sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Miltä nyt tuntuu?

Blogi ei ole oikea paikka avautua sielunhoidollisesti. Siitä huolimatta tästä saattaa tulla sielunhoidollinen posti. Kun viimeksi avasin pastorin päivärutiinia sain hauskaa palautetta, joten uskallan hieman jatkaa samalla linjalla.

Nyt nimittäin väsyttää. Miten se onkin aina niin, että kun on pari päivää töissä, niin alkaa väsyttämään? Ihan kivaa on kyllä ollut, mutta jalanpohjia pakottaa ja silmet lerpsuu kiinni väkisin.

Paluu töihin kahden viikon virkavapaudelta alkoi siis keskiviikkona kahdella (!) kolmen ja puolen tunnin (!!) työkokouksella. Kun niiden perään oli vielä Kohtaamispaikkana Krypta, voidaan varsin hyvin puhua ympäripyöreästä päivästä. Torstai alkoi Agricolan aamumessulla 7.30 ja messukokouksella, josta ehdin kivasti seurakuntayhtymään palaveriin kymmeneksi. Se oli ohi jo ennen 12:ta, joten päätin olla itselleni kiva ja mennä kirjamessuille. Ehkä väärä ratkaisu, vaikka ehdin olla siellä vaivaiset kolme tuntia. Käteen jäi kolme muovikassillista kirjoja, joita ei ole vähiin aikoihin aikaa lukea. Illalla yritin hätäpäissäni vielä kehitellä jotain puheentynkiä, kun tajusin viikonlopun puhesuman. Lueskelin hajanisesti kirjamessuilta ostamiani kirjoja ja sain sieltä (niin kuin aina kirjoja lukiessa) ainakin hyviä virikkeitä.

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa Kaisiksen ja Krunan kouluihin pitämään päivänavauksia. Oli kivaa varsinkin, kun Kaisiksessa joutuu remontin vuoksi menemään erikseen parakissa oleviin 1-2 luokkiin. Alissan luokkalaiset on melkein kaikki tarhasta asti tuttuja, joten siellä on aina niin ystävällinen ja välitön ilmapiiri. Ja opettajatkin on kauniita ja kivoja.

Loppupäivän istuinkin sitten tiiviisti ruudun ääressä tuottamassa tuhottoman määrän bittejä sähköposteina ja erilaisina dokumentteina. Viideltä oli vielä yhden rippikoululaisen kaste Tapulissa.

En ole varma missä vaiheessa olin valmistellut lauantaiaamun aikuisrippikoulun. Ehkä torstaina tai perjantaina illalla. Muisti pätkii. Joka tapauksessa aiheeksi oli annettu Jumala Kaikkivaltias. Puhuttiin kvanttifysiikasta ja kuolemasta ja luettiin psalmeja. Sieltä ajoin Klaukkalan Holmaan, jossa oli Tuomasyhteisön syysseminaari. Tunnelma oli mukava ja tapaamisesta jäi virkistynyt olo. Sain käyttää iltapäivän viimeisen puheenvuoron, jonka aiheeksi otin Sahlbergin yhdeksän kasvavia kirkkoja yhdistävää tekijää. Juttu on tulossa marraskuun Tuomasmessun uutisiin, joten en referoi sitä tässä.

Holmasta ehdin vielä kodin kautta Tuomiokirkkoon pitämään iltakirkkoa, jossa puhuin Psalmista 46. Kirkkoon oli tupsahtanut parinkymmenen koululaisen ryhmä jostain Pohjois-Savosta. Istuivat kiltisti takapenkissä, kun kävin ennen messun alkua tervehtimässä heitä. Aika kilteiltä vaikuttivat, kun suostuivat pienellä houkuttelulla siirtymään ihan kirkon etupenkkeihin istumaan. Ja osallistuivat virsilauluun, ehtoolliseen ja vielä kuuntelivat puheenkin kiinnostuneina. Tuli epäilys, että olikohan ne lestadiolaisia. Hienoja tyyppejä joka tapauksessa.

