perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Flunssaa pukkaa

Oireet olivat selvät jo viikonloppuna, mutta en suostunut pitämään tätä oikeana flunssana. Nyt yritän selvitä välttämättömistä töistä ja päästä lepäämään. Kurkkukivun takia on tullut nukuttua huonosti ja silmänaluset on varmaan normaaliakin mustemmat. Tämän päivän osalta työt on melkein tehty, illalla enää mennään Kryptaan valmistelemaan huomisia myyjäisiä (avoinna 11-14, tervetuloa!).

Kruununhaan koululla oli adventtihartaus klo 10 ja jumppasali oli niin täynnä koululaisia, etteivät kaikki mahtuneet edes sisään. Vastaavasti taas oma pää oli niin tyhjä - tai ehkä räkää täynnä - että en tiennyt oikein missä olen. Päätin kuitenkin kertoa lyhyesti tarinan Daavidin vallanperimyksestä siltä kohtaa, missä Adonia ensin huudattaa itsensä kuninkaaksi, mutta Daavid valtuuttaa sitten Salomon ratsastamaan omalla muulillaan. Tämä tietysti johdannoksi adventin evankeliumille, jossa Jeesus ratsastaa aasilla ja huudetaan Daavidin Pojaksi.

Klo 11 vietetiin Kaisaniemen koulu adventtikirkkoa Tuomiokirkossa. Pari sataa oppilasta saapui hyvässä järjestyksessä opettajineen kirkkoon ja mielestäni keskittyivät aika hyvin kolme varttia kestäneeseen tilaisuuteen. Meillä oli tosi paljon musiikkia: urkualoitus ja -päätös, viisi Cantores Minoresin laulua ja neljä virttä (Hoosianna, Nyt sytytämme kynttilän, Tiellä ken vaeltaa ja esirukouksen yhteydessä Avaja porttis ovesi). Alissa istui neljännessä rivissä ja virnuili mulle tietysti, kun lauloin "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Mun puhe oli tosi lyhyt ja toivottavasti jollain tavalla järkevä. Voimat oli kyllä siinä vaiheessa aika pois ja piti keskittyä pysymään hereillä.

Olin illalla 21 aikaan vielä Paloheinässä starttaamassa isän autoa kaapeleilla, kun siitä oli virta kadonnut. Tiina tuli työmatkalta 23.45 koneella, joten jäin heidän olohuoneeseensa odottelemaan letokentälle menoa. Olin ottanut Enqvistin kirjan mukaan ja yritin saada sen luettua loppuun, mutta en millään jaksanut keskittyä. Enqvist ottaa lopussa kantaa "kvanttimystiikkaan" eli kvanttifysiikan innostamiin uskonnollisiin tai psykologisiin tulkintoihin ja teilaa ne yksi toisensa jälkeen, nähdäkseni hyvin argumentein. En usko, että kvanttifysiikka avaa meille todellisuuden kuvaukseen aukon, johon Jumala voitaisiin sijoittaa. Nähdäkseni on kyse siitä, että kvanttifysiikka kertoo meille, millä tavalla tulee suhtautua luontoon. Tässä mielessä se informoi meitä myös siitä, millä tavalla meidän tulee teologiassa ottaa luonto huomioon. Teologiasta se ei luonnollisesti (!) sano mitään.

Ehkä sen verran menneistä vielä, että keskiviikona oli jälleen Kohtaamispaikkana Krypta. Katsoimme Kulmalan Markon dokumentin Paha paikka. Väkeä oli harmittavan vähän, perikymmentä, mutta hyvää porukkaa. Teknisiä ongelmiakin oli ihan riittävästi, vaikka olimme Saken ja Mikon kanssa paikalla jo klo 16 rakentamassa. Videon ääneen tuli jostain ärsyttävä suhina, jota ei saatu pois edes viime hetken yrityksellä vaihtaa toiseen läppäriin. No, ilta oli joka tapauksessa koskettava. Oma flunssaisuus vaikutti kuitenkin sen, että en tuntenut olevani 100% kunnossa ja läsnä. Sen huomaa siitä, että pieniä yksityiskohtia menee koko ajan havaintokentän ohi ja niihin havahtuu liian myöhään. Niinkuin siihen, että olisimme huomioineet jollain tavalla koko syksyn kahvilaa pitäneet Riikan ja Päven jollain julkisemmalla kiitoksella. Päätimme illan taas psalmikävelyyn. Erikoista kyllä, vaikka väkeä oli vähän ja tunnelma oli sillä tavalla aika tiivis, takarivistä löytyi silti kaksi ihmistä, jotka heti nousivat ja poistuivat, kun mainitsin Psalmista. Sellaiseen on vaikea tottua, vaikka tietysti pitäisi voida olettaa, että monet ihmiset ovat täysin sulkeneet sydämensä tällaiselta yhteiseltä hartauden harjoittamiselta.

