tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Vaalin tuloksia

Helsingin hiippakunnan sivuille on juuri ilmestynyt alustavia tuloksia kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaalista. Näyttää siltä, että kirkolliskokouksen neljä Helsingistä valittavaa pappisedustajaa ovat: Kari Pekka Kinnunen, Heikki Kotila, Hans Tuominen ja Pertti Simola. Onnittelut ja siunauksen toivotukset kaikille! Hiippakuntavaltuustoon valittiin Kari Pekka Kinnunen, Katariina Kinnunen, Anni Punkka, Hans Tuominen, minä, Pertti Simola ja Riina Storhammar. Nämä ovat siis vielä tässä vaiheessa vahvistamattomia tuloksia.

Maallikkoedustajien vaaleissa oli jaossa tuplamäärä paikkoja. Kaikki tiedot löytyvät hiippakunnan kotisivuilta, joten mitä niitä tässä toistamaan. Noukin sieltä vain muutamia. Kirkolliskokoukseen mm. Timo Sahi, Pekka Reinikainen, Henrietta Grönlund, Matti Sollamo. Hiippakuntavaltuustoon menevät mm. Sirkku Nyström, Henrietta Grönlund, Pekka Reinikainen, Timo Sahi.

En ole oikea asiantuntija, mutta oma varovainen arvioni on, että isoja muutoksia kirkolliskokouksen kantoihin ei ole tulossa tämän vaalin perusteella. Vaali toimitettiin jokaisessa hiippakunnassa erikseen, joten mielenkiintoista tietysti nähdä, onko muissa hiippakunnissa tapahtunut isoja muutoksia.