Iltakirkon jälkeen saunan lauteilla aloin tunnustella sisäistä saarna-ahdistusta, joka kuuluu lauantai-iltoihin. Olin päättänyt, että kierrätän teemoja ja käytän saarnan pohjana samaa Sahlbergin yhdeksän kohdan ohjelmaa. Enää pitäisi käydä kohdat läpi päivän evankeliumin näkökulmasta. En saanut mitään tekstiä itsestäni irti saunan jälkeen, joten menin aikaisin nukkumaan ja laitoin kellon soimaan kuudelta. Olihan sentään tulossa yksi ylimääräinen tunti, kun siirryttiin talviaikaan.

Heräsin kuudelta, join aamuteet ja kirjoittelin saarnaa niin, että se oli valmiina kahdeksalta. Kirkossa oli aika kivasti paljon väkeä, kun vietetiin Cantores Minoresin 55-vuotisjuhlamessua. Virsivalinnat olin tehnyt aika jykevästä osastosta, niin että ihan ensiksi lauloimme siitä, kuinka kauheaa on, kun valhetta saarnataa ja tuodaan väärää tulta Herran alttarille. Iloksi se kuitenkin kääntyi loppua kohti. Messun jälkeen oli tietysti kirkkokahvit ja oli todella mukavaa pitkästä aikaa jutella tuttujen seurakuntalaisten kanssa. Liian monena sunnuntaina olen nimittäin joutunut olemaan ihan muualla. Valitettavasti saarnajatkoja ei voitu pitää, kun CM oli järjestänyt oman palkintoseremoniansa kryptaan. Kyllä kuorotoiminnassa on paljon esimerkillistä muun vapaaehtoistyön kannalta katsottuna. Oli hienoa nähdä, miten iloisia tunnustuspalkinnon saajat olivat huomioinnista.

Ehdin siis hyvinkin kotiin syömään puoli yhdeksi ja siitä Lähetyskirkolle puoli kahdeksi, jossa olin jälleen liturgia- ja saarnavuorossa. Jotenkin tuntuu, että toisella kerralla sama saarna vielä vähän paranee ja täsmentyy. Ja onhan Lähetyskirkko tietysti paikkanakin helpompi ja välittömämpi kuin kaikuva Tuomiokirkko. Loistava juttu, että nuoret aikuiset ovat saaneet oman messunsa toimimaan ja vakiintumaan. Ehdottomasti vapaaehtoisten panos tuo messun toteutukseen aina hienoa välittömyyttä ja madaltaan osallistumisen rimaa.

Tuomasmessuun olin luvannut mennä vielä illalla, kun nettialttariprojekti oli edelleen vähän kesken. Messun alussa synnintunnustuksen hiljaisuuden aikana mun penkin päähän ilmestyi hieman päihtyneessä tilassa eräs tutun näköinen seurakuntalainen, joka alkoi siinä suureen ääneen huudella eräälle messulaiselle, joka istui keskemmällä samassa penkissä. En saanut kaveria hiljenemään, vaan oli pakko ottaa vahva olkapääote ja taluttaa ulos. Harmi. Kaverille on pakko kai antaa jonkinlainen porttikielto vähäksi aikaa. Kiroilu ja huutelu kirkossa ei kai Jumalaa haittaa, mutta kyllä se vie totaalisesti huomion kaikesta sisäisestä tutkistelusta ja pyhyyden kokemisesta.

Sain esittää rukousjakson aluksi vetoomuksen nettialttarin puolesta ja messun jälkeen vetoomukseen vastattiin. Meillä on nyt kolmen hengen nettialttaritiimi! Pientä viilausta vielä niin homma saadaan toimimaan pienellä vaivalla joka viikko. Tänään saimme rukousjakson aikana 82 tekstiviestiä ja 12 nettirukouspyyntöä. Kun niitä lukee, tulee viisammaksi. Paljon on ahdistusta, sairautta, päihteitä, mielen järkkymistä, solmuisia suhteita, rahahuolia.

Tulin kotiin yhdeksältä illalla. Tuomasmessun teejatkoissa alkoi jo jalkapohjia pakottamaan. Ajatus alkoi harhailla ja oli vaikea pitää yllä kiinnostus kaikkien kolmen samaan aikaan puheille pyrkivän ihmisen asioihin. Mitä siitä opin? En todennäköisesti mitään. Joku fiksu tietysti sanoo, että pitää osata levätä ja asettaa rajoja. Totta. Mutta toisaalta ystävien seurassa kai saa olla vähän väsynytkin!

