torstaina, syyskuuta 11, 2008

Kesäloma

Tulee nyt tämäkin sitten koettua, kolmen viikon kesäloma syyskuussa. Tiedän muutamia fiksun tuntuisia ihmisiä, jotka varta vasten ja niin usein kuin mahdollista säästävät kesälomansa syksyyn. Paljon useampi on silti ottanut naamalleen hieman sääliväisen ilmeen ja hyväntahtoisesti vilkaissut taivaalla raskaana roikkuvia pilviä, kun olen kertonut asiasta. Mutta eihän raikkaassa syyssateessa ole mitään vikaa. Ilma on hapekasta ja saa syyn käyttää sitä syystakkia, jonka osti viime talvena alennusmyynnistä.  

Silti kokemus ensimmäiseltä lomaviikolta ei ole kovin rohkaiseva. Maanantana tosin otin isän ja äidin kyytiin ja lähdimme mökille keräämään punaposkisia omenoita. Tiistaina olikin jo pakko palata takaisin sorvin ääreen. Tuomiokirkon kryptassa lokakuussa alkava keskustelusarja oli pakko saada kasaan torstaihin mennessä. Monenlaiset projektit on juuri heränneet kiivaaseen suunnitteluvaiheeseen kesän lokoilun jälkeen. Kaikilla tuntuu olevan juuri nyt tärkeää asiaa ja palaveerattavaa. Ei voi mitään.

Luulen, että tein fiksusti, kun buukkasin itselleni torstai-illan lennon Roomaan. Kristus-kuninkaan pikku palvelijattarien ylläpitämän majatalon tunnelma, Sant' Egidion yhteisön rukoushetket ja vespalla ajelu Rooman ruuhkassa toimivat tehokkaina lomatunnelman luojina. Tämä tosin herättää sen oikeutetun ja inhottavan kysymyksen, että miksi ihmeessä pitää lähteä ulkomaille, että osaa olla rauhassa lomalla. 

Ajatus kulkee pääministeri Matti Vanhasen esittämään ja pääkaupungin median ankarasti lyttäämään kysymykseen nurmijärveläisen omakotitalon onnesta eli siitä, haluaako suomalainen asua radanvarsilähiössä vai omakotitalossa. Kivikaupungin keskustan asukkina ja kuudennen polven helsinkiläisenä tunnustan tunnistavani Vanhasen ajatuksen viehätyksen omasta pihasta ja työkaluvajasta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi, sanoo Jeesus. Voisiko oma autotalli tyydyttää miehen sisällä olevan kaukokaipuun? Vähentäisikö se tarvetta viettää lomaa muualla ja vahvistaisiko se kotia? Koska kaikkien asioiden moraalisuus mitataan nykyään hiilidioksidipäästöjen määrällä, tämäkin on varmaan helppo laskea. 

Toivotan mahdollisimman monelle onnellista loppuelämää omassa talossa, mutta pelkään silti, että kaukokaipuu ei sen myötä katoa. Kaukokaipuu on hengellinen ilmiö. Sinne, sinne kaipaan, tähtitarhain taa, sanotaan hengellisessä laulussa. Juuri nyt en tosin kaipaa minnekään. Olen vaan. Niinkuin toivottavasti sinäkin.

Ei kommentteja: