sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007

Viikko turistina



Juoksin lauantain iltalenkin päätteeksi portaat yhdenteentoista kerrokseen. Seison hikisenä parvekkeella katsomassa Kennedy Roadin liikennettä ja sieraimiin tulvii viereiseltä parvekkeelta kiinalaisen nuudelikeiton aromi. Olemme olleet reilun viikon turisteina. On nähty Hockey Hall of Fame ja Jari Kurrin plakkaatti, ihailtu näkymiä CN Towerin 447 metrin korkeudesta, vierailtu Toronton eläintarhassa, Ontario Science Centerissä, kansallismuseossa (Royal Ontario Museum) ja ihmetelty viktoriaanista Casa Loma -linnakartanoa. Sen lisäksi on vietetty enemmän kuin tarpeeksi aikaa erilaisissa ostoskeskuksissa, kuten asiaan kuuluu.

Ihan meidän kadun toisella puolella on kohtuuhyvä kirjakauppa Chapters, jossa olen jonkin verran selaillut hyllyjä. Näyttää siltä, että aggressiiviset ateistien hyökkäykset uskontoa vastaan ovat vasta alkamassa. Der Spiegel otsikoi vasta kuukausi sitten ateistien ristiretkeä (!) käsittelevän numeronsa Gott ist am allem Schuld - Kaikki on Jumalan syytä. Jenkeissä tietysti vahvat puheenvuorot puoleen ja toiseen ovat aina kuuluneet asiaan, mutta aikaisemmin ne ovat kai käsitelleet enemmänkin uskonnon ja politiikan suhdetta ja kirkon ja valtion eroa. Nyt on siis uusi ääni kellossa. Uskonto on yksinkertaisesti kaiken pahan alku ja juuri. Richard Dawkinsin kaltaiset tiedefundamentalistit ovat saaneet rinnalleen ja avukseen pahatapaiset intellektuelli-journalistit. "God is not Great" on yhden taistelukirjan nimi. No, en ole lukenut kyseistä kirjaa, enkä ehkä nyt aio sitä edes ostaa. On siis parempi olla yrittämättä kommentoida jotain, mistä ei oikeastaan tiedä riittävästi. Mutta trendi on helppo tunnistaa. Ehkä siitä jotain huomisessa saarnassa, jonka aiheena on Jeesus Martan ja Marian kotona (Luuk. 10).