Ei siis mikään huono viikko, vaikka väsyttääkin. Sellainen tuntuma on nyt päällä, että jossain alitajunnassa alan nähdä entistä selvemmin, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Kunpa vielä jostain saisin viisauden nähdä, miten se pitää tehdä. Rukoilkaa, ystävät.

Ensi viikolla tapahtuu seuraavaa, jHs. Tiistaina aamupiiri Omenapuussa ja synodaalikokous Tuomiokirkossa. Olen saanut kunniatehtävän esittää kommenttipuheenvuoron professori Risto Saarisen synodaalipuheeseen. Pitänee suhtautua siihen vakavasti. Keskiviikkona on tarkoitus Kohtaamispaikassa nostaa esille ihmeet. (Oli hauskaa lukea lehdistä, että kurssikaverini Savuojan Ari sattui juuri lauantaina väittelemään samasta aiheesta, siis ihmeistä. Käväisin lauantaina oikein yliopiston päärakennuksellakin kurkistamassa, olisko sillä ollut väitöskirjoja jaossa, mutta Arin väitös oli vielä n klo 12.15 kesken.) Perjantaina eli halloween-iltana on konfirmaatioharjoitus ja sunnuntaina klo 10 konfirmoimme viime kesän Partaharjun 18 leiriläistä Vanhassa kirkossa. Lauantaina pyhäinpäivänä Tuomiokirkossa on aamulla pappisvihkimys, mutta mun tehtävänä on vain osallistua iltakirkkoon, joka on poisnukkuneiden muistotilaisuus.

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Pyhiinvaelluksen merkityksestä


Tänään oli taas upea ilta Tuomiokirkon kryptassa. Hiltusen Pekka kertoi Thaimaan ja Burman uskontotilanteesta sanoin ja kuvin, Markus Bäckman lauloi. Ja aika paljon tuli myös keskustelua buddhalaisuuteen liittyen.

Lopuksi tehtiin "psalmikävely" (olen kertonut tästä tavasta aikaisemmin blogissa). Johdantona Psalmiin 122 kerroin sen ajatuksen, mikä ehkä erityisesti jäi mieleen viikonlopun pyhiinvaelluksesta Roomaan ja Assisiin. Assisissa nimittäin kokee voimakkaasti sen, että pyhiinvaelluspaikat ovat aika ruuhkaisia. On rihkamakojuja ja häliseviä turistilaumoja. Ikivanhat kadut ovat ahtaita ja korostavat väentungosta. (Oheinen kuva on San Francescon basilikan yläpihalta, mihin mahtuu isompikin joukko hyvin.) Suomalaiselle matkaajalle luonnollinen mutta suvaitsematon ja itsekeskeinen näkökulma on nostaa paheksuen kulmakarvoja. Tosiasia nimittäin on, että olimme itse osa sitä samaa joukkoa. Eikä yhtään rihkamakojua olisi Assisissa elleivät pyhiinvaeltajat ostaisi. On siis aivan turha yrittää nostaa itseään muun joukon yläpuolelle moraaliseen yksinäisyyteen.

Itse asiassa juuri tässä on yksi pyheenvaeltamisen keskeinen sisältö kuten sen tällä matkalla voimakkaasti koin. Meillä on kyllä tarve pyhyyden kokemiseen yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Sille on oltava oma paikkansa. Ja kehottaahan Jeesus välttämään julkiseen rukoukseen liittyvää tekopyhyyttä. Mutta samalla meillä on yhtä luonnollinen tarve suureen ja hälisevään pyhiinvaeltajien joukkoon. Jos ei muusta syystä niin siksi, että pyhiinvaeltaja huomaa kuuluvansa joukkoon. Pyhiinvaeltaja ilo on siinä, ettei vaella yksin.

