torstaina, syyskuuta 18, 2008

Koko viikko kerralla

Niin siinä vain kävi, että bloggaaminen Roomassa jäi pariin hajanaiseen huomioon. Nettiyhteys kyllä toimi silloin tällöin, mutta aika kului muihin viestintämuotoihin. Tässä siis pientä yhteenvetoa kuluneelta viikolta.

Sunnuntaina Alberto ja Irma ottivat mut kyytiin puolen päivän aikaan ja ajoimme Frascatiin lounaalle. Frascati sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä Roomasta etelään Colli Albani -kukkuloiden rinteessä. Rinteiltä tarjoutuu hienot näkymät alas laaksoon ja Roomaan asti.

Illaksi olin hankkinut lipun Michael Nyman Bandin konserttiin, joka pidettiin hienossa Santa Cecilia -akatemian konserttisalissa. Nymanin musiikki ei vain mitenkään koskettanut. Bändissä oli neljä jousisoittajaa, muutama puupuhallin, pari vaskea ja sähköbasso. Musiikki koostui lähinnä tasaisia kahdeksasosia jauhavasta monotonisesta sointumatosta, josta hyvin harvoin oli havaittavissa mitään melodista kehittelyä. Nyman on tunnettu elokuvamusiikistaan, joten ehkä kappaleet oli kirjoitettu efekteiksi kauhuelokuviin. Huono maku mulle kuitenkin jäi suuhun, mikä varmaan on osoitus omasta ennakkoluuloisuudesta. Loihan akustinen bändi kuitenkin ajoittain mahtavan äänimaailman konserttisaliin.

Maanantaina palautin vespan vuokraamoon ja otin aamujunan Napoliin. Napolin rautatieasemalta kulkee Circumvesuviana-linja suoraan Pompein raunioille. Olen käynyt monenlaisia raunioita katsomassa, mutta Pompei yllätti positiivisesti. Ensinnäkin kaupunki on erittäin laajasti kaivettu esiin, noin 2/3 koko pinta-alasta. Toiseksi useat talot olivat hämmästyttävän hyvin säilyneitä. Tai pikemminkin ne oli hämmästyttävän taitavasti kaivettu esiin. Baarien, kauppakojujen ja yksityispihojen kierteleminen sai melkein tuntemaan kaupungin vilinän ympärillään. Ja sitten oli tietysti ne Vesuviuksen tuhkan ja laavan peittämät surkeat ihmishahmot, joita oli muutama nähtävillä paikan päällä.

Napolissa ehdin olla vain iltapäivän, mutta jonkinlaisen tuntuman ehdin saada sen lähes afrikkalaiseen tunnelmaan. Koska olin liikkeellä kävellen, tutustumiskierros rajoittui vain rautatieasemalta tuomiokirkon suuntaan. Alue oli yllättävän ahtaasti rakennettua, tuomiokirkon piazzakin oli enemmän kaupunkipiha kuin aukio. Ja senkin tilan olivat vallanneet koulupojat jalkapalloineen. Fasadin sivupylväiköt toimivat maalitolppina. Il Duomo on tunnettu San Gennaron verestä, jonka säilytysrasiaa kannetaan prosessiossa joka syyskuun 19. päivä ja toisen kerran toukokuussa. Ystäväni Alberton mukaan napolilaiset uskovat San Gennaroon enemmän kuin Jumalaan.

Olisin mielelläni käynyt armenilaisessa kirkossa, mutta se oli valitettavasti siihen aikaan suljettu. Sen sijaan Gesú Nuovo tarjosi hienon paikan hiljentyä päivärukoukseen saksalaisista turistiryhmistä huolimatta. Kirkossa oli muun muassa Cosimo Fanzagon veistämät upeat Daavidin ja Jeremian patsaat ja vuonna 1987 pyhimykseksi julistetulle napolilaiselle jesuiitta-lääkärille San Giuseppe Moscatille omistettu sakaristo.

No, mitäpä näitä enää vatvomaan, kun on päässyt takaisin nauttimaan Suomen raikkaasta syksyisestä ilmasta. Oikeastaan sitä jo kaipasinkin. Oma maa fragola, muu maa mirtillo. Nyt Alissan kanssa teatterikerhoon ja sitten pyykinpesuun ja muihin siivoushommiin!

Ei kommentteja: