maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Pyhät ja pahat henget

Lapsikaappauksista tunnetuksi tullut Lord's Resistance Army (LRA) ja sen johtaja Jospeh Kony on Suomesta katsottuna käsittämätön ilmiö. Vielä käsittämättömämpää on se, että kyseisen kapinallisarmeijan kukistaminen ja aseistariisuminen on edelleen kesken. Tämän päivän Daily Monitor kertoo epäilyistä, että LRA:n toiminta on siirtynyt Ugandasta Keski-Afrikan Tasavaltaan, jossa se olisi kaapannut ja joukkoraiskannut 150 tyttöä ja naista. Edellisessä postissa mainitsemani kirja Aboke Girls kertoo tapahtumista, jotka saivat alkunsa lokakuussa 1996 eli lähes 12 vuotta sitten. Eikö hulluus milloinkaan lopu?

Kun lähdimme Kampalasta, viimeisen rahansopimuksen allekirjoitus oli sovittu tämän viikon torstaille. Lehdet tosin epäilivät, että Kony ei tule paikalle, koska ei luota turvallisuusjärjestelyihin. Tämä "pyhän hengen" auktoriteetilla puhuva sotapäällikkö on etsintäkuulutettu YK:n kansainväliseen tuomioistuimeen rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

En tiedä, onnistuinko saamaan järkevää käsitystä liikkeen taustoista ja motivaatiosta. Suurin piirtein se menee näin. Idi Amin rekrytoi armeijansa ja lähipiirinsä Pohjois-Ugandasta, Niilin pohjoispuolelta (Murchison Falls National Park, jossa kävimme, sijaitsee juuri tällä vaarallisella rajaseudulla), acholi- ja lango-heimojen parista. Aminin kukistuttua vuonna 1979 ja syrjäytetyn entisen presidentin Oboten nousu valtaan 1980 ei muuttanut armeijan kokoonpanoa. Vapauttajana esiintynyt Obote osoittautui yhtä pahaksi tai pahemmaksi tappajaksi kuin Amin. Oboten valtakausi kesti vuoteen 1985, jolloin hänet syrjäytti jo toistamiseen omat kenraalinsa. Sekasortoisen ja lyhyen välivaiheen jälkeen nykyisen presidentti Musevenin joukot (National Resistance Army NRA) valtasivat Kampalan ja ottivat vallan käsiinsä. Sisällissodan aikana pakkosiirrettiin ja tapettiin satojatuhansia.

Vaikka Musevenin armeija siis voitti, hänen joukkojensa ei siis onnistunut saada haltuunsa Niilin pohjoispuolella olevia alueita, vaan kapinallisjoukkoja (Uganda People's Democratic Army UPDA) jäi sinne elämään. Luwero, johon viime viikkoinen vierailumme suuntautui, oli sodan keskisimpiä ja raaimpia näyttämöitä, johon kapinallisjoukot tekivät kammottavia kostoiskuja. Ihmiset kertoivat tien varsien ruumiskasoista, kepin nokkaan nostetuista päistä, pääkalloröykkiöistä.

UPDA joutui pian alakynteen, mutta kapinallisten yhdistäjäksi nousi acholi-heimoon kuulunut meedio nimeltä Alice Auma, joka tunnetaan yleisesti nimellä Alice Lakwena. Hän onnistui kokoamaan vuoden 1986 lopulla Musevenin vastaisen armeijan, jonka hän nimesi Holy Spirit Movementiksi. Tämä fanaattinen ja taikauskoinen kapinallisjoukko saavutti Kampalan lähialueet marraskuussa 1987 ja pysähtyi vasta valtavaan kranaattituleen. Alice Lakwena pakeni Keniaan ja kuoli siellä viime vuonna. Vuonna 2004 häntä syytettiin lapsikaupasta.