Amerikkalainen Tom Ehrich oli jokin aika sitten Suomessa kirkon tiedotuskeskuksen vieraana. Hän puhui nettitiedottamisen yhteydessä siitä, miten tärkeää on viestittää kuvilla. Liian usein kuitenkin tyydytään kuviin hienoista kirkkorakennuksista. Tarvitaan kuvia ihmisistä, koska halutaan tavoittaa ihmisiä. Meidän mentaliteettia värittää liian paljon yksinäisyyden ja yksityisyyden palvonta. Siitä on tehty sakraalia. Joukkoon kuulumista pidetään alkeellisena, epärehellisenä ja pahimmillaan epäpyhänä.

Pyhiinvaeltajan psalmeissa ihmisen mielen täyttää riemu pelkästä ajatuksesta päästä osaksi suurta joukkoa, joka kokoontuu pyhälle paikalle. "Ilo täytti minun sydämeni, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!" (Ps 122:1) Siellä ei tarvitse olla yksin eikä vastata yksin kaikkeen, mitä eteen tulee. On satoja ja tuhansia muita, jotka jakavat tämän saman uskon ja saman kaipauksen. Meitä on itse asiassa miljoonia! Jumalan valtakunta on suuri ja se koostuu kaikista kansoista. Se on rohkaiseva, virkistävä ja innostava kokemus.

Itse asiassa vääntäytyminen sunnuntaiaamuna messuun (tai sunnuntai-iltana tuomasmessuun) on pieni pyhiinvaellus. Iloitsin kovasti Anna-Mari Kaskisen blogikirjoituksesta, jossa hän nostaa esille tämän saman asian vaikka vähän eri näkökulmasta. "Kun sinä menet jumalanpalvelukseen, vahvistat toisten seurakuntalaisten uskoa. He huomaavat, että on muitakin jotka tahtovat sitoutua pyhien ja pahojen yhteyteen", Anna-Mari kirjoittaa.

Tervetuloa sunnuntaiaamuna Tuomiokirkkoon!

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Taas kotona

Paluulento Roomasta oli tunnin myöhässä, joten saavuimme Siirin kanssa kotiin viime yönä kahden aikaan - väsyneinä, mutta onnellisina, kuten on tapana sanoa. Ehkä kerron jotain matkan tunnelmista myöhemmin.

Nyt laitan vain sen tiedon, että huomenna Kohtaamispaikka Kryptassa on taas mielenkiintoista ja viihdyttävää ohjelmaa, kun Pekka Y. Hiltunen on ystävänsä Markus Bäckmanin kanssa vuorossa. Pekka palasi kesällä kahden vuoden työkaudelta Thaimaasta, joten kuulemme Aasia-asiaa. Markus on puolestaan monipuolinen muusikko, jonka laulu painuu syvälle sydämeen. Laita siis sanaa kiertämään ja saavu sankoin joukoin huomenna keskiviikkona Tuomiokirkon Kryptaan. Kahvila on auki 17.30 alkaen ja ohjelma alkaa klo 18.

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Aamulla Roomaan

Huomenna siis starttaamme Siirin kanssa aikaisin kohti Helsinki-Vantaata ja Roomaa. Viime vuotinen kolmen viikon reissu jätti sellaisen tuntuman, että on kiva palata ja viedä ryhmä mukana. Enää jännitetään sitä, miten hyvin perjantai-illan tapaaminen Sant'Egidion yhteisössä onnistuu. Tapaaminen sovittiin hyvissä ajoin jo viime talvena, mutta pari viikkoa sitten Leonardo soitti ja kertoi, että on ongelma. Yhteisön vuosittainen kokous on nimittäin Napolissa ja se alkaa sunnuntaina. Asialla ei alunperin pitänyt olla mitään merkitystä, mutta nyt yhteisö sai tietää, että paavi haluaa osallistua kokoukseen. Näin ollen kaikki yhteisön vastuuhenkilöt on komennettu Napoliin hoitamaan paavin vierailun aiheuttamia järjestelyjä. Onneksi vanha ystävämme Mauro Garofalo lupautui ajamaan perjantai-illaksi jostain Pohjois-Italiasta viisi tuntia vain meidän vuoksemme... Olemme siis tilanneet tutustumisen via Dandolon köyhien ruokailuun ja sen jälkeen yhteisön rukoushetkeen S. Maria in Trasteveressa. Ja sen päälle jälleen hyvä ateria Gli Amici -ravintolassa. Alkaakin tässä vesi tulla kielelle, joten on parasta siirtyä pakkaamaan.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Nettirukousalttari käynnistyy

