sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Kolmas päivä

Ekumeenisen rukousviikon kolmas päivä eli sunnuntai sisältää perinteisen rukousvaelluksen. Tänä vuonna se alkaa klo 13.30 Adventtikirkolta (Annankatu 7) ja kulkee Pyhän Kolminaisuuden kirkon kautta lähijunaa hyväksi käyttäen Huopalahden kirkolle, missä vietetään klo 15 ekumeeninen rukous- ja musiikkihetki.

Illalla saamme Tuomasmessuun vieraita Etelä-Afrikasta. Aikaisemminkin messussa vieraillut J. P. Heath tulee lausumaan tervehdyksen ja kertomaan kolehtikohteesta. Heath on anglikaanipappi ja edustaa HIV-positiivisten uskonnollisten johtajien verkostoa. Kolehti menee Helsingin Diakonissalaitoksen kautta Etelä-Afrikan AIDS-orpojen kuntoutukseen.

Ensi viikkoa määrittää mun elämässä eniten se, että olen Järvenpäässä kurssilla maanantaiaamusta perjantaihin iltapäivään. Sain tosin luvan lintsata sen verran, että pääsen Helsingissä ma klo 13 järjestettävään tilaisuuteen, jossa piispa Simo Peura julkistaa kirkkohallituksen strategian vuoteen 2015. Ja onhan meillä taas keskiviikkona Kohtaamispaikkana Krypta, johon tietysti tulen heti, kun ohjelma Järvenpäässä on siltä päivältä ohi.

Ensi viikolla tulee Suomeen myös serkkuni Esta Keniasta. Estan äiti kuoli salaman iskussa ja hänen isänsä toi vauvan lähetyssaarnaja-tätini Anna-Liisan ja hänen työtoverinsa kasvatettavaksi. Ei siinä kai mitään virallista adoptiota ollut, mutta me opimme tuntemaan Estan serkkuna. Hän on kuulemma ollut huolissaan, että me olemme hylänneet Mama Liisan elämään yksin. Meille Suomessa on tietysti ihan normaalia että 82-vuotias ihminen elää yksin omassa asunnossaan. Ehkä Esta on kuitenkin enemmän oikeassa... Saa opettaa meille afrikkalaista huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä. Joka tapauksessa hienoa, että Estan matka järjestyi. Tapaamme häntä lauantaina meillä kotona, kun olemme kutsuneet sukua yhteen. Esta oli Suomessa viimeksi joskus 70-luvulla muistaakseni yhden lukuvuoden verran Leppävaaran koulussa. Sen jälkeen tapasin häntä viimeksi, kun kävimme Tiinan kanssa Keniassa 1987.

Totta kai Estan vierailu kiinnostaa myös siksi, että saan häneltä realistisen kuvan Kenian tilanteesta. Mun lentolipussa lukee, että lennän Amsterdamin kautta Nairobiin 10.3. Mitä lähemmäksi päivämäärä tulee, sitä suuremmalla jännityksellä tietysti seuraan uutisia sieltä.