sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Sisäistä ja ulkoista siivousta

Kävin juuri katsomassa Myllyteatterin näytelmän Tapaus C: Eläimen etsintä (Ateneum-salissa). Sippolan Miira - joka on Alissan luokkakaverin Vilman äiti - on varsinainen monilahjakkuus: ohjaaja, kirjoittaja, lauluntekijä, soittaja, näyttelijä. Tässä näytelmässä tosin Miira oli "vain" näyttelijä ja muutaman laulun sanoittaja. Tapaus C on tehty prosessityönä eli sillä ei ole ketään yhtä käsikirjoittajaa. Olen aina harmitellut sitä, että teatterille on jäänyt omassa elämässä liian vähän kiinnostusta. Tai ehkä olen ajatellut siitä liian vaativasti. Aina, kun teatteriin sitten päättää lähteä, tulee jotenkin prosessoiva olo.

Vapaa viikonloppu on mennyt leppoisasti perheen parissa. Takaraivossa pyörii ikään kuin taustahälynä monenlaisia virikkeitä ja ajatuksia, joita en kuitenkaan halua tuoda häiritsemään oleilua. Huomaan, että vapaiden aikana eka päivä menee usein niin, että tulee vimmattu halu tehdä monia sellaisia asioita, jotka on jääneet töissä rästiin. Jos sen halun voittaa, voikin sitten vajota jonkinlaiseen arkiseen tyhjyyteen, jossa on vain siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu ja muut askareet. Paluu töihin tapahtuu sitten hirveällä kiihdytyksellä, kun yhtäkkiä päälle kaatuu kaikki aiemmin rästiin jääneet asiat plus erinäinen määrä uusia, toimenpiteitä vaativia juttuja.

Laitoin aamulla roskiin ison läjän mappeja ja papereita, joita olin jostain syytä säästänyt tänne asti kirjahyllyn kaapissa. 80- ja 90-luvuilta peräisin olevia papereita selaillessani jouduin pakosti myös miettimään elämän kulkua. Miksi olen tehnyt niitä asioita, joita olen tehnyt? Ainakin sen voin sanoa, että en ole paljonkaan suunnitellut elämääni. Itse asiassa elämän varrelta näyttää löytyvät iso kirjo hyvin erilaisia kiinnostuksen suuntia, joista sitten ei kuitenkaan ole muodostunut mitään yhtä yhtenäistä linjaa. Seemiläisten kielten varsin pitkälle menneet opinnot tuntuvat nyt tosi kaukaisilta. Samoin työ kreikkalaisen UT:n sanaston parissa 90-luvun alussa. Heitin pois kirjeenvaihtoa eri saksalaisiin ja amerikkalaisiin yliopistoihin, joihin vielä assarina ollessani pidin yhteksiä. Nyt niillä ei tunnu olevan juurikaan merkitystä. ICI Universityn luettelossa seisoo nimeni kohdalla "Adjunct Associate Professor of Theology". Hassua. Vielä on kokonainen rivi mappeja, joissa on erilaista johtajuuskoulutukseen liittyvää materiaalia. Niitä en vielä heitä pois, vaikka niiden merkitystä en nyt osaa sanoa.

Hyvä satunnainen lukija. Älä nyt tee tästä melankolisesta tilityksestä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Siinä olet varmaan oikeassa, että vanhojen mappien pois heittäminen on tilan tekemistä jollekin uudelle. Olen ennenkin valittanut sitä, että elämään kertyy niin helposti (ainakin minulle) kaikkea mahdollista, kun edes oma työnkuva ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Jotta pysyy pää pinnalla, on siis pakko ajoittain tehdä arviointia ja valita suuntaa. Kesällä tulee neljä vuotta seurakuntapastorina. Se on oikeastaan jo enemmän, kuin aluksi kuvittelin. On siis aika katsoa taas eteenpäin. Mihin? En vielä tiedä.

5 kommenttia:

Pauli Pietilainen kirjoitti...

Hih-hih, kovin tutulta tuntuu tuo vanhat paperit -asia! Hauskaa jopa, kun joku kirjoittaa omia tuntemuksia. Voisinkohan nyt, 44-vuotiaana, jo luopua lopuistakin lukioaikaisista(!) papereista ja oppikirjoista?

Minä vielä opettelen vapaapäivien pitämistä oikein. Ne menevät pitkälti opiskeluharrastuksen parissa, joten jossakin vaiheessa askel alkaa painaa ja yht´äkkiä huomaa, ettei kunnon vp:ää ole tullut pitkään aikaan pidettyä. Ei hyvä. Kun uskaltaisi ottaa kunnolla vapaata, ja nauttia suloisesta mitääntekemättömyydestä!!

Arto kirjoitti...

Aamen. Puhut asiaa vapaapäivistä. Ei sitä nuorempana tullut ajatelleeksi, että joskus pitää levätä.

Jos päädyt heittämään lukioaikaiset paperit pois, varaa prosessille rauhallinen kokonainen päivä. Siinä on kiva fiilistellä muistojen äärellä...

Aulis Parviainen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aulis Parviainen kirjoitti...

Kärsin pari kuukautta sitten vesivahingosta. Lattia piti kuivata ja lattiamatot piti kaikki vaihtaa. Viiden viikon remontti alkoi 20 tunnin ylimääräisten tavaroiden roskiin viemisellä. Tilapainen asunto oli 7 neliöitä pienempi, joten tavarat oli varastoitava työmaakoppiin. Hyllyssäni oli kaikenlaista paperia kivikautiselta atk-ajalta seinätekniikasta ja CPM aikaisten paperien alusta.

Paulille sanoisin että opettelen elämistä levon rytmittämisessä päivän aikana (sairaudet) - aina tulee innostuttua vaikka pitäisi levätä...

PS. Googlen työkalupalkissa on oikeikirjoituksen tarkastus, jolla voi tämänkin kirjoitusikkunakin tarkastaa.

Arto kirjoitti...

Mistä muuten, Aulis, johtuu, että vaikka kuvittelee tarkistaneensa tekstin oikeinkirjoituksen, sinne joka kerta jää virheitä joukkoon? Vanhenemisesta? Tietsikalla kirjoittamisen nopeatempoisuudesta? Omasta asenteesta?