keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Hyvin surullista

Tulin kotiin klo 14 aikaan ja avasin tavoistani poiketen radion. Jouduin keskelle suoraa lähetystä Jokelan koululta, jossa ilmeisesti piiritystilanne oli vielä kesken. Haapalan Tero rikospoliisista ei siinä vaiheessa vielä antanut mitään tarkempia tietoja tilanteesta. Internetin kautta ampujan nimeksi selvisi Pekka-Eric Auvinen. YouTubessa nimimerkillä Sturmgeist89 (mistä käy ilmi nuoren miehen syntymävuosi) jätetty uhkausvideo on nähtävästi nyt jo poistettu, mutta ehdin katsoa sen kertaalleen. Pitkä englanniksi kirjoitettu teksti osoittaa, että nuori mies on erittäin älykäs, turhautunut ja aggressiivinen. Kun itsekin olen ollut nuori vihainen mies, henkinen asetelma ei tunnu niin hirveän vieraalta.

Olen kovin pahoillani. Olen pahoillani Pekka-Ericin puolesta, jonka elämä ajautui noin pahaan umpikujaan. Olen pahoillani hänen vanhempiensa ja muiden läheisten puolesta, joihin kohdistuu nyt valtava paine. Olen surullinen murhatun opettajan ja hänen läheistensä puolesta. Olen surullinen kaikkien niiden puolesta, joita vahingoitettiin ja traumatisoitiin.

YlenAikaisen Olli Ihamäki oli saanut studiovieraaksi kolmen jälkeen jonkin nuoren klopin kommentoimaan Pekka-Ericin videota ja viestejä. Mikä siinä onkin, että hevimusiikin asiantuntijat käyttäytyvät tällaisissa tilanteissa kuin nurkkaan ahdettu Jehovan todistaja. Asiantuntijan lähes ainoa viesti oli tietenkin se, että musiikkikappale, joka videon taustalta kuuultiin, oli hieno, eikä sillä voi missään tapauksessa olla mitään tekemistä ampumisen kanssa. Lähes samaan hengenvetoon hän sai jo syyn käännettyä kristittyjen (!) päälle. Hänen mielestään jos tästä tragediasta syytetään hevimusiikkia, kristittyjäkin pitää sitten syyttää siitä, että he haluavat ristiinnaulita kaikki. Mistä näitä 'asiantuntijoita' oikein tulee?!! (Tapaus sinänsä osoittaa sen, miten helppoa mikä tahansa tapahtuma on kääntää kristittyjen syyksi. Historiasta tuttua.)

No niin. Tässä pitää tietysti hengittää syvään ja ajatella laajemmin. On itsestään selvää ja triviaalia, että musiikilla ja teolla ei ole suoraa syy-seuraus-yhteyttä. Toisaalta on yhtä selvää, että jokin nuoren miehen elämässä johti hänet siihen tuhoisaan johtopäätökseen, että ihmisen elämällä ei ole arvoa ("humanity is overrated"). Mistä maaperästä tällaiset ajatukset nousevat? Ei kai valtakunnan virallinen heviasiantuntijistokaan kuvittele, että nuori mies keksii ajatuksensa itse?

Vielä tärkeämpää on tietysti ajatella, mikä on se voima yhteiskunnassa, joka tepsii tällaiseen kielteisyyteen. Poliisi ja vankila tehoavat tietysti vähäksi aikaa. Ei pidä aliarvioida kurin merkitystä, vaikka se onkin niin epämuodikasta. Mutta pakkokeinot eivät ratkaise mitään lopullisesti. Kun kakku on kärsitty, kaltereiden takaa astuu joukkoomme ihminen, jolla on jokin arvomaailma ja tavoite. Mistä tulee usko siihen, että minun kutsumukseni ei ole muita vastaan, vaan muiden kanssa?

Tietenkin kristitty uskoo, että amor vincit omnia, rakkaus voittaa kaiken. Mutta rakkaudella on iso hinta. Siitä ei pitäisi puhua niin löperösti. Rakkaus, jolla tarkoitetaan pelkkää hempeyttä tai suvaitsevaisuutta, ei kolahda nuore miehen aggressioon. Hempeys vetäytyy vastuusta, tulee naurettavaksi ja vastenmieliseksi. Raamatussa on muitakin tapoja puhua Jumalasta, vaikka rakkaus on toki niistä tärkeimpiä. Valtosen Olli puhui tiistain aamupiirissä pyhäinpäivän teemoihin liittyen Jumalan pyhyydestä. Eräs vanha teologi oli jossain haastattelussa sanonut, että hän ei pidä pahuuden ongelmaa (miksi on niin paljon pahaa, jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias) erityisen suurena, koska hän uskoo Jumalan pyhyyteen. Niille, joiden jumalakuva on maalattu vaaleanpunaisella hempeydellä, pahuus on ylipääsemätön kompastuskivi. Kun pahuuden laineet lyövät, on turvauduttava Jumalan pyhyyteen.

"Sinä, väkevä kuningas, rakastat oikeutta.
Sinä loit oikeudenmukaisuuden,
sinä opetit Israelille oikeuden ja vanhurskauden.
Ylistäkää Herra, meidän Jumalaamme,
kumartukaa hänen valtaistuimensa eteen,
hänen jalkojensa juureen!
Hän on pyhä." (Ps 99:4-5)

(Jos joku lukee mun blogia nyt ekaa kertaa, sanottakoon, että - tervetuloa! - ei tämä ole mikään lopullinen lausunto Jokelan koulun tapauksesta, vaan ainoastaan juuri tällä hetkellä päässä liikkuvien ajatusten kokoelma. Keskustelu takuulla jatkuu...)

Ei kommentteja: