perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Blogituttuus

Blogituttuus on jonkinlainen välimuoto siitä, mitä tapahtuu ystävien välillä ja kirjan ja sen lukijan välillä. Hyvä kirja aiheuttaa vastustamattoman tarpeen viipyä sen henkilöissä ja heidän elämänkohtaloissaan. Vieraan kaupungin kadut tai kaukaisen aikakauden tapahtumat alkavat elää. Oma elämäkin joutuu hyvän kirjan kautta uudelleen puntariin. Olenko elänyt todeksi mahdollisuuteni? Raamatullisesti sanottuna, olenko käyttänyt leiviskäni viisaasti? Kirjaan ei voi kirjoittaa kommenttia, mutta siitä voi puhua hyvälle ystävälle.

Ystävän kanssa puhutaan oikeista, olemassa olevista asioista. Musiikista, jääkiekosta ja jalkapallosta, myös omista valinnoista, työhuolista, ihmissuhteista. Joskus näistä oikeista asioista on pahuksen vaikea puhua suoraan. Niihin ei meinaa saada etäisyyttä, ne on liian lähellä, liian iholla.

Blogituttu on siis jossain romaanihenkilön ja ystävän välimaastossa. Se on samalla jollain tavalla meidän sirpaleisen ajan kuvaus. On ystäviä, jotka ovat olemassa vain osittain. Siitä haluaisin oikeastaan päästä eroon. Kaipaan ystäviä, jotka ovat oikeasti olemassa. Voiko ihminen alkaa elää oman elämänsä romaania?

(Päivän blogi, RadioDei 9.1.2009)

5 kommenttia:

Aukku kirjoitti...

Arvokas blogituttava ei ole pöytälaatikkokirjoittaja vaan ajatuksia heräättävä ja ravistava ystävä. Blogituttava jakaa ajatuksiaan tavalla joka ei ole mahdollista saarnatuolista.

pikkupappi kirjoitti...

On totta, että nettituttavuudet jäävät helposti jollain tavalla ontoiksi. Toisaalta joskus tuntuu hiukan karmivaltakin, miten paljon saattaa tietää aivan "vieraiden" ihmisten elämästä ja kuinka helposti heistä puhuu kuin ystävistä. Toisaalta blogistania avaa näkymiä ja tuttavuuksia, jotka muuten jäisivät piiloon.

KirsiM kirjoitti...

Ihan mielenkiintoinen tapa ajatella, Arto. Nyt olisi varmaan syytä olla kirjoittamatta, koska olen juuri tuollainen blogituttava.

Itselleni on kuitenkin blogien kautta muotututunut muutamia hyviä ystävyyssuhteita, joita en muuten olisi saanut; osa on pelkästään verkon varassa. Kun työskentelin freetoimittajana, blogiyhteisön merkitys oli minulle tosi suuri – eihän minulla ollut työyhteisöä, jossa olisi puhuttu tauolla niitänäitä. Tiedän, että en ole ainoa, joka on näin kokenut.
Lisäksi olen iloinnut mahdollisuudesta pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin, joiden kanssa en nyt muutoin ennättäisi tavata monestakaan syystä.
En olisi ilman nettiä edes tiennyt, että kummitytöllä on kurkku kipeä, että on ollut sairaslomalla jo jonkin aikaa. Nyt oli mahdollisuus lähettää tsemppausviesti.
Minusta periaatteessa, siis periaatteessa, blogit mahdollistavat todellisen ajatustenvaihdon ja sen, että eri tavoin ajattelevat ja eri tavoin uskovatkin ihmiset voivat etsiä yhteyttä – joko uskossa tai inhimillisellä tasolla ylipäätään.

Arto kirjoitti...

Tänks, blogituttavat, pohdinnoista! Mulla on kommenttien valvonta päällä, koska sinne tuli taannoin nettirobottien syöttämiä linkkejä, joita jouduin sitten jälkikäteen poistelemaan. Eli siitä johtuu, että kommentti ilmestyy näkyviin hieman jälkijättöisesti. Laittakaa silti ajatuksia innokkaasti tulemaan!

miina kirjoitti...

Hei Arto,

Kirjoitat: "Blogituttu on siis jossain romaanihenkilön ja ystävän välimaastossa. Se on samalla jollain tavalla meidän sirpaleisen ajan kuvaus. On ystäviä, jotka ovat olemassa vain osittain. Siitä haluaisin oikeastaan päästä eroon. Kaipaan ystäviä, jotka ovat oikeasti olemassa."

Tarkoitatko, että haluaisit blogitutut tutuiksi, ystäviksi vai osittain olevat blogitutut häipyisivät?

Mulla on yksi blogituttu, varattu mies, jonka olen tavannut pari kertaa ja hän on myös yöpynyt meillä H:kissä käydessään. Ystävyytemme jatkuu. Yksi blogituttu on facebookkaverina. Lisäksi on pari muuta, joiden kanssa on tullut syvempi tunne, ystävyyden tunne puolin ja toisin.

Olen samaa mieltä Aukun kanssa, blogituttava on ajatuksia herättävä ja ravistava ystävä.