Kirjoittajista Henry on mun ikäinen lääkäri, joka tutkii elimistön vanhenemista ja sen estämistä, Chris on 71 v. potilas, joka ottaa lääkärin todesta. Tekstissä vilahtelee aika usein sana "darwinilainen". Sillä viitataan tietysti ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen on evoluution tuote, eikä ole sanottavasti muuttunut muutaman tuhannen vuoden aikana. Ihmisen eloonjäämiskamppailu on kuitenkin ihan viime aikoina dramaattisesti muuttunut yltäkylläisyydeksi. Pointtina on se, että nykyihmisen liikkumattomuus ja ylensyönti on rappeutumissignaali "darwinilaiselle" elimistölle. Masennus on tämän tulkinnan mukaan nälänhätään varautuvan ihmiselimistön selviytymisstrategia. Elintoimintoja hidastetaan, vararavintoa aletaan kerätä ja vetäydytään yksinäisyyteen. Liikkumattomuus ja ravinnon keräytyminen olisivat siis signaali keholle siitä, että nyt pitää hidastaa ja lamaantua, nälänhätä on tulossa.
On pakko myöntää, että kirjan ihmiskuva tai siitä tehtävät filosofiset johtopäätökset eivät tässä paljonkaan pohdituta. Ohjeistus on melko selvä: kuntoilua kuutena päivänä viikossa loppuelämän ajan, oikeaa ravintoa kohtuullisina määrinä loppuelämän ajan ja sitoutuminen. Sitoutuminen (johonkin, mihin tahansa?) siis edistää terveyttä. Olisko se nyt uskottava, kun se sanotaan darwinilaisittain?
