perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Sarasvuosta ja Heleniuksen musiikista

On kai parasta laittaa tänne joku ajatus Kryptan keskiviikkoillasta. Mulla taisi olla viime keväänä vielä hyvä tapa kommentoida heti päällimmäiset tunnelmat joko keskiviikkona illalla tai viimeistään torstain aikana. Nyt kävi niin, että lähdin Kryptasta melko suoraan vielä Kulmalan Markon varpajaisiin Kolmeen kruunuun (Liisankadulla ihan Zinnkellerin eli meidän entisen kotitalon vieressä). Tosin väsymys iski siellä aika nopeasti, kun olin sentään aloittanut päivän klo 7.15 Agricolasta, istunut 7 ja puoli tuntia (!!) kokouksissa ja sitten vielä vetänyt sen Kryptan tilaisuuden, joka päättyi klo 20.
Huomasin haukottelevani vahvasti vielä torstainakin, kun istuttiin Kryptassa klo 10-15.30 rovastikunnallisessa pappien tapaamisessa, jonka piispa oli kutsunut koolle (aiheina kirkonja hiippakunnan strategia 2015 ja parisuhdelain vaikutus kirkossa).

Mutta siis se keskiviikkoilta. En suoraan sanottuna yhtään osannut ajatella, minkälaista musiikkia siitä tulee, kun urkuri ja sähkökitaristi soittavat rokkiklassikoita. En tunne Jukka Ormaa entuudestaan, koska en ole koskaan kuunnellut Sielun veljiä tai mitään muutakaan suomirokkia (paitsi Hurriganesia). Helenius & Orma aloittivat yllättäen barokilla eli Bachin Sarabandella, joka loi koko tilaisuuteen yllättävän meditatiivisen ja hartaan tunnelman. Tervetulotoivotusten jälkeen oli vuorossa blues-sävyinen Wayfaring Stranger, jonka Mikko lauloi, ja pienen infopuheen jälkeen vielä Bridge Over Troubled Water. Elvistä ei siis kuultu, mutta ihan selvästi viimeinen biisi iski Sarasvuon Jariin hyvällä tavalla.

Jari puhui siis rukouksesta. Puheessa oli sekä henkilökohtaista että yleistä. Liikuttiin diaboloksen merkityksestä ylistämisen ja esirukouksen (tosin Jari ei käyttänyt tätä sanaa) tärkeyteen. Itselle tuli se tuntu - ja sitä Jari sanoi itsekin - että tilanne aiheutti pientä varauksellisuutta Jarissa. En usko, että se oli kuitenkaan paha juttu kokonaisuuden kannalta. Mun mielestä siitä jäi hieman rosoinen, mutta samalla merkityksellinen tunnelma. Oli kosketeltu tärkeitä asioita ja todettu, että joistain asioista on helppo puhua, mutta rukouksesta voi olla myös vaikea puhua. Ja joskus voi olla vaikea rukoilla.

Aika moni asia jäi oikeastaan mieleen sellaisena, että olis tehnyt mieli kommentoida. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan käsikirjoituksen mukaan kuultiin loppuun biisi People Get Ready Mikon laulamana ja sitten suoritettiin psalmikävely. Tosin tekstiksi valitsin Efesolaiskirjeen kohdan, jossa puhutaan rukouksesta ja Jumalan antamasta sotavarustuksesta diabolosta vastaan. Loppusoitto oli eräänlainen potpurri kahdesta tutusta laulusta: Maa on niin kaunis ja Wonderful World.

Sitä erityisesti mietin, mistä johtuu, että fiksut ihmiset pitävät hyvin tarpeellisena sanoutua irti antropomorfisesta - siis ihmismäisestä - jumalakuvasta. Paholaisella ei siis ole sorkkia ja sarvia, eikä Jumalalle ole valkoista partaa. Onko tosiaan niin, että kuvitellaan, että sellaista kirkko opettaa ja siihen uskoo? Tietysti asia on monisäikeinen. Kuviakin tarvitaan, eikä kirkko ole niitä täysin hylännyt koskaan. Ei myöskään tarvitse halveksia niitä ihmisiä, muun muassa lapsia, joiden jumalakuva on hyvin konkreettinen ja mutkaton. Mutta olishan se hassua ajatella, että akateemista koulutusta suosiva kirkko operoisi pelkästään lasten mielikuvilla. Aggressiivinen ateismi kompastuu juuri tähän ansaan. Se kuvittelee selittävänsä uskonnon tyhjäksi, kun se hyökkää siitä luotuja lapsellisia mielikuvia vastaan.

Ajattelin myös sitä, miksi me luterilaisessa kirkossa pyydämme puhujiksi niitä, joiden matka rukouksen maailmaan on monella tavalla vasta aukeamassa. Eikö olis perustellumpaa nostaa esiin niitä hengellisiä isiä ja äitejä, joilla on hengellisen ohjaamisen armolahja? Päädyin kuitenkin edelleen siihen vakaumukseen, että molempia tarvitaan. Entisessä elämässäni :-) jouduin kuulemaan monenlaisia yhtäkkiä uskoontulleita, joilla oli paljon isoja ja joskus hyvin kypsymättömiä ajatuksia uskosta. Ehkä on sittenkin parempi, että luterilaisessa kirkossa on tilaa niiden puheelle, jotka kantavat vastuuta yhteiskunnassa ja samalla etsivät vilpittömästi tilaa hengellisyydelle. Luulen, että sellainen kiinnostaa just siksi, että se tulee lähelle.

Eli illasta jäi oikein hyvä mieli kaikin puolin. Isot kiitokset Jarille, Mikolle, Jukalle ja Markolle! Ensi keskiviikkona jatketaan WSOY:n kanssa yhteistyössä toteuttavalla tilaisuudella, jossa puhujina ovat Tommy Tabermann, Augustinus-tutkija Timo Nisula ja filosofi Johannes Ojansuu.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Arto,

Oletko lukenut Heikki Mäki-kulmalan kirjaa "Näin puhui Sarasvuo". Hänen mukaansa Sarasvuo edustaa ajassamme yhtä menestyksen teologian suuntausta.

t. Jarkko

Arto kirjoitti...

Moi, Jarkko!
En ole lukenut. Monella ihmisellä on voimakkaita mielipiteitä Sarasvuosta, mikä on tietysti ymmärrettävää, kun Sarasvuolla on paljon mielipiteitä eri asioista :-) Mulle Jari on ennen kaikkea Raamattua hyvin tunteva kristitty ystävä, joka etsii omaa tapaansa sanoa asioita. Sellaisia on kiva olla!

Aasian auringossa kirjoitti...

Kuulostaa illalta, jossa olisi ollut tosi mukava olla! Sattuneesta syystä (6000 km) en ollut. Lämpimiä terkkuja sulle, Arto. Hienoa, että sä jaksat järjestää tuollaisia iltoja.

t. Tiina

Marco kirjoitti...

Moi !
Kiitos todella paljon upeasta illasta 8.10. Jari toi esiin uudella tavalla ajatuksia uskosta ja rukouksesta. Erityisen suuren suuri kiitos psalmikävelystä joka toimi kohdallani ja koin syvän kosketuksen ja yhteyden jumalaan.En ole käynyt paljoakaan kirkollisissa tilaisuuksissa mutta kiinnostus heräsi uudella tavalla. milloin ja missä olisi mahdollisuus tehdä psalmikävely uudestaan ?

T.Marco

Arto kirjoitti...

Luulen, että psalmikävelyitä harrastetaan seuraavaksi ainakin 12.11. ja 19.11. Kryptan illoissa, kun aiheena on taas rukous. Tervetuloa!