sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

2 minuuttia kehitysavulle

Yllättävän hyvin toimi kansalaiskeskustelu Tuomiokirkossa tänään. Tapani Ruokaselle pitää kyllä nostaa hattua erittäin hyvin tahditetusta keskustelusta. Puheenvuoroja oli kaikkiaan varmasti lähemmäs viisikymmentä ja tilaisuus venähti yli kaksituntiseksi, mutta missään vaiheessa ei tullut puuduttavaa oloa. Kyseessä oli siis Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan, Kirkon ulkomaanavun ja Suomen Kuvalehden yhteisesti järjestämä "2 minuuttia kehitysavulle".

Ainoa negatiivinen palaute, jonka sain tilaisuuden jälkeen koski (jälleen kerran!) äänentoistoa. Arvaa, ottaako päähän, kun tein mielestäni kaiken mahdollisen etukäteen, jotta meillä olisi ollut hyvä äänentoisto. Muuten kaikki toimikin moitteettomasti - Tuomiokirkon tunnetusti hankalasta puheakustiikasta huolimatta - mutta keskiristissä ollut yleisömikrofoni petti. Tai mikrofoni kyllä toimi ihan hyvin, mutta osa ihmisistä käytti liian vähän ääntä tai puhui ohi. Sen seurauksena keskustelua eturivissä seurannut kutsuvierasjoukko ei saanut kansalaisten puheenvuoroista juurikaan selvää. Itse juttelin Pertti Salolaisen ja Jutta Urpilaisen kanssa jälkikäteen ja molemmat olivat kuulleet huonosti. Ehkä osa yleisöstä myös kuuli huonosti. Harmi. Keskustelin asiasta melko kiivaasti äänentoistovastaavan kanssa, mutta vähän siitä jäi käteen. Ihmisille pitää vain selkeämmin sanoa, että puhuvat kovaa. Kirkkotilaan ei ilmeisesti ole kovin helposti mahdollista asentaa lisää kaiuttimia. Se on tietysti täydellistä typeryyttä, koska mitä virkaa kirkolla on, jos siellä ei saa puheesta selvää. Onhan se tietysti kaunis museo... 

No, muilta osin tilaisuus kyllä vastasi odotuksiin. Yksimielisyys kehitysavun merkityksestä oli liikuttavaa, vaikka joitakin kovistelevia puheenvuorojakin kuultiin. Juuri Afrikasta palannut Halonen nosti odotetusti esille naisten ja tyttöjen merkityksen. Samasta aiheesta puhui hyvin konkreettisesti myös muiden muassa Birgitta Rantakari Helsingin Diakonissalaitokselta. Vain muutama yleisöstä erehtyi julistamaan, mutta Ruokanen katkaisi fiksusti tällaiset yritykset. Suurin osa kansalaispuheenvuoroista oli erittäin asiantuntevia ja niiden kautta nousi esiin tärkeitä teemoja, mm. kulttuurin merkitys. 

Kulttuuriannista tilaisuudessa vastasivat Cantores Minores vokaaliyhtye Jonas Rannilan johdolla ja Harri Viitasen urkusäestyksellä sekä Tiina Vahevaaran sopraano. Hienoa musiikkia, kerta kaikkiaan.

Mulla oli tilaisuuden avaus- ja tervetulopuheenvuoro, jonka julkaisen tässä.


Tervetuloa Helsingin tuomiokirkkoon, olkaa kuin kotikirkossanne.

Käytän tilaisuuden hyväkseni ja yritän vastata kysymykseen, miksi kansalaiskeskustelu kehitysavusta järjestään juuri täällä, siis kirkossa? 

Ensinnäkin siksi, että Antti Pentikäinen Kirkon ulkomaanavusta otti yhteyttä ja kysyi, kävisikö se päinsä. Ja me vastasimme myöntävästi. Sitä paitsi kehitysapu on loistava aihe. Siinähän on kyse tasauksesta. Ne, joilla on runsaasti, antavat niille, joilta jotakin puuttuu. Itse asiassa ensimmäiset kehitysapukeräykset suoritettiin Paavalin lähetysmatkoilla Jerusalemin äitiseurakunnan köyhien tukemiseksi. Ja näissä keräyksissä antamisen motivaationa oli yhteys ja sen synnyttämä rakkaus.

Ehkä siinä on pieni painotusero verrattuna valtioiden rahoittamaan kehitysapuun, jonka perusteena esitetään usein oikeudenmukaisuus. Ei ole oikein, että kun me elämme yltäkylläisyydessä, osa ihmiskunnasta kärsii nälästä ja taudeista. Poliittisen keskustelun tarkoituksena on neuvotella siitä, mikä osuus meidän hyvinvoinnistamme on oikeudenmukaista antaa jaettavaksi. Onko se esimerkiksi 0,7% bkt:sta? Mutta miten hyvin tasaus ja oikeudenmukaisuus todella toteutuu poliittisena kompromissina?

Varmasti tarvitaan edelleen myös niitä, joiden motivaationa on rakkaus. Rakkaus tekee enemmän kuin on oikeus ja kohtuus. Sitä varten maailman joka kolkkaan on levinnyt Jeesuksen seuraajien yhteisö, kristillinen seurakunta. Se on myös kaikkialla missä on köyhyyttä, nälkää ja sotaa. Silloinkin, kun avustusjärjestöt joutuvat lähtemään, paikallinen seurakunta jää.  Me Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa haluamme olla osa tätä maailmanlaajaa yhteyttä, rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Siksi tämä keskustelu järjestetään Helsingin tuomiokirkossa.

Keskustelua on luvannut johtaa ja puheenvuoroja jakaa Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. Ole hyvä!


3 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Hienoa toimintaa, taas kerran!

Ongelmat äänentoistossa ovat kyllä NIIN ärsyttäviä ja NIIN yleisiä. Tänäänkin sain taas kotiväeltä samanlaista negatiivista palautetta surkeasta äänentoistosta tenavakirkossa Paavalissa. Minkäs teet, kun et voi tehdä yhtään mitään.

Redaktionsteamet kirjoitti...

Suurkiitos Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalle, medialle, avustusjärjestöille
sekä tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja presidentti Martti Ahtisaarelle
erittäin onnistuneen kansalaiskeskustelun järjestämisestä kehitysavun tukemisesta.

Kiinnostavin ja mielenpainuvin yleisötilaisuus, jossa koskaan olen ollut.

Presidenttimme joiden asiantuntemus ja saavutukset kriisinhallinta ja kehitysalueella arvostetaan maailmanlaajuisesti ja kansalaiset monesta eri kehitysapua tekevästä järjestöstä, jotka rohkaisevat konkreettisiin toimiin kantamaan kortemme kekoon paremman maailman puolesta ja jakamaan saamamme varat oikeudenmukaisemmin ja inhimillisemmin.

Kaunis tuomiokirkko oli loistava paikka tälle tilaisuudelle.

Istuin keskellä ja kuulin kaikki kansalaisten puheenvuorot hyvin
ehkä muutamaa lausetta lukuunottamatta.

pikkupappi kirjoitti...

Äänentoisto on haastava juttu ja tosiaan usein kyse on siitä, ettei mikrofoneihin osata puhua oikein. Ihmisten ohjaaminen onkin suuri haaste. Jos seurakuntalainen uskaltautuu mikrofonin ääreen, on ohjaamisessa oltava todella varovainen, ettei hermostus vain pahene. Toisaalta ohjaaminen on välttämätöntä, koska seurakuntalaisen panos menee vähän hukkaan, jos puhe ei kuulu mihinkään.