta ja Pyhästä hengestä koostuvaan jumalaan vai ei. Tämä käsitys on minusta varsin kummallinen.

Jos autoilun karuun maailmaan rantautuva nuorukainen haluaisi oppia paremmaksi kuskiksi esimerkiksi sen takia, että hän ymmärtää muiden autojen ratissa istuvan itsensä kaltaisia kuolevaisia kanssaeläjiä ja että ajamalla paremmin hän vähentää riskiä joutua itsensä ja muiden kannalta kohtalokkaaseen onnettomuuteen, niin olisiko tämä vääränlaista oppimisen tahtoa? Tai sortuuko samainen nuorukainen jälleen vääränlaiseen tahtomiseen, mikäli hän haluaisi parantaa ajotaitojaan siitä yksinkertaisesta syystä, että ajaminen on miellyttävämpää kun homman hallitsee kunnolla?

Jos sitten mietitään muita asioita kuin autolla ajamista, niin mielestäni ajaudutaan vielä kummallisempiin johtopäätöksiin. Jos vaikkapa HI-viruksen mahdollisen lääkkeen aikanaan kehittävä tutkija on ateisti (kuten on statistisesti todennäköistä), niin onko hänen tahtonsa ymmärtää ja sen kautta oppia torjumaan kuolettava virus jälleen sitä vääränlaista tahtoa?

En oikein näe, miksi jonkin asian oppimisen tahtominen tulisi luokitella oikeanlaiseksi sen mukaan, perustuuko tahto tiettyihin rauta-aikaisiin uskomuksiin vai ei. Huomauttaisin, että monille tämä "oikea osoite" koostuu niinkin yksinkertaisista asioista kuin luontainen uteliaisuus, pyrkimys ymmärtää maailmaa ja empatia kanssaeläjiämme kohtaan.

Arto kirjoitti...

Hyvä Eero. Jaksan aina hieman hämmästyä ihmisen kyvystä lukea toisen tekstiin omia ennakkoluulojaan. Mun ajatus on varmasti paljon yksinkertaisempi kuin millaisena sen luit. Oikeanlainen tahto on sitä, joka johtaa oikeanlaiseen muutokseen. Mutta kysymys, jota varsinaisesti mietin, ei liittynyt oikeanlaiseen tahtoon, vaan siihen, miten sen saa. Miten tahto vahingoittaa muuttuu tahdoksi tehdä hyvää? Tämä kysymys ei ollenkaan kiinnosta sellaista (yli)ihmistä, joka aina tekee oikein ja hyvin. Mutta meille muille, joiden pitää joskus katua tekojaan, tällä on iso merkitys. Homma toimii näinkin: Jos et halua ymmärtää, et varmasti myöskään ymmärrä. Jos taas haluat ymmärtää, mutta et ymmärrä, sinulla kyllä on tahto, mutta ei voimaa sen toteuttamiseen. Suosittelen siihen rukousta. Jos se ei just nyt tunnu järkevältä, se voi joskus myöhemmin pelastaa koko elämän.