Sunnuntain Tuomasmessussa oli ekaa kertaa käytössä nettialttari. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että radiokuuntelija voi lähettää oman rukouspyyntönsä messun rukousjakson aikana joko nettisivun www.tuomasmessu.fi kautta tai tekstiviestillä. Ensimmäinen koekäyttö osoitti, että radion äärellä istuu paljon rukoustukea kaipaavia. Noin 12 minuutin rukousjakson aikana netin kautta saapui 20 ja tekstiviestillä 51 rukouspyyntöä.

Kysyntä on sen verran vahvaa, että palvelun vakituinen lanseeraaminen pitää siirtää toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen. Tarvitaan nimittäin ensin joukko (3-4) ihmisiä, jotka ottavat siitä jokaviikkoisen vastuun. Jos asia kiinnostaa, ilmoittaudu minulle. Laitan tähän ihan lyhyen teknisen selostuksen, jotta tiedät, mitä homma sisältää.

Rukouspyynnöt otetaan vastaan Tuomasyhteisön kännykällä, jossa on nettiyhteys. Nettialttaripalvelija siis hakee kännyn itselleen ennen messun alkua ja varmistaa, että yhteys toimii. Rukousjakson aikana hän pyrkii lukemaan kaikki jätetyt rukouspyynnöt. Hän valitsee niistä kaksi, jotka hän lukee mikrofoniin rukousjakson päätteeksi. Messun jälkeen (tai jo sen aikana) rukouspyynnöt printataan ja liitetään messussa kirjoitettujen rukouspyyntöjen joukkoon rukousryhmiin jaettavaksi. Tämän jälkeen kännyn voi palauttaa ja homma on hoidettu. Ei ollenkaan hankalaa, mutta edellyttää pientä säännöllisyyttä. Salasanojen ja muiden yksityiskohtien vuoksi siihen ei kannata perehdyttää joka viikko uutta ihmistä, vaan hyvällä tiimillä vuoro voisi tulla kohdalle vaikkapa kerran kuussa.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Kuopijossa


Perjantaina etelässä satoi räntää, mutta Savossa oli loistelias syysilma. Lensin Kuopioon ilta-auringon aikaan, kun varjot olivat pitkinä ja veden pinta heijasti syvää sinistä. Lauantaina aamulla nappasin oheisen kuvan, kun kävelin Tuomiokirkon ohi matkalla Alavan kirkkoon. Kirkon seinällä kasvava köynnös oli kauniin tummanpunainen, mutta se ei tässä kännykuvassa taida erottua.

Alavan seurakunnan pappi Pirjo Kuula oli järjestänyt ajankohtaisen ja kiinnostavan seminaarin karismaattisuudesta, jossa mulla oli ilo pitää osa luennoista. Ensimmäinen luento perjantai-iltana käsitteli Pyhän Hengen toimintaa eKr. eli Vanhassa testamentissa. Väkeä oli paikalla viitisenkymmentä, lauantaina kuutisenkymmentä. Mielestäni aika hyvään osallitujamäärään varmasti myötävaikutti Kuopion Kirkko ja koti -seurakuntalehden puffi seminaarin tiimoilta. Lauantain luennot käsittelivät Pyhän Hengen toimintaa evankeliumeissa, Paavalin kirjeissä ja ensimmäisten vuosisatojen kirkon elämässä. Iltapäivän lopuksi pidettiin vielä esirukousharjoitus, jossa kiinnitettiin huomiota sanojen valtaan rukoustilanteessa.

Oli ilo vierailla myös pappisperhe Kuulan kotona sekä lentokentältä tullessa että sinne mennessä. Kari Kuula on julkaissut ahkerasti kiinnostavia ja ajankohtaisia raamattuteologisia julkaisuja, viimeisimpänä Helvetin historia (Kirjapaja 2006), jolle Kari on parhaillaan kirjoittamassa jatko-osaa.

