keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Karismat käyttöön

Olen tämän ja ensi viikon virkavapaalla, mutta ainakin tähän asti päivät ovat täyttyneet monenlaisista tapaamisista ja rästitöistä. Maanantaina tosin ehdin istua Lähetyskirkolla järjestetyn Karismaattinen kirkko -seminaarin. Telarannan Reijo oli saanut piispat John Vikström, Jorma Laulaja ja Gustva Björkstrand alustajiksi. Seminaarin kuluessa useat myös viittasivat piispojen helluntaitervehdykseen Ilon ja rohkeuden Henki viime vuodelta, jossa karismaattisiin ilmiöihin otettiin hyvin myönteinen kanta. Voisi siis olettaa, että karismaattisuus on jonkinlaisessa myötätuulessa.

Mielestäni seminaari osoitti, että ilmiöstä on vaikea saada konkreettista otetta. Osittain karismaattisuudella haluttiin tarkoittaa vaikkapa sitä, että hoidetaan hyvin saatua virkaa. Karismaattinen kirkko voisi tämän ajatuksenkulun mukaan olla sellainen, jossa kaikki tapahtuu samalla tavalla kuin nytkin, mutta vähän paremmin ja enemmän tosissaan. No, ihan näin pliisua visiota kukaan ei tainnut siellä esittää. Tarkoitettiin varmaan esimerkiksi sitä, että liturgia sellaisena kuin se nyt on, voi olla "karismaattinen", jos se toteutaan välittömästi ja vapautuneesti. Myönteisesti ajatellen jäi sellainen jälkimaku, että nk. yliluonnolliset karismaattiset ilmiöt haluttiin nähdä yhdessä jatkumossa luonnollisten lahjojen kanssa. Kovin syvällistä teologiaa ei tässä seminaarissa siis tehty, mutta keskustelun päitä avattiin.

John Vikström kysyi alustuksessaan, onko karsimaattisuus sellainen asia, joka voidaan juuri ja juuri hyväksyä luterilaiseen teologiaan, vai kuuluuko se keskiöön. Vastauksen avaimeksi hän esitti karismaattisuuden määritelmäksi "läsnäolevan Jumalan kosketus". Jos karismaattisuus on sitä, sillä on samalla myös vankka sija luterilaisen teologian keskiössä. Luther korosti Jumalan todellista läsnäoloa (reaalipreesens). Vikström viittasi tässä erään ruotsalaisen piispan määritelmään "Pyhän Hengen aikamuoto on preesens". Pyhä Henki on Luoja (Spiritus Creator). Pyhä Henki on läsnä juuri silloin, kun sen suomat lahjat ovat käytössä. Itse uskossa Kristus on läsnä.

Alissa on keksinyt hyvän tavan saada isän jakamaton huomio. Jos luen lehteä tai jostain muusta syystä otsa on keskittyneesti rypyssä, Alissa vetää etusormella voimakkaan vedon keskelle otsaa hiusrajasta nenään asti. Otsan ja silmien ympäryslihasten jännitys laukeaa ja tulee rento olo. Sanoin omassa puheenvuorossani, että jotain samaa havaitsin itse Tuomasmessussa, kun olin jakamassa öljyllä voiteluita. Nykyään Tuomasmessussa voi rukousjakson aikana tulla öljyllä voideltavaksi ilman, että on mitään sanallisesti ilmaistua rukouspyyntöä. Rukouspalvelija tekee öljyyn kostutetulla sormella ristinmerkin sitä haluavan otsaan. Jumalanpalveluksesta tulee näin hyvin "koskettava" tapahtuma. Tietysti toisen ihmisen kosketus on vähän eri asia kuin Jumalan kosketus. Mutta ehkä ei ihan täysin eri asia kuitenkaan. Ehkä ne liittyvät toisiinsa.

Maanantaiaamuna, juuri ennen yllä mainitun seminaarin alkua sain puhelinsoiton eräältä ystäväperheeltä. He olivat menettäneet viime perjantaina 16-vuotiaan poikansa hyvin traagisessa onnettomuudessa. Samalla, kun koko Suomen kansaa järkyttivät uutiset Malagan bussionnettomuudesta, yhden perheen elämä oli toisaalla mennyt raiteiltaan. Suuronnettomuudet saavat enemmän huomiota, mutta järkytyksen määrä on molemmissa sama. Mitä tahansa voi tapahtua, ja tapahtuukin.

Huomenna klo 18 alkaa Peter Halldorfin kaksipäiväinen seminaari kulttuurikeskus Sofiassa. Myöhästyn sieltä vähän, koska sitä ennen yritän ehtiä katsomaan Alissan teatterikerhon esityksen Annantalolla. Lauantai menee Tuomasyhteisön kehittämispäivässä. Optimistinen haaveeni on, että sunnuntaista sunnuntaihin keskityn kirjallisiin töihin. Helatorstaina vois jopa mennä mökille aloittamaan kevättöitä...

Ei kommentteja: