Kirjoitan tätä vähän ennen puoltayötä ja katselen samalla makuuhuoneen parvekkeen ovesta näkyvää Uspenskin katedraalia (oheinen kuva on pari vuotta vanha, mutta samasta ikkunasta otettu). Siellä on alkamassa vigilia, joka päättyy pääsiäisaamun reimuun. Kirkko on valaistu ulkoa ja sisältä, ihmisiä liikkuu kirkon ympärillä. Odotus tiivistyy.
Tultiin Alissan ja Tiinan kanssa juuri kotiin Senaatintorilta, missä osallistuttiin tuhansien muiden kanssa Via crucis - ristin tie -tapahtumaan. Mika Waltarin ja evankeliumeiden teksteihin perustuva näytelmä päättyy ylösnousemukseen, joten me päästiin jo etukäteen laulamaan "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi!" Tällä kertaa päätettiin tulla kotiin viettämään pääsiäisyötä, vaikka tietysti olis ollut hauskaa mennä vaikka Agricolaan messuun.
Via crucis on nyt kahtena vuonna toteutettu samalla Waltarin tekstillä ja Hannu Heikinheimon ohjauksella. Lopputulos on kunnioitettava, kun tietää, että se on taustayhdistys on säästöliekillä. Kaksi vuotta sitten suurella rahalla toteutettu kymmenes Via crucis dramatisointi, jossa ei ollut Jeesusta ollenkaan (!), veti yhdistyksen talouden kuralle. Kalliin ja epäonnistuneen seikkailun jälkeen oli palattava paljon vaatimattomampaan toteutukseen. Muun muassa Kaisaniemen puiston esiintymislava on ollut pakko jättää pois säästösyistä. Niinpä ristin tie alkoi tänä vuonna Senaatintorilta ja päättyi Senaatintorille.
Koska nautin rakentavasta kritiikistä, on pakko totuuden nimessä sanoa, että parantamisen varaakin oli. Matteus-passion koraalit levyltä soitettuna toistuvat vaisusti isoista kaiutinsysteemisestä huolimatta. Musiikki ei mennyt ihon alle, vaan jätti kylmäksi. Jeesuksen roolin hienosti esittäneen Seppo Pirskasen tavassa ääntää suomenkieltä on jotain sellaista, joka ei ihan istunut kärsivään Vapahtajaan. Tai sitten Waltarin wanhantava kieli teki tepposet. Sama kömpelyys häiritsi siellä täällä myös Olli Tuomisen evankelistan roolia. Sen sijaan Kristo Salmisen esittämä runoilija, joka kohdistaa näytelmässä puheensa kärsivälle Jeesukselle, mielestäni vältti kielellisen jäykkyyden. Kansanjoukon ja juutalaisten neuvoston jäsenien roolit olivat paikoitellen täysin avuttomia ja veivät ainakin minulta jotain pois tapahtuman intensiteetistä.
Tapahtuman voima on tietysti siinä, että se saa vuosi vuodelta Kruununhaan kaduille tuhansia ihmisiä seuraamaan Jeesusta. Tekninen ja draamallinen toteutus on toissijainen asia. Toisaalta huomaan vuosi vuodelta kiinnittäväni enemmän huomiota laatuun. Moni hyvä firma on mennyt nurin alkaessaan luulla, että kaikki on hallussa. Hyvä on joskus parhaan pahin vihollinen. Samasta laadullisesta asiasta taisin kirjoittaa jo eilen. Ehkä ensi vuonna olisi aika antaa Via crucis toteutus uuden dramaturgin käsiin?
--------------------------------------------------
Oikeastaan mielessäni on ollut kirjoittaa jotain naispappeudesta ja sen vastustamisesta. Aihe on ollut vahvasti esillä suomalaisessa lehdistössä, kun Vammalan kappalainen pari viikkoa sitten jätti saapumatta messuun, joka hänen olisi pitänyt toimittaa naispuolisen kolleegansa kanssa. Kansa huutaa nyt naispappeuden vastustajien päitä vadille ja piispoilta kovia otteita. Osa kirkollisesta mediasta on mennyt mukaan tähän huutoon. Vaikka pidän naispappeuden vastustajien käyttäytymistä hyvin epäviisaana ja perusteettomana, olen silti älyttömän huolissani niistä populistisista perusteista, joilla heitä ajetaan ulos kirkosta. Siinä menevät vellit ja puurot niin pahasti sekaisin, että jokaisen mukana huutavan teologin pitäisi katsoa eteensä ja valaa öljyä laineille. Mutta nyt pääsiäisyönä ei ole oikea aika mennä siihen, vaan palaan aiheeseen paremmalla hetkellä.
Nyt on aika juhlaan.
Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