Viime viikko oli siis taas virkavapausviikko, mutta kirjoittamisen makuun en vielä ehtinyt. Tuomaspapin tehtävät ovat tietysti vain yksi rikka rokassa, mutta taitaa taas käydä niin, että erinäiset projektit vievät ajan ja energian kirjoittamiselta. Tänään illalla saamme toivon mukaan toimintaan Tuomasmessun nettialttarin, mikä on yksi pieni ja onneksi hyvin yksinkertaiseksi osoittautunut projekti. Jos et pääse messuun, voit siis kuunnella messua radiosta ja lähettää rukouspyynnön tuomasmessu.fi-sivulle, mistä se luetaan reaaliaikaisesti messun rukoushetken aikana. Tekniikkana on yksinkertaisesti Nokian N95 kännykkä datayhteydellä ja bluetooth-printterillä. Nettialttariprojektin yhteydessä lähdettiin myös selvittämään mahdollisuutta tehdä Agricolan kirkosta wlan-hotspot. Kuulin, että Oulun tuomiokirkossa on jo tällainen palvelu. Varsinkin Agricolan kiinteistö, jossa on hyvin monenlaisia tiloja, sopisi aivan erinomaisesti tällaisen palvelun kohteeksi. Sehän avaa kiinteistön käytölle ihan uudenlaisia ulottuvuuksia, kun voitaisiin luoda palveluja, joiden yhtenä osana on mahdollisuus vapaaseen netin käyttöön. Joku tosin jo ehti kavahtaa ajatusta siitä, että kirkosta luotaisiin langattomia yhteyksiä muilla keinoin kuin rukouksella. Ehkä ajatus voi vierastaa, jos sitä ajatellaan puhtaasti messun näkökulmasta. Tuskin kenelläkään on tarvetta nettisurffailuun messun aikana, mutta Tuomasmessu on vain 2 tunnin slotti kiinteistössä, jonka tilat on käytössä ainakin periaatteessa 24/7.

Tänään illlalla olen siis Tuomasmessussa. Ensi viikon alussa ainakin yritän ottaa päivän tai kaksi kirjoittamiselle. Torstaina aamulla starttaamme Siirin ja pyhiinvaeltajien ryhmän kanssa kohti Roomaa ja Assisia, mistä palaamme maantantain ja tiistain välisenä yönä seuraavalla viikolla.

Kohtaamispaikkana Krypta palaa mun ohjelmistoon ke 24.10., jolloin on taas tiedossa mukava ilta. Aasia-asiaa kertoo Thaimaasta kotiutunut Pekka Yrjänä Hiltunen ja Markus Bäckman musisoi. Seuraavat messuvuorot Tuomiokirkossa mulla on la 27.10. iltakirkko ja su 28.10., jolloin vietetään Cantores Minores poikakuoron 55-vuotisjuhlamessua. Samana iltapäivänä olen luvannut olla myös Lähetyskirkon messussa klo 14.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Pisara - suurin käsky

Tämä on Pisaran käsikirjoitus, joka esitettiin YLE TV1:lle perjantaina ja tulee tänään uusintana. Käytin samaa ajatusta pohjana sunnuntain saarnassa, mutta lisäsin siihen pitkän jakson keskelle, jossa paneuduimme Psalmiin 119 ja sitä kautta päästiin paneutumaan aiheeseen käskyjen rakastaminen. Tarkkaavaisimmat huomaavat, että olen puhunut samasta aiheesta ennenkin, viimeksi Tuomasmessussa lähimmäisen sunnuntaina. Silloinhan evankeliumitekstinä oli kertomus laupiaasta samarialaisesta, joka on Jeesuksen vastaus kysymykseen lain suurimmasta käskystä. Mitä sitä siis lähestymistapaa vaihtamaan, kun tämä tuntuu nyt tärkeältä :-)

Suurin käsky – rakkauden kaksoiskäsky

Älä valehtele! Älä kerro muunneltua totuutta. Äläkä kaunistele ikäviä asioita. Pysy totuudessa. Älä ole puolueellinen köyhän hyväksi, mutta älä myöskään suosi mahtavaa. Älä varasta työnantajalta. Älä pidätä työntekijältä sitä, mikä hänelle kuuluu. Maksa verosi, älä ahnehdi sinulle kuulumatonta. Autoilija: pysähdy suojatien kohdalla, kun jalankulkija aikoo ylittää kadun. Se on laki.