Tammikuussa 1987 Jospeh Kony otti kapinallisjoukkojen johdon käsiinsä väittäen Lakwenan hengen siirtyneen häneen. Sissisodankäynnin opit hän sai entisiltä Oboten kenraaleilta. Sekä Alice Lakwenan että Jospeh Konyn kierossa uskonnollisessa maailmassa keskeisellä sijalla oli puhdistautuminen ja puhdistaminen. Armeijassa keskeistä valtaa pitäneet acholit pelkäsivät, oikeutetustikin, Musevenin joukkojen kostoiskuja. Liikkeen tarkoitus oli puhdistaa heimo, ottaa uudelleen valta käsiin Musevenilta ja hallita 10 käskyn mukaisesti maallista paratiisia. Kaikki, jotka vastustivat "pyhän hengen" ohjeita, tapettiin järkyttävillä tavoilla. Aluksi Lord's Resistance Army sai tukea acholeilta, koska Musevenin NRA tunnettiin myös raaoista otteistaan. Vähitellen ihmiset kuitenkin kääntyivät LRA:ta vastaan. Jospeh Konylle se ei merkinnyt luovuttamista, vaan entistä raaempaa taktiikkaa, puhdistustoimenpiteitä. Jos joku tavattiin ajamassa polkupyörällä (henki oli kieltänyt polkupyörät), hänen jalkansa viestettiin poikki. Kaapatut lapset peloteltiin tappajiksi. Se joka ei totellut tai teki jotain väärin, tapettiin mukiloimalla.

Jossain vaiheessa Sudanin islamilainen hallitus huomasi, että Ugandan ja Sudanin rajaseudulla toimivaa LRA:ta voisi käyttää puskurina Etelä-Sudanin ei-isalmilaisia kapinallisia vastaan. Kony ja LRA alkoivat siis saada aseita ja tukea Sudanin armeijalta. Samalla lapsikaappaukset ja terrorismi Pohjois-Ugandassa jatkui. 90-luvun puolivälissä oltiin jo lähellä rauhansopimusta, kunnes neuvottelut menivät solmuun.

Keskiviikkona 2.4. Kohtaamispaikassa Kryptassa on aiheena "Mitä Sudanissa tapahtuu?" En tajunnut Ugandaan lähtiessäni, että Sudanin tapahtumat liittyisivät näin suoraan Ugandan lähihistoriaan. Toki Darfurin kriisi ja Etelä-Sudan ovat erillisiä konflikteja, mutta tarkoitus on puhua molemmista.

Kohtaamispaikassa ovat vieraina Darfurissa puolitoista vuotta poliiseja kouluttanut rikosylikonstaapeli Leena Kontula sekä Suomessa asuva acholi-heimoon kuuluva sudanilainen Joseph Langoya. Joseph toimii koordinaattorina Sudan Vision and Rehabilitation Association -nimisessä yhdistyksessä, jonka puheenjohtajana toimii tuomasmessulainen Kirsi Tolvanen. Illan aikana kuullaan, mitä tavallisille ihmisille kuuluu tänään Etelä-Sudanissa ja mitä kristillinen usko siinä kontekstissa merkitsee. Kannattaa tulla!

sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Kotona taas

Suomi otti meidät vastaan keväisen aurinkoisena eilen iltapäivällä. Viimeiset päivät Kampalassa ja matkalla lentokoneessa ajatukset pyörivät matkan kokonaisvaikutelmassa. En osaa kuvata sitä muulla sanalla kuin ristiriitainen. Koimme paljon iloa, avoimuutta, ystävällisyyttä, yhteisöllisyyttä, lämpöä (sekä fyysisesti että henkisesti). Samalla näimme köyhyyttä, toimettomuutta, rappeutumista, alkeellisuutta, sodan ja tappamisen jälkiä. Ja jollain erikoisella tavalla nämä liittyivät toisiinsa niin, että toista ei ole ilman toista.

Matkan varrella oli kyllä nettikahviloita, mutta ei useinkaan siellä, missä pysähdyimme. Kampalassa nettiyhteys oli tosi hidas ja näppäimistölle oli varmaan kaadettu siirappia. Omalla läppärillä olisi saanut hotellista yhteyden, mutta jätin koneen tarkoituksella kotiin. Yritän siis vähitellen purkaa kokemuksia tähän blogiin.

