sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Kirkko hengissä ja Henki kirkossa

Saarna helsingin tuomiokirkon messussa helluntaina 27.5.2007 klo 10
Saarnatekstinä Joh. 14:23-29

”Kaikkien ihmisten ei onnistu pysyä hengissä kuolemaansa asti” (Picasso). Sama koskee tietysti vielä suuremmassa määrin ihmisten luomia yhteisöjä ja instituutioita. Ei osata lopettaa, vaikka henki on aikaa sitten lässähtänyt. Niinkö on käynyt myös kirkolle? Hengen palo on kadonnut ja tilalle on tullut uuvuttava toisto ja luennoiminen. Iloisen laulelun ja yhteisen aterioinnin tilalle on tullut ankea veisaaminen ja seremoniallinen vaivautuneisuus. Jeesus tuli julistamaan Jumalan valtakuntaa, mutta ihmiset rakensivat kirkon.

Ei ole mikään ihme, että meidän ajassa vaaditaan kirkon perinpohjaista uudistamista. Sitä kaipaavat kirkosta vieraantuneet, joiden kokemusmaailma on kyllästetty paljon kiinnostavammilla show-elämyksillä. Sitä kaipaavat älyköt, joiden mukaan kirkko on sotkeutunut oppeihinsa. Sitä kaipaa myös kirkkokansa, joka on kyllästynyt mitäänsanomattomiin pappeihin ja haalentuneeseen julistukseen. Sitä kaipaavat seurakuntien luottamushenkilöt ja kirkkomuusikot. Ja sitä kaipaavat papit, joiden luovuus näivettyy ahdistavan byrokraattisuuden alla. Puhukaamme siis helluntaina, kirkon syntymäpäivänä, kirkon uudistamisesta.

Messun alussa laulettiin Herra, armahda rukous. Se koostui kolmesta pyynnöstä. Niissä kiteytyy helluntain sanoma ja tämän saarnan rakenne. Jokaista rukouspyyntöä vastaa Jeesuksen sana lukemassani evankeliumitekstissä.

1. ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.”

Seurakunta: Rukoilkaamme Herraa, että hän lähettäisi Henkensä uudistamaan meidät

On vaikea kuvitella toista sanaa, jolla tarkoitetaan niin erilaisia asioita kuin rakastaminen.
”Usein on helpompaa rakastaa kuin tulla rakastetuksi. Meidän on vaikea vastaanottaa apua ja tukea muilta. Pyrkimyksemme olla itsenäisiä riistää muilta mahdollisuuden osoittaa meille rakkautta. Mutta meidän on opittava ottamaan vastaan lähimmäistemme rakkauden ilmaisuja. Meidän on annettava muille lupa auttaa, tukea ja antaa meille voimaa jatkamiseen. Jos otamme vastaan tämän rakkauden puhtaasti ja nöyrästi, ymmärrämme, että rakkaus ei ole antamista ja saamista, vaan osallistumista.” (Paulo Coelho, Maktub)

Siksi Jeesus sanoo: Jos joku rakastaa, hän noudattaa. Se on luonnollista! Niin rakkaudessa tehdään. Kuinka voisi olla kristitty, joka väittää rakastavansa, mutta ei noudata?

Rakastaminen juuri osallistumisena on ymmärrettävä syvästi. Evankeliumi ei koske ennen muuta sitä, mitä meidän pitää tehdä. Se sanoo, mitä meidän pitää olla. 1300-luvulla elänyt mystikko mestari Eckart on sanonut: ”Ihmisten ei tarvitse pohtia niin paljon sitä, mitä heidän pitäisi tehdä; sen sijaan heidän tulisi ajatella, mitä heidän pitäisi olla… Pyhyyttä ei pidä aikoa perustaa tekemisen varaan, sen on sen sijaan perustuttava olemiseen.” Nämä sanat olemisesta ovat evankeliumin olemuksen ymmärtämiseksi tavattoman tärkeät. Kristinusko ei anna ihmiselle ainoastaan uutta etiikkaa. Se on merkittävästi radikaalimpaa: se tekee hänestä uuden ihmisen.

Lapsen kuuliaisuus on myötäsyntyistä luottamusta isään ja äitiin. Aikuisen ihmisen kuuliaisuus syntyy vapaaehtoisesta suostumisesta. Jotta voisimme luopua ennakkoehdoistamme, Pyhän Hengen on uudistettava meidät. Kirkon uudistuminen ei ala vieressä istuvan uudistumisesta, kirkon johdon uudistumisesta, papiston tai kanttorien uudistumisesta, tiukkapipoisten uskovaisten uudistumisesta, vaan sinun uudistumisestasi. Sinun suostumisestasi noudattamaan Jeesuksen sanaa. Sinun tulemisestasi kristityksi jälleen. Tätä uudistumista ei voi ulkoa määrätä, siihen ei voi pakottaa, sitä ei voi ohjelmoida. Mutta se aivan varmasti tapahtuu jokaiselle, joka avaa sydämensä Jeesuksen sanalle.

II. ”Puolustaja, Pyhä Henki, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken”
Seurakunta: Rukoilkaamme Herraa, että hän lähettäisi Henkensä vahvistamaan Kristukseen kastettujen yhteyttä

Kirkon perustuksena on Jeesuksen sanojen ja tekojen muistaminen. Ei ole muuta perustaa. Muodot uudistuvat, mutta asia pysyy. Käytännöt vaihtelevat, mutta perustus pysyy. Kirkon tunnustus on ensimmäisestä helluntaista alkaen ollut sama: Jeesus on Herra. Kun ihmiset kokoontuivat katsomaan sensaatiomaista Pyhän Hengen vuodatusta, Pietari piti heille puheen, jonka sisältönä ja päätepisteenä oli: Jeesus on Herra. Kääntykää ja ottakaa kaste hänen nimeensä. Sen, joka etsii Henkeä, on siis katsottava Kristukseen. Mutta sen, joka etsii Kristusta, on katsottava kirkkoon, joka on Kristuksen ruumis.

"Niin kuin yksittäisistä jyvistä yhteen koottuna ja taikinaksi sekoitettuna tulee yksi leipä, niin syntyy myös yksi Kristuksen ruumis rakkauden yksimielisyydestä. Niin kuin jyvät kuvaavat Kristuksen ruumista, niin viinirypäleet hänen vertansa. Sillä viini syntyy puristettaessa, kun se mehu, mikä oli monissa yksittäisissä viinirypäleissä virtaa yhteen. Näin sekä leivässä että viinimaljassa on ykseyden salaisuus." (Kirkkoisä Augustinus, Pääsiäispuheita).

Meidän, jotka pidämme kirkkoa Kristuksen ruumiina, pitää tehdä parannus jatkuvasta kirkkokritiikistä ja alkaa osoittaa kunnioitusta. Niiltä, jotka eivät halua kuulua samaan kristittyjen joukkoon, ei voi tällaista odottaa, mutta meiltä voi. Se on hankalaa, koska samalla joutuu osoittamaan kunnioitusta niille ihmisille, jotka joko näennäisesti tai todellisesti kirkkoa johtavat. Ainakin minulle se on tosi hankalaa. Pyhä Fransiskus sai 1200-luvun alussa Jumalalta kutsun korjata rapistuvaa kirkkoa. Sen sijaan, että olisi käynyt uudistustyöhön saarnaamalla korruptoitunutta papistoa vastaan, hän alkoi osoittaa kirkolla ja sen palvelijoille kunnioitusta, joka kuuluu Kristukselle. Luulen, että se pelasti kirkon. Ja luulen, että se pelastaa kirkon tulevaisuudessakin. Siis se, että kirkko alkaa kunnioittaa Kristuksen läsnäoloa keskellään.

