Keskiviikon Kohtaamispaikkana Krypta oli koskettava. Leena Kontula kertoi Darfurista, Kirsi Tolvanen sudanilaisten pakolaisleireistä Ugandassa ja sudanilainen Jospeh Langoya oman tarinansa. Olivat myös laittaneet Kryptaan oikean valokuvanäyttelyn ja upeita somistuksia luomaan afrikkalaista tunnelmaa. Päätimme illan psalmikävelyyn, jossa minä luin Psalmia 23 suomeksi, Joseph luki acholiksi ja eräs toinen sudanilainen arabiaksi.
Kolmen viikon reissun aikana Suomessa ehti tapahtua paljon - enkä nyt tarkoita ikävästi päättynyttä Kanervan kujanjuoksua.
Tampereelle valittiin piispaksi Matti Repo, jota tämän päivän Kotimaa tituleeraa "ekumeeniseksi basistiksi". Kun olen itsekin ekumenian puolesta toimiva basisti, on helppo lähettää lämpimät onnittelut valinnan johdosta sekä Matille että hiippakunnalle!
Markku Koivisto on ilmoittanut perustavansa uuden kirkkokunnan. Huomaan olevani vähän surullinen. Syy on sama, jonka Matti Repo ja Miikka Ruokanen esittävät Kotimaan haastatteluissaan. Kristuksen kirkon pirstaloituminen ei voi olla hyvä juttu. Kirkon sisällä Nokia Missiolla olisi voinut olla jotain merkitystä. Samalla se olisi joutunut olemaan itsekriittinen ja kasvamaan henkisesti. Tosiasiahan on, että mahdollisesti perustettavaan uuteen kirkkokuntaan ei tule kovinkaan suurta jäsenmäärää, eikä sen toiminta vaikuta vakiintuneisiin kirkkokuntiin. Eikä ketään kiinnosta, mihin suuntaan liike kehittyy.
Tietysti asiaa voi lähestyä käytännöllisesti ja pitää ratkaisua helpotuksena kansankirkon sopuisuuden kannalta. 1500-luvun uskonsotien rauhoittamiseksi luotu periaate "kenen maa, sen uskonto" antaa perusteet ajatella, että kirkko ei olekaan yksi, vaan monta, erillistä, itsenäistä yksikköä. Tässä on protestanttisen kirkkokäsityksen käytännöllinen ydin. On oikeus perustaa omia seurakuntia, jos vallitsevat seurakunnat eivät miellytä. Mutta kuten joskus aiemmin olen todennut, tällainen ajatus sopii huonosti yhteen kansalliskirkkoihanteen kanssa. Suomen ev.-lut. kirkko on elätellyt sellaista katolilaista (yleiskirkollista) ihannetta, että se edustaa koko kansan kristillisyyttä. Mutta nyt näyttää, että se onkin valmis pitämään itseään vain yhtenä protestanttisena lahkokirkkona, jonka rinnalle on lupa ja ehkä tarkoituskin perustaa niin monta lahkokirkkoa kuin on mielipidettä. Tätä taustaa vasten onkin mielenkiintoista seurata kirkon liberaalisiiven tyytyväistä hyrinää Markku Koiviston ratkaisun johdosta.
Ja kun nyt aloitin Kotimaa-lehden kommentoinnin, niin jatketaan samalla linjalla. Maaningan kirkkoherra Arto Penttinen kirjoittaa Mielipiteet-sivulla Marian ilmestyspäivän väärästä ajankohdasta. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Tänä vuonna luterilaisen kirkon kalenteri on ollut aikaisen pääsiäisen vuoksi sekaisin. Kirkollinen kalenteri on useimmille osastossa EVVK, joten voit rauhassa jättää tämä löpinän lukematta. Eikä se munkaan mielestä ole maailman tärkein asia, mutta siitä huolimatta mulla on siitä mielipide :-) Meillä on nimittäin omaksuttu sellainen käytäntö, että Marian ilmestyspäivää vietetään joka vuosi sunnuntaina, vaikka sen oikea vietto tapahtuu tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua eli 25.3. Tänä vuonna pääsiäistä vietettiin heti kevätpäiväntasauksen jälkeen 23.3. ja Marian ilmestyspäivä piti siirtää vietettäväksi sitä ennen. Mutta kun sitä ei voi viettää palmusunnuntaina, se oli siirrettävä vielä yhtä viikkoa aikaisemmaksi eli 9.3., yli kaksi viikkoa ennen oikeaa päivämäärää.
Hieman vastaavanlainen outous liittyi Kynttilänpäivään, jota kutsutaan englanniksi nimillä Presentation of Our Lord eli Jeesus-lapsen temppeliintuomisen päivä ja Candlemas. Päivää vietetään vanhastaan 2.2. Suomen ev.-lut. kirkossa sen vietto on kuitenkin siirretty sunnuntaihin. Tänä vuonna, kun laskiaissunnuntai oli varhaisen pääsiäisen vuoksi jo 3.2. eli Valon päivänä, Kynttilänpäivä oli siirrettävä viikkoa aikasemmaksi eli 27.1. Valon päivä ja Kynttilänpäivä siis erotettiin toisistaan viikolla. Olemme tässäkin asiassa eri rytmissä ekumeenisten ja kansainvälisten sisarseurakuntiemme kanssa. Impivaaralaiselle ja omalakiselle kansalliskirkolle tällainen voi sopia, koska se ei keskustele toisten kristillisten kirkkojen kanssa, vaan toisten suomalaisten yhteiskunnallisten instituutioiden kanssa. Niin makaa kuin petaa. (Sopiiko sanonta tähän?) Suomen kirkollisen kaltenterin määrää siis suomalainen yhteiskuntaelämä eikä kirkon oma julistus.
Mun mielestä se on väärin. Kirkollisia juhlapäiviä tulisi ja voi varsin hyvin viettää arkisinkin, kuten nyt jo tehdään Pyhän Henrikin kohdalla 19.1. Jos Marian ilmestyspäivää vietettäisiin joka vuosi 25.3., se saattaisi saada aivan toisenlaisen, vahvemman merkityksen. Nythän siitä on tullut paastonajan poikkeussunnuntai.
Mutta kuten sanottu, tällä jorinalla on tuskin suurta hengellistä vaikutusta lukijoihin, joten on parasta lopettaa...
Olen potenut pientä kuumeeseen vivahtavaa päänsärkyä useampana päivänä tällä viikolla. En vielä osaa sanoa, onko se Suomesta saatua kevätflunssaa vai jotain Afrikasta tuotua. Huomenna aloitan päivän Alissan koululla Kaisiksessa päivänavauksella, jossa luemme paimenpsalmia 23. Lauantaina on yksi vihkiminen Suomenlinnassa, sunnuntaina Tuomiokirkossa Kirkko soikoon -festivaalin avajaismessun liturgia klo 10 ja saarna Tuomasmessussa klo 18. Ajatuksia saarnaa varten on tietysti paljon. Mitä "Herra on minun paimeneni" tarkoittaa kotoaan karkoitetulle ja orvoksi joutuneelle?