Luin viimeisenä päivänä hollantilaisen lehtinaisen Els de Temmermannin kirjan Aboke Girls, joka kertoo yhden tarinan lapsien kaappauksesta Lord's Resistance Armyn orjiksi ja taistelijoiksi. Lokakuussa 1996 Aboken katolisesta tyttökoulusta kaapattiin kaikkiaan 139 12-15-vuotiasta tyttöä, mutta urhea italialainen sisar Rachele onnistui vapauttamaan näistä 109 juoksemalla kaappajien perään. Jääneiden 30 tytön tarina kouristaa vatsaa.

Vierailimme useissa kouluissa. Ehkä voimakkaimmin jäi mieleen St. Cyprian Chavanod Secondary School Luwerossa. Ugandan peruskoulussa (primary) on seitsemän luokkaa ja secondary-tasolla neljä luokkaa. Koulu oli intialaisten Sisters of the Cross of Chavanod'n vasta perustama, toiminnassa oli vasta ensimmäinen luokka (S-1) ja oppilaita yhteensä parikymmentä. Sisaret ja tytöt olivat valmistaneet meille hienon tervetulo-ohjelman, josta melkein myöhästyimme Kampalan ruuhkien takia. Tapasimme Saaran kanssa muutamia koulun tyttöjä uudestaan pitkäperjantain ristivaelluksella ja sitten vielä koko ryhmän kanssa lauantaina.
video

Kampalalaisen Daily Monitor lehden uutisjutun mukaan eräällä hallintoalueella (Bugisu) 61% tytöistä pakotetaan yhdytään ja (avioliiton ulkopuoliseen) äitiyteen ennen 16 syntymäpäiväänsä. Kyseisen alueen naisparlamentaarikko Ms Netalisire sanoo, että joillakin alueilla yli 50% äideistä on 10-15-vuotiaita lapsiäitejä, joiden koulu on jäänyt kesken äidiksi tulemisen takia. Koulujen perustamisella ja ylläpitämisellä on siis tässä tilanteessa ihan toisenlainen merkitys, kuin Suomessa. Niiden tarkoitus on yksinkertaisesti pyrkiä edes joltain pieneltä osalta suojaamaan tyttöjä ennenaikaiselta äitiydeltä.

Kadulla meininki on ihan toista. Ihmiset hakevat toisiaan ja käyttävät tilaisuudet hyväkseen. Televisiossa puhuttiin huolestuneesti nuorten alkoholinkäytöstä, koska se tekee seksikäyttäytymisestä holtitonta ja osaltaan aiheuttaa HIV/AIDSin leviämistä. Pidättyväisen pohjoisen ihmisen kysymys on, mihin ihmeeseen Ugandan nuoret tarvitsevat alkoholin tuomaa estottomuutta? Daily Monitor tosin siteeraa Ugandan terveysministeriön korkeaa virkamiestä, joka huomauttaa, että nykyään taudin leviämisen kannalta "vanhemmat ihmiset" (joilla Ugandassa tarkoitetaan 30-45-vuotiaita!) ovat nuoria merkittävämpi ryhmä.

"Ugandassa ei puhuta seksistä. Sitä harrastetaan", oli eräs ugandalainen kuvannut tilannetta suomalaiselle lähetystyöntekijälle. Tosin puhumattomuuden kulttuuria on ryhdytty aktiivisesti murtamaan. Ikäryhmien välisen seksin tuomitsevat mainosplakaatit näkyivät katukuvassa selvästi. Oheinen kuva on otettu pitkäperjantain ristin tieltä. Mainoskyltissä lukee "Not even Sugar Daddies can stop her". Joku harmistunut kansalainen vaati lehden yleisönosastossa puuttumasta myös Sugar Mommyjen nuorille pojille esittämiin houkutuksiin. Uganda onkin saanut naapureihinsa verrattuna HIV/AIDS-tartuntojen kasvun kuriin. Ainakin Keniassa asiaan suhtaudutaan selvästi häveliäämmin.