Mutta meidän uskonpuhdistuksen jälkeläisten eli protestanttien perinne on toisenlainen. Me ajattelemme korjaavamme rapistuneen kirkon uudistamalla sen rakenteet. Suomen ev.lut. kirkossa on parissa vuosikymmenessä uudistettu virsikirja, raamatunkäännös, messukirja, toimitukset ja monia hallinnollisia rakenteita. Onko kirkko näiden uudistusten jälkeen nyt entistä puhtaampi Kristuksen morsian? Tuleeko siitä enemmän Kristukselle kuuliainen, kun vielä saadaan kirkkojärjestyksen avulla siivottua nurkista kaiken maailman fundamentalistit, vanhauskoiset ja hihhulit? Täyttääkö Pyhä Henki, sielun suloinen vieras, mielemme rauhalla, kun kirkon vanhentunut moraaliopetus saadaan korjattua nuorille sinkuille sopivaan muottiin ja toisiinsa hetkeksi rakastuneita ihmisiä aletaan siunata sankoin joukoin liturgisin menoin? En usko.

Uusi ihminen on muuttunut ja vapautettu ihminen. Häntä ajaa uusi motivaatio – Jumalan rakkauteen vastaaminen – ja se saa hänen koko sisimpänsä kaipaamaan elämää, joka on yhdensuuntainen Jeesuksen etiikan kanssa. Etiikka, oikeat arvot ja niiden noudattaminen eivät ole Hengestä syntyneen kristityn elämässä enää ”sinun täytyy”, vaan ”minä tahdon”. Hän on saanut elämäänsä uuden käyttövoiman, Jumalan Hengen, joka opettaa hänelle kaiken ja palauttaa mieleen kaiken.

III. ”Minä jätän teille rauhan. Olkaa rohkeat.”
Seurakunta: Rukoilkaamme Herraa, että hän lähettäisi Henkensä tekemään meistä hänen todistajiaan.

Rauha ja ykseys kuuluvat yhteen. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” (Ef. 4:3-7)

Kirkko on olemassa, jotta maailmassa olisi rauha. Kirkossa on maailman toivo. Kirkolla on taivasten valtakunnan avaimet.

"Niinpä kirkkokin on varsinaisesti ja ensisijaisesti itse Henki, mutta Hengessä on läsnä yhden jumaluuden Kolminaisuus: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Henki kokoaa seurakunnan, joka Herran sanan mukaan koostuu kolmestakin jäsenestä. Edelleen: Kirkon perustaja ja pyhittäjä katsoo kirkkoon kuuluvan kaikkien niiden, jotka ovat yhtyneet tähän uskoon. Ja juuri siksi kirkolla on valta antaa syntejä anteeksi." (Tertullianus)

Kirkko on kaikkialla maailmassa samaa tehtävää varten. Se on Jerusalemissa, missä se rukoilee rauhaa sodan ja vihan keskelle. Kirkko on palestiinalaisalueilla puhumassa sovinnosta ja anteeksiantamisesta. Kirkko on Irakissa ja Egyptissä. Kirkko on Ruandassa, Burundissa ja Kongossa, missä miljoonat ihmiset tulevat yhteen laulamaan ja jakamaan keskenään toivon sanomaa toivottomalta näyttävän todellisuuden keskellä. Kirkko on Namibiassa, missä se jatkuvasti kutsuu uusia ihmisiä pimeydestä valoon, Kristuksen todistajiksi. Kirkko on Thaimassa, missä nimikkolähettimme Pekka ja Pirkko Hiltunen ovat juuri viettäneet läksiäisjuhlaansa. Kirkko on Indonesiassa, missä veljeni Juha perheineen on lähetystyössä. Kirkko on jopa Euroopassa ja Amerikassa, vaikka meille länsimaisille kristittynä eläminen näyttää olevan erityisen haasteellista.

Kirkko elää kaikkialla maailmassa erinäköisissä, erilaisilta kuulostavissa ja erilaisia tapoja noudattavissa paikallisissa seurakunnissa, jotta maailmaan tulisi rauha.

Pannaan siis piste Kristuksen omaisuuskansan halveksimiselle. Ota vastaan Kristuksen ruumis ja veri. Tule osaksi tätä ihmettä, jonka Pyhä Henki tekee ja joka on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen seurakunta kaikkialla maailmassa, että maailma sen kautta pelastuisi.