keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Halleluja!

Enpä ole pitkään aikaan ollut niin virkistävässä ja koskettavassa tilaisuudessa kuin tämän illan Kohtaamispaikka Kryptassa. Leppilammen Jukka ja Jason Carter saivat kitarat soimaan ja sanat värähtelemään sellaisella taajuudella, että ainakin mun sydän resonoi.

Identifikaatio on yhteyden löytymistä. Minuus toteutuu sinän kautta. Synti on hengellinen käsite, joka kuvaa yhteyden katkeamista minuuden lähteeseen.

Olin aika väsynyt, kun tilaisuus alkoi klo 18 ja huomasin ajatusten harhailevan välillä kaukanakin. Toisaalta Jukan laulut oli sellaisia, että niiden tarkoituskin oli viedä tunnelmiin. Ja illan päätyttyä tunsin tosiaan itseni virkistyneeksi ja raikkaaksi! Väkeä oli melko kivasti, suntion mukaan 54 henkeä. Enemmänkin olisi tietysti mahtunut, mutta kivan kokoinen yleisö se oli.

Lopetettiin ilta "psalmikävelyyn", jolle on varmasti käyttöä tulevaisuudessakin. Psalmikävely tarkoittaa sitä, että musiikin soidessa luen psalmia, ihmiset voivat nousta paikoiltaa ja omaan tahtiin kävellä alttarin ääreen, polvistua, seistä hetken tai muuten vaan tuoda siihen asiansa. Sitten jokainen palaa paikoilleen jälleen omaan tahtiinsa. Siinä on joku katharsis, puhdistuminen, ja uuden voiman saamisen kokemus.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olimme mukana eilisessä iltatilaisuudessa lähes koko perhe. Se oli tosi positiivinen kokemus meille kaikille. Psalmikävely- idea on erinomainen. Olit valinnut loistavan psalmin, joka ainakin meille osui ja upposi. Olimme tosi kosketettuja, kun ajelimme kotiin.
Musiikki oli upeaa! Kiitos hienoille ja lahjakkaille miehille!

Sorry, kun ei ymmärretty jäädä auttamaan tuolien laitossa. Luulimme, että ne olivat siinä jäädäkseen. Ensi kerralla olemme fiksumpia!

Hieno ilta, kiitos vielä!

Tiina L ja perhe

Anonyymi kirjoitti...

Odotukseni olivat korkealla eikä pettyä tarvinnut, päinvastoin. Ilta oli aivan upea ja koskettava. Jukan ja Jasonin musisointi oli sydämeen käyvää, sanat koskettivat ja valitsemasi Psalmi oli aivan loistava. Jäi vahva tunne, että Jumala oli läsnä ja hoiti.

Virkisti keskellä viikkoa, kiitos vielä!

T.Terhi
PS.Uskon, että Mikko yhtyy näihin sanoihin.

Anonyymi kirjoitti...

kommentoisin oikeastaan pisara ohjelmassa ollutta rakkauden kaksoiskäskyyn perustuvaa aihetta. Laki puhutteli ja jäin miettimään rakastamisen vaikeutta. Olin yli kaksikymmentä vuotta pääasiassa saattohoitotyössä siinä koeteltiin rakkauden ja venymisen rajoja,myös alkoholisti- äitini ja isäpuoleni koettelivat rajoja.Äitini kuoli 11vuotta sitten . Sain olla todistamassa kun äitini turvasi Jeesukseen kuolemaa tehdessään,paineilmamaski kasvoillaan hän nyökkäsi ja puristi kädestä myöntymisen merkiksi kun kysyin ottaako hän Jeesusta kädestä ja menee taivaan kotiin. Äiti uskoi synnit anteeksi ja luotti siihen että jeesus on ylösnousemus ja elämä.Isekin tässä tarvitsee anteeksiantoa jatkuvasti.Taidanpa seurata plogiasi toistekin. kuulumisiin Saara

Anonyymi kirjoitti...

Vanhassa pisara ohjelmassa tekstisi, pyhiesi yhteyteen ,toi mieleen juuri kirjoittamani kertomuksen äitini saattohoidosta siinä oli juuri Kristuksen tuoksu läsnä ja tunsin pyhää syvää iloa kun iankaikkisuuden ulottuvuus oli lähellä.Minä olen ylösnousemus ja elämä nämä Jeesuksen sanat.Siunausta sinulle ja perheellesi toivoen Saara

Arto kirjoitti...

Kiitos kommenteista sekä Kohtaamispaikka-illan että Pisaran suhteen! Pisara on siis Kirkon tiedotukskeskuksen tuottama ja YLE TV1:n miniohjelma, jota olen ajoittain käsikirjoittanut. Ohjelma esitetään lauantaisin klo 17.10 ja uusintana maanantaisin klo 15.50.