Tänään vietetään Tuomasmessun 20-vuotisjuhlamessua. Olen ilmoittautunut laulukirjojen jakajaksi, joten siellä nähdään, jos pääset paikalle!

tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

Viidakkoon ja takaisin

Nyt on turha edes yritta antaa kuvausta kaikesta, mita on ehtinyt tapahtua puolessatoista viikossa. Joka tapauksessa olemme nyt takaisin Kampalassa. Edelliset kaksi yota vietimme Murchison Falls kansallispuistossa lahella Kongon raja. Vaikka ajomatkat eivat ole pitkia, autossa on istuttu niin etta luita sarkee. Kaikkein kivointa oli kuitenkin viettaa paasiaista Luwerossa: kiirastorstaina messu Church of Ugandan (angl/prot) kirkossa, perjantaina Ristin tien vaellus katoliselta katedraalilta protestanttiseen katedraaliin kesti viitisen tuntia helteessa (matkan varrella oli ristin tien asemien lisaksi ainakin yksi koiranraato, josta oli jo osa ehditty kaluta) ja paasiaisaamun messu klo 7 katolilaisten kanssa seka klo 9 prtotestanttien kansa.

Jouduin yllattaen paapuhujaksi seka palmusunnuntaina Nairobissa suomalaisten tapaamisessa etta em. protestanttisessa paasiaismessussa. Kumpaankaan en oikein osanut valmistautua, kun tajusin vasta paikan paalla, mita "tervesten tuominen" tarkoittaa. Church of Ugandan englaninkielinen jumalanpalvelus oli hyvin karismaattinen, mutta samalla anglikaanista messukaavaa noudattava.

Matkan ehdottomia kohokohtia olivat kouluvierailut, joissa meidat poikkeuksetta toivotettiin tervetulleiksi lauluin ja tanssein. Ehka on mahdollista myohemmin jakaa jotain tarkempia ajatuksia. Uganda on joka tapauksessa erittain vihrea ja tuottoisa ma, jossa kuitenkin jostain syysta on paljon koyhyytta. Verrattuna Suomen ankariin viljelysolosuhteisiin tilanne tuntuu erikoiselta. Miten on mahdollista, etta naissa olosuhteissa ei ole pystytty luomaan varallisuutta jokaiselle? Syita on tietysti monia, joista viimeisimpina huono kasitys demokratiasta, poliittinen korruptio ja rahanahneus.

Muammar Gaddafi kavi Kampalassa ennen paasiaista vihkimasa kayttoon moskeijan, jonka rakenustyot aloitta Idi Amin. Gaddafin neuvo presidentti Musevenille oli: "Ala koskaan luovu vallasta." Sama Gaddafi sanoi aikoinaan Aminille. Gaddafin puheet aiheuttivat muutenkin taalla kristityssa vaestosa aikamoista kuohuntaa, kun han puheessan vaitti Raamattua vaarenokseksi. Toisaalta se ei kerro mistaan muusta kuin siita, etta Gaddafi kaytta islamia haikalemattomasti politiikkansa valineena, kuten nykyaan on islamilaisessa mailmassa tapana.

Jumala meidat sellaiselta varjelkoon.

perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Psalmi 85 ja kiinalaiset

Aamurukouksen psalmi 85 paattyy ajatukseen: "Herran edella kulkee oikeus, se valmistaa tien hanelle." Afrikassa on pakko ajatella oikeutta. Paikallisen vaen varallisuusero eurooppalaiseen matkailijaan tai paikalliseen eliittiin on paatahuimaava. Hotellin rantavahti kerto juuri saavansa kuukausipalkkaa 4000 Kenian shillinkia. Se on 40 euroa. Siita han maksaa 10 euroa vuokraa ja 11 euroa lasten koulumaksuja. Raha nousee esiin jokaisessa keskustelussa paikallisten kanssa. On vaikea loytaa yhteista kielta, kun raha erottaa. Eika asiaa auta se, etta antaa raha, kun ei kuitenkaan pysty jakamaan yhteista kohtaloa.

Psalmi liittyi mielessani New African -lehden artikkeliin kiinalaisten sijoituksista Afrikkaan. Lehden mukaan kiinalaisten suhtautuminen on noyraa, eika siihen liity lansimaille ominaista omavanhurskasta saarnaamista. Kiinalaiset haluavat oljya ja muita raaka-aineita, ja ovat valmiita vastineeksi tekemaan sen, mita tarvitaan. Afrikkalaisesta nakokulmasta katsottuna kiinalaiset tekevat ensin ja puhuvat sitten, kun kristilliset lansimaat ovat sortuneet suuriin puheisiin ja ristiriitaisiin tekoihin. "Herran edella kulkee oikeus." Teot tulevat ensin.

Totta kai kiinalaisten ihmisoikeustilannetta ja sananvapauden puuttumista voidaan ja pitaakin kritisoida. Mutta ehka 50- ja 60-lukujen opetukset kommunismin vastaisen taistelun varjolla tehdyista virheista voisivat nyt opettaa jotain lansimaille. Kannattaa kuunnella, mita afrikkalaiset itse sanovat. Kannattaa tehda ensin ja puhua sitten. Kristillisyytta ei voi naytella. Se joko nakyy tai sitten ei.

Internetin kaytto on taalla hieman hankalaa, joten tekstista tulee satunnaista ja poukkoilevaa. Olen lukenut - muun muassa - Martin Meredithin valaisevaa kirjaa The State of Africa. A History of Fifty Years of Independence. Se avaa mielenkiintoisen nakokulman toisen maailmansodan jalkeiseen Afrikkaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Ensivaikutelmat

Matka sujui mukavasti ja paasin maananataina illalla turvallisesti perille Nairobiin ja ystavien luokse. Paljon oli kuulumisten vaihtoa ja tarinaa molemmin puolin kerrottavana. Kun Outilla ei ole autoa kaytossa mentiin tiistaina ostoksille matatu-kyydilla. Menomatkalla autossa soi Jeesus-laulut, takaisin tultiin liikkuvalla diskolla. Matatut on sellaisia Hieacen pikkubusseja, joihin ahdetaan niin paljon ihmisia, kuin mahtuu. Tassa jalkimmaisessa oli hieno videosysteemi ja isot bassokaiuttimet, vaikka ovi tuskin pysyi paikoillaan.

Tuntuu silta, etta poliittinen tilanne on rauhoittumaan pain, vaikka kukaan ei tietysti viela tieda miten vallanjako Odingan ja Kibakin valilla tulee toimimaan. Tanaan tulin aamulla tanne Mombasaan, jossa on kuumaa ja kosteaa. Varmaan on seuraavien parin paivan aikana mahdollista kirjoittaa jotain, vaikka talla hetkella internet ei tunnu kovin kiinnostavalta keskustelukumppanilta. Rannalta loytyy mita ihmeellisimpia merimakkaroita ja piikkikaloja, joiden kanssa aika kuluu ehka mukavammin.

sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Retro- ja prospektiivi

Jossain vaiheessa viikolla oli varmaan ajatus kirjoittaa yhtä ja toista, mutta niin se vain viikko meni. Ymmärrän hyvin, että pappiskollegat ovat vaisusti kommentoineet pastori Markku Suokonaution narsismia uhkuvaa haastattelupläjäystä Suomen Kuvalehdessä pari viikkoa sitten. Omat kommenttini tulevat nyt auttamatta myöhässä. Kotimaan kolumnisti Heli Karhumäki (Kotimaa 28.2.2008) teki palveluksen soittamalla Suokonautiolle ja kysymällä suoraan, mitä hän oikeasti arvostelullaan tarkoittaa. Puhelimessa kävi ilmi se, mikä oli haastattelun perusteella pelättävissä. Kirkolla on kuulemma maailman paras tuote, jota sen pitäisi kohupastorin mukaan pitää enemmän esillä. Tarkemmin kysyttäessä käy kuitenkin ilmi, että itse asiassa kirkolla ei ole mitään omaa tuotetta. On vain pastorin oma loistava mediapersoona, jolle pitäisi antaa enemmän tilaa. Pakko kysyä, mistä näitä (meitä) vinksahtaneita pappeja oikein tulee?

