Keskiviikkona meillä oli Helsingin tuomiokirkon kryptassa keskustelun niinkin ajankohtaisesta ja polttavasta aiheesta kuin helvetti. Joidenkin mielestä se on hauska sana, jota on mukava viljellä sinne tänne puheen lomassa. Toiset taas pidättäytyvät lausumasta koko sanaa. Ehkä siksi, että helvetin sanominen ei ole kaunista. Tai ehkä siksi, että itse asia on niin vastenmielinen tai jopa pelottava. Joka tapauksessa kyseessä on raamatullinen käsite, josta Jeesus ainakin puhui aika mieleenpainuvasti. ”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, revi se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.” Tämä on vuorisaarnasta. Vuorisaarna ei ole siis vain kauniita ja mieleenpainuvia autuaaksi julistamisia, vaan myös varoitus pahuutta kohtaavasta rangaistuksesta.
Kun valmistauduin omaan alustuspuheenvuorooni, kävin aika laajasti läpi sitä, mitä Raamattu oikeasti sanoo helvetistä. Nimittäin meidän mielikuviin väistämättä on vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen monet hyvin eloisat helvetin kuvaukset kirjallisuudessa ja taiteessa. Niiden kautta välittyy ajatus, että helvetti on paikka, joka liittyy vanhentuneeseen, raamatulliseen maailmankuvaan: ylhäällä taivas, alhaalla helvetti ja ihmisten maailma siinä välissä. Mutta oli mielenkiintoista havaita, että Raamatun opetus helvetistä ei loppujen lopuksi ole sidottu maailmankuvaan, vaan käsitykseen ihmisestä: Mikä ihminen on, mihin hän on matkalla ja mitä meille tapahtuu kuolemassa. Käsitys helvetistä liittyy käsitykseen kuolemasta. Tämä on aina kiinnostanut ihmisiä.
On paljon fiksuja ihmisiä, jotka ajattelevat, että kuolemassa kaikki raukeaa tyhjiin. Ja sitten on niitä, jotka mielellään välttävät ajattelemasta koko asiaa. Eräs keskustelun aikana esitetty puheenvuoro jäi mietityttämään. Puhuja oli ennen uskoon tuloaan ihmetellyt, miksi juuri kristityt, joille taivas ja helvetti ovat totta, ottavat kuoleman vastaan tyynesti ja rauhallisesti, kun taas moni muu on kauhuissaan kuoleman lähestyessä. Tietenkään asia ei ole ihan näin mustavalkoinen. Myös kristitty voi pelätä ja saa pelätä kuoleman hetkeä. Ja varmasti on tyynesti kuolemaan suhtautuvia ateisteja.
Mutta jokainen ottaa kuoleman hetken vastaan jollain uskolla. Jokaisella on jokin aavistus siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kristityllä on mukanaan Jeesuksen sanat: ”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän. Elän aina ja iankaikkisesti. Ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Vaikka aihe oli mielenkiintoinen ja keskustelu monipuolista, voi olla, että tähän samaan aiheeseen emme ihan heti palaa uudestaan. Mutta kyllä hyvä keskustelu kuolemaan liittyvistä aiheista aina keskustelun pörssikursseista ja maailmantaloudesta voittaa.