Olen tänään siis ekaa päivää töissä lomien jälkeen. Käväisin kotona puolenpäivän jälkeen ja huomasin tuoreen Kirkko ja kaupungin, jossa oli Janne Villan artikkeli bloggaamisesta. Janne oli nostanut myös mun blogin osoitteen näkyviin, joten saatan saada jonkin verran uusia lukijoita. Tervetuloa!
Aloitin tämän kirjoittamisen reilu vuosi sitten kevättalvella palattuani lomamatkalta. Syyt olivat kai sekä sisäisiä että ulkoisia. Kaipasin kirjoittamista, mutta nykyisessä työssä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa ei ole sellaista omaa foorumia, johon kirjoittaa. Toisaalta ajattelin myös sitä, että meidän perhe on levinnyt ympäri maailmaa kuin varpusparvi. Ja ollaan lisäksi aika huonoja - tai siis minä olen aika huono - yhteydenpitäjiä. Ajattelin, että laitan tänne blogiin sepustuksia perheen tekemisistä ja satunnaisesti valokuvia, joita voidaan sitten lukea Amerikassa, Indonesiassa ja Australiassa yhtä hyvin kuin Paloheinässä.
No, netti on tietysti julkinen foorum, jota kuka tahansa voi käyttää lähes mihin tahansa tarkoitusperiin. Joku varoittelikin minua siitä päivästä, jolloin löydän jonkun varomattoman sanani lehden otsikosta: "Kohupappi menetti järkensä" tms. On siis osattava jollain tavalla sensuroida kirjoittamisiaan, ainakin silloin kun kertoo muista kuin itsestään. En ole tästä ottanut hirveän suuria paiseita, koska tuskin meidän perheen tekemisillä on hirveän suurta julkista arvoa. Satunnaisen lukijan kannalta se kuitenkin tarkoittaa sitä, että olen kirjoituksissani joskus aika tuttavallinen ja oletan lukijan tuntevan minut ja perheeni.
Muutamat vakituiset lukijat ovat kommentoineet henkilökohtaisten (perhekohtaisten) kuulumisten ja kantaaottavampien tekstien välistä suhdetta. Yleensä kommentit ovat olleet positiivisia. On miellyttävämpää lukea mielipiteitä, kun ne tulevat henkilökohtaisten kuulumisten höystäminä. Toisaalta tätä balanssia voi kritisoidakin. Kannattaisiko pitää työ ja perhe erillään myös bloggauksessa? Ehkä. Toistaiseksi yritän pärjätä yhdellä blogilla. Tosielämässä on kuitenkin niin, että asiat liittyvät toisiinsa. Se, minkälaisessa elämäntilanteessa elän, vaikuttaa vahvasti siihen, mitä ajattelen. Ainakin se on hyvä myöntää.
Janne antoi mulle ansiotonta arvonnousua K&K:n jutussa väittäessään mua teologian tohtoriksi. Valitettavasti mun tohtoriprojekti on edelleen kesken. Tunnen pientä (!) syyllisyyttä, kun ajattelen, että ilmoittauduin teologisen tiedekunnan jatko-opinto-ohjelmaan jo vuonna 1992. Toimin tutkimusassarina ja vuosina 1994-1997 VT:n eksegetiikan assarina. Sain Suomen Akatemian ja Suomen Kulttuurisäätiön apurahat (jotka olen asianmukaisesti käyttänyt ja raportoinut niiden käytöstä kyseisillä tahoille kaikkien taiteen sääntöjen mukaan:-). Asuessamme Dublinissa vuosina 1997-1999 paikallaan junnaava tieteellinen työ alkoi tuntua vastenmieliseltä. Liityin luterilaiseen kirkkoon, hain pappisvihkimystä ja sain kutsun (vokaation) ulkosuomalaistyöhön Dubliniin. Piispa Wille Riekkinen vihki mut papiksi Kuopion tuomiokirkossa 21.12.1998. Kun palattiin Suomeen, aloitin työt Tuomasyhteisön pappina 1.1.2000 ja väitöskirjatyö piti siinä vaiheessa tietoisesti jättää mielestä. Vähän asia kaivertaa ja pidän itselleni kiusaksi sitä mahdollisuutta avoinna, että vielä saisin Psalmeista jonkinlaisen tutkimuksen väsättyä.
Tätä blogia saa kommentoida vapaasti, mieluiten kuitenkin nimellä. Etunimi riittää, koska on kiva tunnistaa kirjoittajaa edes vähän. Mulle saa tietysti myös soittaa, vaikka olenkin joskus hankalasti tavattavissa.
