lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Valvomisen yö

Usko, toivo, rakkaus on nyt sitten lanseeraattu. Tuomiokirkon portaille sytytettiin sadoista kynttilöistä muodostuva sydän-risti-ankkuri -kuvio ja tuliryhmä taiteili. Kuudelta alkaneeseen Taizé-messuun osallistui mun arvion mukaan puolen tuhatta ihmistä. Messua varten kirkkoon oli rakennettu rukousalttareita ja ehtoollisen asettaminen tapahtui kirkon keskiristiin rakennetulla alttarilla. Kirkon oma kiinteä alttari ja koko kuoriosa oli varattu rukoukselle, räsymatoille ja musiikkiryhmälle.

Messun jälkeen alkoi Kryptassa virsikaraoke Mikko Salmen johdolla. Väkeä oli sielläkin satamäärin ja tunnelma katossa. Kryptan kappelisyvennykseen oli asennettu kolme chattipapin päätelaitetta sekä kolme yleisön vapaassa käytössä olevaa laitetta. Ainakin yhdeksän aikaan, kun lähdin kotiin, chatti toimi vilkkaasti.

Tänä yönä Tuomiokirkko on siis auki aamuun asti. Tasatunnein vietetään rukoushetkiä, jotka on vuorollaan eri seurakuntien hoidossa. Klo 21 vuorossa oli Alppila. Valitettavasti seurakuntien rukousinto hiipui aamuyöhön, joten olen laittanut kellon piippaamaan klo 3:lta aamulla. Mun osuudeksi jää rukoukset klo 4, klo 5 ja klo 6. Onneksi Karjalan Sakke lupasi tulla mun kanssa kirkkoon klo 3.30-6.30.

Ehkä siellä netin ääressä on joku uneton sielu, joka kaipaa seuraa tänä yönä. Tule Tuomiokirkkoon valvomaan ja rukoilemaan! Aamulla on tietysti messu klo 10, jossa mun osuus on tosin vain avustaa. Toivottavasti en nukahda saarnan aikana.