Mikä luterilaisessa mielen maisemassa yhä uudelleen houkuttelee meitä pappeja lankeamaan ylpeyteen ja julistamaan oman itsemme ilosanomaa? Niinkö se on, että mitä surkeammalta kirkko ja seurakunta näyttää, sitä kirkkaammin minä pääsen loistamaan? Tarvitseeko meidän oikeasti nähdä vihollinen kirkon sisällä virittääksemme itsemme huippusuorituksiin? Ja ei kai tämä ole ensimmäinen kerta, kun vuodatan tätä samaa kritiikki/itsekritiikki-valitusvirttä?

Monessa pintatasoon liittyvässä asiassa Suokonautio toki lausuu julki tuttuja ja tunnustettuja epäkohtia. Kirkossa pelätään persoonallisuuksia. Erilaisuus on hyvä asia, jolle pitäisi osata antaa tilaa. Jumalanpalvelukset ovat usein unohtuneet pelokkaaseen käsikirjan toisteluun elävän kohtaamisen sijaan. Saarnat saattavat jäädä ulkokohtaisiksi ja toistella epämääräistä sekoitusta keittiöpsykologiasta ja huonosti sisäistetystä vanhurskauttamisopista. Seurakuntien toimintakulttuuri voi perustua patriarkaalisiin tai muihin piilotettuihin valtarakenteisiin, jotka estävät elämän virtaamisen.

Suurin osa näistä ongelmista ratkeaa, kun lähtee papiksi vaikkapa Kanadaan. Ei ole samanlaista hallintobyrokratiaa. Persoonallisuuksille on tilaa. Jumalanpalveluksia saa viettää melkein miten tahtoo, kunhan pysyy väleissä seurakuntalaisten kanssa. Yksi juttu ei kuitenkaan muutu Suomessa, Kanadassa, Afrikassa, eikä missään muuallakaan. Kirkko on olemassa vain siellä, missä julistetaan sanomaa Jeesuksesta kolmiyhteisen Jumalan nimessä. Populistinen kirkkokritiikki saakoon paikkansa, mutta seurakunta ei niele mitä tahansa pureksimatta. Kun Tuomasyhteisö on määritellyt strategiakseen olla "piikkinä kirkon lihassa", varjelkoon piikeillä kruunattu Mestari meitä sortumasta oman erinomaisuutemme. En haluaisi olla sellaisessa joukossa, joka kokee tehtäväkseen piikitellä Kristuksen ruumista saadakseen naamansa lehtien palstoille.

Kulunut viikko oli merkattu kalenteriin lomaksi. Koska olen lähdössä kolmeksi viikoksi reissuun, en antanut sen häiritä, vaan yritin parhaani mukaan putsata pöytää ja hoitaa asioita. Torstaina nauhoitimme jälleen kuukauden verran uusia Päivän Sana podcasteja. Perjantaina sain aikaa kulumaan Helsingin ekumeenisen toimikunnan asioihin. Tiistaille ja keskiviikolle olin onnistunut sopimaan yhteensä kahdeksan erilaista palaveria ja tapaamista. Tiina oli työmatkoilla osan viikkoa, joten Alissan menemisiä ja tulemisia sumplittiin koko perheen voimin. Perjantaina illalla oli miellyttävä ja rauhoittava hetki ystävien luona Kirkkonummella. Juttelimme nuorisosta, Tuomasyhteisöstä, Agricolasta ja tulevaisuudesta. Rukoilimme yhdessä. Kiitos T & M ja kaikki mukana olleet! Ja viikonloppua olen saaneet viettää kotoisasti perheen kesken.