Elämässä tarvitaan sääntöjä ja käskyjä. Ilman käskyjä heikoimmat joutuvat kärsimään. Vahva ja riippumaton voi tuntea pärjäävänsä omillaan, mutta heikko tarvitsee sääntöjä. Lapsi kaipaa koulumatkallaan sitä, että autoilijat noudattavat tieliikennelakia. Jos eivät noudata, heikompi kärsii.

Vaikka lait ovat hyviä, niitä ei ole helppoa laatia. Joskus hyvää tarkoittavasta säännöstä tulee rasite. Siksi meillä tulee olla taju siitä, mistä käskyt ovat peräisin. Mikä on se periaate tai käsky, joka selittää kaikki muut käskyt? Minkä käskyn varassa kaikki muut lepäävät?

Jeesukselta tultiin kysymään tätä. Kysymys lain syvimmästä perustuksesta on aina kiinnostanut ihmisiä. Jeesus vastasi: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakkauden kaksoiskäsky. On ymmärrettävä, mikä on oikein toista ihmistä kohtaan. Ja on ymmärrettävä ihmisen paikka Jumalan edessä. Näiden kahden käskyn varassa lepää kaikki.

Rakasta – ja tee sitten mitä tahdot. Lakien tulee kummuta rakkaudesta. Säännöt ovat osoitus välittämisestä. Hyvät tavat ovat osoitus kunnioituksesta, sekin on tapa rakastaa. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin että pidät heistä hyvää huolta vanhoina. Kunnioita lapsia, niin että teet heille turvallisen koulumatkan. Opi rakastamaan, älä tyydy vain toteuttamaan omia tarpeitasi.

Rukous:

Jeesus, anna sydämeeni rakkaus, niin että noudattaessani lakia teen sen iloiten. Muuta itsekäs ja omistushaluinen rakkauteni Sinun kunnioituksesi kautta rakkaudeksi ja kunnioitukseksi toisia luotuja kohtaan. Kiitos rakkaudestasi.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Kirkkoon matkalla

Istun työpöydän ääressä Meritullissa ja katselen kelloa. Se on 9.55 sunnuntaiaamuna. Mun vuoro on tänään viettää messua Agricolassa, jossa sen alkamisaika on klo 12. Saarna, esirukoukset ja liturgiset muistiinpanot on printattu. Tiedän silti, että ei ne printtaamalla ole hoidettu, vaan saarna ja liturgia tapahtuvat sitten vasta paikan päällä - käsikirjoituksen mukaan tai sitten siitä poiketen. En odotan kirkkoon paljon väkeä, sillä käsitykseni mukaan Agricolan nk. vanhan kaavan messussa on kai ollut keskimäärin viitisenkymmentä kävijää.

Selailin täällä toimistolla kirkollisia lehtiä, samalla kun pohdin tätä tilannetta. Kyrkpressenin kannessa oli otsikko kutakuinkin näin: Yhä harvemmat ymmärtävät raamatullisia aiheita (muistaakseni: Allt färre förstår bibliska motiv). Olen täydellisesti samaa mieltä oman kokemukseni pohjalta. Ne harvat, jotka ymmärtävät, käyvät kirkossa. Ne jotka eivät käy kirkossa, vastustavat usein voimakkaasti kaikkia viittauksia Raamatun ajatteluun. Raamattu on onnistuttu sukupolvessa muuttamaan elämän ohjeesta taantumuksen tavaramerkiksi.

Siihen on varmasti monta syytä. Yksi on se, että Raamatulla on protestanttisuudessa erilainen, keskeisempi asema kuin katolisessa tai ortodoksisessa perinteessä. Niinpä Raamatun nimiin on vannottu myös tavalla, joka ei ole ollut järkevää eikä totuudellista. Raamattufundamentalismi on itse syypää siihen, että Raamattua ei ymmärretä. Toinen syy on edellisen vastakohta. Biblismin norsunluutorni on haluttu purkaa tieteellisen raamatuntutkimuksen avulla. Ihmisille on haluttu kertoa, että ei se Raamattu ihan niin tärkeä ja hyvä kirja olekaan kuin innokkaimmat luulevat tai väittävät. Näyttää siltä, että tämä opetus on Suomen kansan parissa otettu hyvin vastaan. Nyt onkin enää mietittävä, mistä perinteestä ja mistä tematiikasta tulevat kansan suuret, kollektiiviset tulkintamotiivit, kun Raamattu on lakaistu maton alle.

