sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Retro- ja prospektiivi

Jossain vaiheessa viikolla oli varmaan ajatus kirjoittaa yhtä ja toista, mutta niin se vain viikko meni. Ymmärrän hyvin, että pappiskollegat ovat vaisusti kommentoineet pastori Markku Suokonaution narsismia uhkuvaa haastattelupläjäystä Suomen Kuvalehdessä pari viikkoa sitten. Omat kommenttini tulevat nyt auttamatta myöhässä. Kotimaan kolumnisti Heli Karhumäki (Kotimaa 28.2.2008) teki palveluksen soittamalla Suokonautiolle ja kysymällä suoraan, mitä hän oikeasti arvostelullaan tarkoittaa. Puhelimessa kävi ilmi se, mikä oli haastattelun perusteella pelättävissä. Kirkolla on kuulemma maailman paras tuote, jota sen pitäisi kohupastorin mukaan pitää enemmän esillä. Tarkemmin kysyttäessä käy kuitenkin ilmi, että itse asiassa kirkolla ei ole mitään omaa tuotetta. On vain pastorin oma loistava mediapersoona, jolle pitäisi antaa enemmän tilaa. Pakko kysyä, mistä näitä (meitä) vinksahtaneita pappeja oikein tulee?

Mikä luterilaisessa mielen maisemassa yhä uudelleen houkuttelee meitä pappeja lankeamaan ylpeyteen ja julistamaan oman itsemme ilosanomaa? Niinkö se on, että mitä surkeammalta kirkko ja seurakunta näyttää, sitä kirkkaammin minä pääsen loistamaan? Tarvitseeko meidän oikeasti nähdä vihollinen kirkon sisällä virittääksemme itsemme huippusuorituksiin? Ja ei kai tämä ole ensimmäinen kerta, kun vuodatan tätä samaa kritiikki/itsekritiikki-valitusvirttä?

Monessa pintatasoon liittyvässä asiassa Suokonautio toki lausuu julki tuttuja ja tunnustettuja epäkohtia. Kirkossa pelätään persoonallisuuksia. Erilaisuus on hyvä asia, jolle pitäisi osata antaa tilaa. Jumalanpalvelukset ovat usein unohtuneet pelokkaaseen käsikirjan toisteluun elävän kohtaamisen sijaan. Saarnat saattavat jäädä ulkokohtaisiksi ja toistella epämääräistä sekoitusta keittiöpsykologiasta ja huonosti sisäistetystä vanhurskauttamisopista. Seurakuntien toimintakulttuuri voi perustua patriarkaalisiin tai muihin piilotettuihin valtarakenteisiin, jotka estävät elämän virtaamisen.

Suurin osa näistä ongelmista ratkeaa, kun lähtee papiksi vaikkapa Kanadaan. Ei ole samanlaista hallintobyrokratiaa. Persoonallisuuksille on tilaa. Jumalanpalveluksia saa viettää melkein miten tahtoo, kunhan pysyy väleissä seurakuntalaisten kanssa. Yksi juttu ei kuitenkaan muutu Suomessa, Kanadassa, Afrikassa, eikä missään muuallakaan. Kirkko on olemassa vain siellä, missä julistetaan sanomaa Jeesuksesta kolmiyhteisen Jumalan nimessä. Populistinen kirkkokritiikki saakoon paikkansa, mutta seurakunta ei niele mitä tahansa pureksimatta. Kun Tuomasyhteisö on määritellyt strategiakseen olla "piikkinä kirkon lihassa", varjelkoon piikeillä kruunattu Mestari meitä sortumasta oman erinomaisuutemme. En haluaisi olla sellaisessa joukossa, joka kokee tehtäväkseen piikitellä Kristuksen ruumista saadakseen naamansa lehtien palstoille.

Kulunut viikko oli merkattu kalenteriin lomaksi. Koska olen lähdössä kolmeksi viikoksi reissuun, en antanut sen häiritä, vaan yritin parhaani mukaan putsata pöytää ja hoitaa asioita. Torstaina nauhoitimme jälleen kuukauden verran uusia Päivän Sana podcasteja. Perjantaina sain aikaa kulumaan Helsingin ekumeenisen toimikunnan asioihin. Tiistaille ja keskiviikolle olin onnistunut sopimaan yhteensä kahdeksan erilaista palaveria ja tapaamista. Tiina oli työmatkoilla osan viikkoa, joten Alissan menemisiä ja tulemisia sumplittiin koko perheen voimin. Perjantaina illalla oli miellyttävä ja rauhoittava hetki ystävien luona Kirkkonummella. Juttelimme nuorisosta, Tuomasyhteisöstä, Agricolasta ja tulevaisuudesta. Rukoilimme yhdessä. Kiitos T & M ja kaikki mukana olleet! Ja viikonloppua olen saaneet viettää kotoisasti perheen kesken.

Nyt on siis aika pakata laukku ja suunnata katse kohti Afrikkaa. Lento lähtee maanantaina aamulla. Olen kaksi ensimmäistä yötä Alanteiden luona Nairobissa. Loppuviikon vietän ihan reilusti leväten ja lomailleen Mombasassa. Palaan muutamaksi päiväksi Nairobiin ensi sunnuntaina. Sieltä lennän Ugandaan keskiviikkona 19.3., missä tapaan Saaran ja muun Suomesta tulevan ryhmän. Kampalassa on tarkoitus tavata muutamia suomalaisia ennen kuin ajamme tunnin matkan pohjoiseen. Kiirastorstaista pääsiäissunnuntaihin olemme orpokotilasten luona Luwerossa. Sen jälkeen ohjelma on vielä hieman avoin. Kotiin palaamme lauantaina 29.3., jHs. Ehdin siis sopivasti Tuomasmessun 20-vuotisjuhlamessuun, jota vietetään siis 30.3.

Jos jostain löydän nettipäätteen, kirjoittelen kuulumisia. Voi kuitenkin olla, että siihen ei ensimmäisen viikon jälkeen ole mahdollisuuksia. Muistakaa iltarukouksissanne!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten tuli mieleeni vanha suomalainen sananlasku padasta ja kattilasta...

Arto kirjoitti...

Kiitos nyt tastakin. Olen kylla itsekin ajatellut, etta olisi ehka parempi kirjoittaa anonyymina...