Nyt on siis aika pakata laukku ja suunnata katse kohti Afrikkaa. Lento lähtee maanantaina aamulla. Olen kaksi ensimmäistä yötä Alanteiden luona Nairobissa. Loppuviikon vietän ihan reilusti leväten ja lomailleen Mombasassa. Palaan muutamaksi päiväksi Nairobiin ensi sunnuntaina. Sieltä lennän Ugandaan keskiviikkona 19.3., missä tapaan Saaran ja muun Suomesta tulevan ryhmän. Kampalassa on tarkoitus tavata muutamia suomalaisia ennen kuin ajamme tunnin matkan pohjoiseen. Kiirastorstaista pääsiäissunnuntaihin olemme orpokotilasten luona Luwerossa. Sen jälkeen ohjelma on vielä hieman avoin. Kotiin palaamme lauantaina 29.3., jHs. Ehdin siis sopivasti Tuomasmessun 20-vuotisjuhlamessuun, jota vietetään siis 30.3.

Jos jostain löydän nettipäätteen, kirjoittelen kuulumisia. Voi kuitenkin olla, että siihen ei ensimmäisen viikon jälkeen ole mahdollisuuksia. Muistakaa iltarukouksissanne!

sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

Nuortumisen Henki - seminaari Peter Halldorfin kanssa

Olen maininnut tästä tulevasta seminaarista aikaisemminkin, mutta ei varmaan ole pahitteeksi uudistaa mainosta ja kutsua. Tänne kannattaa tulla jo siksi, että pääsee samalla tutustumaan uuteen ortodoksiseen Kulttuurikeskus Sofiaan, joka sijaitsee Vuosaaressa, Kallvikintie 28, 00980 Helsinki (vaihde 010 277 900).

Seminaarin ohjelma:

Torstai 24.4.

18 iltatee

18.30 tervetuloa

Luento Perinne ja uudistus: Jakamattoman kirkon kutsu

Keskustelua

20.30 Iltarukous

Perjantai 25.4.

Aamukahvi / aamiainen

9.15 Aamurukous

9.30 Luento: Kuvasta kaltaisuuteen: Ihmisenä kypsyminen ja hengellinen syveneminen

Keskustelua

11.30 Lounas

12.30 Luento Hengen maailmassa: Opastusta elämän tärkeimmälle matkalle

Keskustelua

14.00 Kahvi

14.30 Evästä pyhälle matkalle

Yhteenveto ja lähettäminen

Seminaari päättyy klo 15.30 mennessä.

Luennot pidetään ruotsiksi ja tulkataan suomeksi.

Ohjelmassa mukana myös lauluyhtye Vox Silentii.

Osanottomaksu:

Torstaina 30 euroa (sis. iltateen)

Perjantaina 70 euroa (sis. lounaan ja kahvit).

Ilmoittautumiset 4.4.2008 mennessä vain sähköpostitse: tiia.salesvuo@kulttuurikeskussofia.fi

Sofiassa on myös mahdollisuus yöpyä. Tiedustele huonehintoja ilmoittautuessasi.

Kerro ilmoittautuessasi:

- oletko mukana torstaina

- perjantaina

- molempina päivinä

- erityisruokavaliosi

- tarvitsetko lisäksi majoituksen Sofiassa (1 h / 2 hh)

Tiedustelut ja ilmoittautumiset puhelimitse:

Tapio Koivu, p. 050 434 1133 tai tapio.koivu@hdl.fi.


Seminaarin järjestäjinä toimivat Hiljaisuuden Ystävät ry. Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin ev.-lut. hiippakunta, Kirkkopalvelut

Helsingin keskustasta Sofiaan tullaan metrolla Rastilaan, sieltä bussi 96 Kallahdenraitin pysäkille, josta n. 1,2 km:n kävelymatka perille.