Sekin on kyllä oma kokemus, että ihmisillä on suuri kyky ottaa vastaan Raamatun teksteissä olevaa viisautta, kun tulkinnalle annetaan aikaa. Ensin on vain tehtävä töitä väärien mielikuvien purkamiseksi. Vasta sitten voidaan löytää se "peltoon kätketty aarre", joka Sanasta kulloinkin nousee.

Perjantaina olin Vanhassa kirkossa NokiaMission tilaisuudessa. Kävin sakastissa tervehtimässä Markku Koivistoa ennen tilaisuuden alkua ja lopussa rukouspalvelun aikana rukoilin noin viiden ihmisen kanssa. Markun puhe oli rakenteellisesti ja tähtäyspisteeltään jopa erinomainen. Se oli yksinkertainen, selkeä ja aidosti evankeliumin mukainen. On tavallaan hyväkin, että Markku ei itse asiassa ole erityisen sujuvasanainen puhuja. Hänestä välittyy tavallisuus ja helposti lähestyttävyys, kun sanoja pitää joskus vähän hakea ja ajatus katkeilee. Musiikki oli konstailematonta ja puhtaasti yhteislaulullista. Tosin alussa eräs laulaja, jonka nimi jo unohtui, esitti kaksi itse säveltämäänsä psalmilaulua (Ps 121 ja 139). Ne olivat mielestäni sävellyksellisesti aikamoisia raakileita, eikä ehkä äänentoistokaan suosinut esitystä.

Yhteenvetona sanottakoon, että en itse kaipaa perjantai-illan kaltaisia tilaisuuksia, mutta ymmärrän hyvin, että moni kaipaa. Tai yhdessä mielessä kyllä kaipaan niitä itsekin: kirkko oli melkein täynnä! Vaikka kirkon ei pidä lähteä siihen, että ihmisten mielitekoja käytettäisiin toiminnan sisällön kriteereinä, ihmisten kaipauksen halveksiminen pitää joka tapauksessa lopettaa. Toivottavasti seurakuntaneuvostolla on järkeä antaa NokiaMissiolle jatkossakin oikeus kirkon käyttöön. En nähnyt tilaisuudessa mitään, mikä sotisi kirkon ja evankeliumin asiaa vastaan.

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Halleluja!

Enpä ole pitkään aikaan ollut niin virkistävässä ja koskettavassa tilaisuudessa kuin tämän illan Kohtaamispaikka Kryptassa. Leppilammen Jukka ja Jason Carter saivat kitarat soimaan ja sanat värähtelemään sellaisella taajuudella, että ainakin mun sydän resonoi.

Identifikaatio on yhteyden löytymistä. Minuus toteutuu sinän kautta. Synti on hengellinen käsite, joka kuvaa yhteyden katkeamista minuuden lähteeseen.

Olin aika väsynyt, kun tilaisuus alkoi klo 18 ja huomasin ajatusten harhailevan välillä kaukanakin. Toisaalta Jukan laulut oli sellaisia, että niiden tarkoituskin oli viedä tunnelmiin. Ja illan päätyttyä tunsin tosiaan itseni virkistyneeksi ja raikkaaksi! Väkeä oli melko kivasti, suntion mukaan 54 henkeä. Enemmänkin olisi tietysti mahtunut, mutta kivan kokoinen yleisö se oli.

Lopetettiin ilta "psalmikävelyyn", jolle on varmasti käyttöä tulevaisuudessakin. Psalmikävely tarkoittaa sitä, että musiikin soidessa luen psalmia, ihmiset voivat nousta paikoiltaa ja omaan tahtiin kävellä alttarin ääreen, polvistua, seistä hetken tai muuten vaan tuoda siihen asiansa. Sitten jokainen palaa paikoilleen jälleen omaan tahtiinsa. Siinä on joku katharsis, puhdistuminen, ja uuden voiman saamisen kokemus.