Kryptasta päästyäni (siis keskiviikkoiltana) piti vielä valmistella torstaiaamun aamumessuun saarna. Kirkkohallituksen parisuhdelakiseminaari oli pyytänyt meiltä tällaista erityispalvelusta ja tottahan se järjestettiin. Penkissä istuivat siis sekä arkkipiispa että Helsingin piispa ja muuta kirkkohallituksen väkeä. Laitan tähän lopuksi vielä puheeni, joka on muodoltaan psalmimeditaatio. Se koostuu kolmeen osaan jaetusta psalmista 143 ja näiden osien väliin sijoitetuista tekseistä. Tekseistä ensimmäinen on lainaus Henry Nouwenilta, toinen Paulo Coelholta ja kolmas P. Augustinukselta.

Psalmista 143:

"1 Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni!

Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle!

2 Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön."


Rukous ei ole oman sielunelämämme tarkkailua. Se ei ole sisäänpäin katsovaa omien ajatustemme ja tunteidemme analysointia, vaan Hänen huolellista tarkkaamistaan, joka kutsuu meitä jatkuvaan keskusteluun. Rukous on kaikkien ajatustemme – mietteittemme, päiväuniemme ja painajaistemme – tuomista rakastavan Isämme eteen niin, että Jumala voi nähdä ne ja vastata niihin jumalallisella myötätunnolla. Rukouksessa me tunnustamme iloisesti, että Jumala tuntee mielemme ja sydämemme ja ettei mikään ole Jumalalta salassa.

Psalminkirjoittaja jatkaa:

"3 Vihamieheni vainoaa henkeäni, hän polkee elämäni jalkoihinsa,

hän suistaa minut pimeyteen, kauan sitten kuolleitten joukkoon.

4 Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy.

5 Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi,

ajattelen sinun kättesi töitä.

6 Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.

7 Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa!

Älä kätke minulta kasvojasi, muutoin olen haudan partaalla."


Elämä on ajoittain turhalta tuntuvaa kamppailua näkymätöntä vihollista vastaan. Silloin Valon Soturi noudattaa Nachman Bratzlavilaisen opetusta: ”Jos et kykene mietiskelemään, toista yhtä ainutta sanaa, koska sellainen tekee hyvää sielulle. Älä sano mitään muuta, toista vain tuota sanaa toistamasta päästyäsi. Lopulta se menettää merkityksensä ja saa uuden sisällön. Jumala avaa portit, ja sinä kuvaat tuolla yksinkertaisella sanalla kaikkea haluamaasi.” Joutuessaan turhauttavaan ja itseään toistavaan kamppailuun soturi käyttää tuota menetelmää – ja hänen työnsä muuttuu rukoukseksi. Sana jota toistamme on Sinä.

Psalmi:

"8 Sinuun minä turvaan -- osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!

Sinun puoleesi minä käännyn -- opeta minulle tie, jota kulkea!

9 Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa.

10 Sinä olet minun Jumalani -- opeta minua täyttämään tahtosi!

Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä."


Suuri olet sinä, Herra, ja sangen ylistettävä. Suuri on sinun voimasi ja määrätön sinun viisautesi. Ja sinua tahtoo kiittää ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi, ihminen, joka aina kantaa mukanaan kuolevaisuuttansa, kantaa mukanaan syyllisyytensä todistusta, todistusta siitä, että sinä olet ylpeitä vastaan. Ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi, tahtoo kiittää sinua. Sinä innoitat hänet iloiten itseäsi kiittämään, sillä sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se Sinussa löytää levon.

Ei kommentteja: